perjantai 28. marraskuuta 2014

Rabbasta Ammaniin

Ammaniin tutustuminen kannattaa ehdottomasti aloittaa Citadel-kukkulalta, joka sijaitsee aivan kaupungin ydinkeskustassa. Minulla oli viikko sitten jälleen etu käydä paikan päällä suomalaisten vieraideni kanssa, ja tässä on käyntini satoa.


Ensimmäisenä vierasta tervehtivät kolme patsasta, joihin on kirjattu Ammanin historialliset vaiheet. Todisteita asutuksesta on jopa yli 7000 vuoden takaa, joten Amman on yksi maailman vanhimpia edelleen asutettuja kaupunkeja. Sen varhainen nimi oli Rabbat-Ammon (lyhyesti Rabba), ja se toimi Raamatusta tuttujen ammonilaisten pääkaupunkina. Roomalaiset käyttivät kaupungista egyptiläisen hallitsijan Ptolemaios Filadelfoksen sille aikaisemmin antamaa nimeä Filadelfia ja liittivät sen osaksi Dekapolista (kymmenkaupunkiliittoa). 600-luvulla muslimit palauttivat kaupungille sen arabialaisen nimen Amman.


Citadel-kukkula on L-kirjaimen muotoinen ja sitä on ympäröinyt kautta aikojen paranneltu ja jälleenrakennettu muuri. Arkeologiset kaivaukset alueella ovat tuoneet päivänvaloon useita rakennuksia ja jäänteitä eri historiallisilta kausilta, mutta valitettavasti uusilla asukkailla on yleensä ollut tapana tuhota edellisten aikaansaannokset ja purkaa heidän rakennelmansa omiensa rakennusmateriaaliksi, joten jäänteitä roomalaisia edeltävältä ajalta on vain niukasti. Roomalaisten sanotaan jopa viskoneen kaiken löytämänsä ylimääräisen vanhan tavaran yksinkertaisesti reunan yli, ja tätä vanhaa keramiikkaa yms. on lyötynyt kukkulan juurelta, mutta nykyisen asutuksen vuoksi siellä ei voida tehdä laajempia kaivauksia.


Kukkulalta on joka suunnassa upeat näkymät ympäröivään kaupunkiin. Koillisessa huomiota herättää valtava Jordanian lippu, joka liehuu 126 metriä korkean tangon päässä. Lippu itse on kooltaan 60x30 m, ja se on liehunut paikoillaan vuodesta 2003 lähtien. 


Filadelfia rakennettiin alunperin seitsemälle kukkulalle, kuten Roomakin aikoinaan, mutta nykyisin kaupunki levittäytyy huomattavasti laajemmalle alueelle ja peittää rinteitä toinen toisensa perään. Välittömästi Citadelin alapuolella sijaitsee kuvassa osittain näkyvä alakaupunki eli Downtown, joka on yhä tänäkin päivänä paikallisen arabialaisen liike- ja kulttuurielämän keskus, mutta jossa roomalaiset rakennelmat (mm. teatteri ja forum) muistuttavat edelleen alueen ikivanhasta kulttuuriperinnöstä.


Toinen näkymä Downtowniin. Vastakkaisella kukkulalla voi tarkasti katsoen havaita kuuluisan Abu Darwish moskeijan, josta postasin kuvan aikaisemmin. Jotkut asuintalot on rakennettu aivan Citadelin kylkeen niin, että niiden katoilta ja takapihoilta voi astua suoraan museoalueelle, kuten voi nähdä kuvan oikeassa reunassa.


Citadelin tunnetuin nähtävyys ovat Herkules-temppelin rauniot, jotka näkyvät puolestaan kauas muille kukkuloille ja alakaupunkiin. On mahdollista, että tämä 160-luvulla valmistunut temppeli on rakennettu aiemmin samalla paikalla sijainneen ammonilaisten temppelin päälle.


Varhaisen pronssikauden (n. 2200 eaa.) aikainen hautaluola, jollaisia on useissa paikoissa Ammanissa ja joihin on yleensä haudattu useampia vainajia. Luolaa on aikojen kuluessa käytetty monenlaisiin tarkoituksiin, mm. Omaijadi-kaudella kivenhakkaajat puhdistivat haudan ja käyttivät sitä rakentaessaan kukkulalle massiivista linnoitusta.


Parhaiten säilynyt muinaismuisto on Omaijadi-kaudella (700-luvulla) rakennetun linnoituksen tai palatsin sisäänkäynti. Kupoli on kuitenkin rakennettu nykyaikana, eikä ole aivan varmaa onko alkuperäisessä rakennuksessa ollut kattoa lainkaan. Myöskään sisäänkäynnin takana sijaitsevan laajan rakennelman käyttötarkoitus ei ole aivan varma, mutta todennäköisesti se on toiminut hallintorakennuksena.


Arkeologisissa kaivauksissa esiin kaivettuja ja restauroituja linnoituksen huoneita. Alue on laaja, mutta tässä vaiheessa Lumiani akku veteli viimeiset henkäisynsä ja vaikeni sitten, joten valitettavasti en voi esitellä palatsia tämän enempää.


Jordanian arkeologinen museo sijaitsee sekin kukkulalla, ja siellä on nähtävänä myöskin muualta Jordaniasta löytyneitä esineitä, joista seuraavassa pieni kokoelma.






Viimeisessä kuvassa näkyvistä parimetrisistä keramiikka-astioista on kustakin löytynyt useamman vainajan jäänteet. Museokäynnit ovat mielestäni aina todella mielenkiintoisia ja uppoudun mielelläni historiaan ja pohdin millaista elämä on ollut ennen omaa aikaamme. Citadel-kukkulalla on todella sykähdyttävää miettiä, että tällä samalla paikalla ovat ihmiset seisoneet ja ihailleet ympäröiviä maisemia jo tuhansien vuosien ajan. Vanhat tekstit saavat myös aivan erilaisen merkityksen, kun on itse käynyt tapahtumapaikalla, ja esimerkiksi tämä Raamatussa kerrottu tapaus, jossa Daavid valloitti juuri Citadelilla sijainneen varsinaisen kaupungin (Rabban) sen jälkeen, kun Joab oli jo valloittanut nykyisen Downtownin paikalla sijainneen alakaupungin eli Vesikaupungin, herää eloon ja muuttuu mielenkiintoiseksi:

Joab hyökkäsi ammonilaisten pääkaupungin Rabban kimppuun
ja valtasi kuninkaan alakaupungin.
Hän lähetti Daavidin luo sananviejiä ja käski sanoa:
"Olen hyökännyt Rabbaan ja vallannut jo Vesikaupungin.
Kokoa nyt loput sotaväestä, pystytä tänne leirisi ja valloita kaupunki,
ennen kuin minä valtaan sen ja saan sen nimiini."

Daavid keräsi koko väkensä ja lähti Rabbaan, 
ja hän hyökkäsi kaupunkia vastaan ja valtasi sen.
Daavid otti ammonilaisten kuninkaan päästä  jalokivin koristetun kultaisen otsarivan,
talentin painoisen, ja siitä tuli hänen kruununsa.
Hän vei kaupungista runsaasti muutakin saalista.

Kaupungin asukkaat hän kuljetti pois ja pani pakkotyöhön:
toiset joutuivat sahaamaan kiviä, toiset tekemään tiiliä,
toiset saivat käteensä rautaisen kuokan tai kirveen.
Näin hän teki kaikille ammonilaisten kaupungeille.
Sen jälkeen hän palasi koko sotaväki mukanaan Jerusalemiin.

(2. Samuelin kirja 12: 26-31)

lauantai 22. marraskuuta 2014

Kuukauden ostoskori

Olen runsaan kuukauden ajan harjoitellut elämää 4 dinaarin (4,40€) ruokarahalla päivässä. Syömässä on kaksi aikuista ja kaksi lasta eikä kukaan meistä saa mitään aterioita kodin ulkopuolella, ei edes koulussa, vaan sinnekin on lapsille eväät tällä samalla rahalla kustannettava. Tehtävä on ollut vaikea, muttei mahdoton, ja teen nyt yhteenvedon siitä mitä olen kuukauden aikana 124 dinaarilla (n. 136€) ostanut. Laskelma on ajalta 17.10-16.11.

24,95  Kasvikset n.35kg, tuoreet ja pakasteet
16,10  Liha ja kala 1kg jauhelihaa, 3,5 kanaa, 4prk tonnikalaa
14,35  Kuivatarvikkeet Riisi, makaroni, jauhot, pavut, mausteet, yms.
12,00  Kahvi 3 pakettia; tämä on häpeäpilkku, tiedän, mutta...
11,50  Maitotuotteet Maitojauhetta, 1 kg luonnonjogurttia, 1l kermaa, 1prk kermaviiliä (labanea)
9,90    Rasvat 3 pkt margariinia ja 5l öljyä
9,30    Munat 4kpl 30 munan kennoja, siis 120 munaa :)
8,85    Valmisruoka Kahdesti pussikeittoa ja kerran falafel-leivät
7,25    Eväät Lasten kouluevästarvikkeet, lähinnä paahtoleipää ja makkarasiivuja
5,70    Hedelmät 5kg
4,25    Leipä 17kg, arabialaista perusleipää
2,60    Juusto 500g
1,35    Herkut eli purkki mansikkahilloa

128,10 Yhteensä

Budjetti on mennyt hieman ylikin, mutta se ei haittaa, sillä sain tässä kuussa pienen avustuksen, jonka turvin voin jonkun aikaa käyttää dinaarin ylimääräistä päivässä ruokaan. Toisaalta perustilanne tästä eteenpäin on hyvin epävarma, mutta en murehdi sitä nyt tässä vaiheessa, vaan odotan ja katson mitä huominen tullessaan tuo.

Loppupiristykseksi muutamia ruokia tältä kuulta:

Härkäpavut syyrialaisittain.

Tis'ie. Leipää kikherneiden kera.
Leipäkoneella tehtyä vehnäleipää.
Kibbeh. Ystävältä lahjaksi saatuja burgulpalluroita.
Kanakeitto. Herkullista vain kanasta, nuudeleista ja mausteista!
Parsakaalipasta. Kuukauden kallein ruoka! Pyynnöstä tein kasvissyöjä-kaverin vierailua varten, vaikka parsakaali ja juusto olivat viedä minut vararikkoon ;)
Kasvispasteijoiden valmistusta. Halpaa ja hyvää!
Kaalikääryleet kermakastikkeella. Ihanaa!
Jotain herkkuakin joskus, kookoskeksejä!
Ruisleipää, Oivariinia, Edamia ja kalkkunanfileetä.... Hahaa, menitkös lankaan? Nämä olivat yöeväät unten mailla!

tiistai 18. marraskuuta 2014

Gift of Canada

Tyttäreni uusi opettaja on ehtinyt saamaan minulta äänettömät kiitokset jo monta kertaa kuluneen kouluvuoden aikana. Kenties jonain päivänä vielä rohkaistun ja käyn lausumassa kiitokseni ääneen hänellekin. Hyvän opetustaidon ja lasten ystävällisen kohtelun lisäksi hän on ottanut asiakseen myös kasvattaa heitä asioissa, jotka oikeastaan kuuluisivat meille vanhemmille. Opettajan vaikutusvalta on aivan ihmeellinen! Eräänä päivänä tyttäreni tuli koulusta kotiin ja selitti innoissaan kuinka opettaja oli sanonut, että lasten pitäisi siitä päivästä alkaen mennä aina kello yhdeksältä illalla nukkumaan, jotta jaksaisivat aamulla nousta pirteänä kouluun. Olin varsin hölmistynyt, koska samaa olin hokenut jo vuosikausia, mutta nyt tyttö kertoi asiasta kuin se olisi jotain aivan uutta! Vain koska opettaja sen sanoi.

Hienointa on minusta kuitenkin se, että opettaja kamppailee terveellisten eväiden puolesta. Jordanialaisissa kouluissa ei ole yhteistä ruokailua, vaan yleensä niissä on jonkinlainen kioski, josta oppilaat voivat ostaa välipaloja, tai he tuovat kotoa omat eväät mukanaan. Kun lapset saavat päättää, ovat heidän eväänsä valitettavasti päivästä toiseen sipsejä ja colaa, mikä on kauhistus tällaiselle suomalaisen täysin karkittoman peruskoulun käyneelle! Miten ihmeessä lapset jaksavat koko koulupäivän pelkkiä herkkuja napsimalla, ja miten ihmeessä heidän vanhempansa sallivat sen? On ollut hyvin vaikea vetää rajoja omille lapsille, ja kompromissina olenkin sallinut heille pienen herkkupalan "jälkiruoaksi", mutta muuten olen sitkeästi laittanut heille joka päivä eväsleivän ja vesipullon kouluun.

Kaksi vuotta sitten kuulin huhuja, että karkin ja muiden herkkujen myyminen kouluissa kiellettäisiin lailla, mutta ainakaan käytännössä mitään muutosta ei ole tapahtunut. Paitsi nyt tämä uusi opettaja on komentanut oppilaat tuomaan kunnon eväät mukanaan ja moittii kuulemma sellaisia, jotka edelleen syövät koulussa sipsejä ja suklaata. Omat tytöt voivat nyt vihdoin ylpeillä eväillään! Aikaisemmin eräs toinen opettaja taas kysyi suoraan ekaluokkalaiseltani, että miksi hänellä on aina vain leipää ja vettä mukana eikä koskaan mitään hyväskää, kuten muilla lapsilla...

Oman erittäin niukan rahatilanteeni vuoksi en pysty tarjoamaan lapsilleni säännöllisesti hedelmiä, joten olin enemmän kuin kiitollinen, kun opettaja alkoi jakamaan tytöille koulussa omenoita. Joskus he vain kertoivat syöneensä omenoita, mutta joskus heillä oli niitä mukanakin koulurepussa ja he söivät ne sitten kotimatkalla hyvällä ruokahalulla. Omenat ovat Jordaniassa suhteellisen kalliita, joten ihmettelin kovasti kuinka opettaja pystyi niitä noin 30 oppilaalle ilmaiseksi jakelemaan ja vieläpä harva se päivä. Pian lapset alkoivat tuoda repuissaan mukana myös tällaisia patukoita, ja niiden myötä arvoituskin sitten ratkesi:


Gift of Canada! Kuinkas muutenkaan? Jossain kaukana toisella mantereella astiko on huolestuttu jordanialaislasten huonoista koulueväistä ja ryhdytty valistamaan heitä koulujen ruokintaohjelman avulla? Ei nyt sentään aivan niin, vaan kyse on todellisuudessa Kanadan (ja Venäjän) rahoittamasta WFP:n (YK:n World Food Programme) projektista, jolla pyritään tarjoamaan lisäravintoa koululaisille Jordanian köyhimmillä alueilla. Taatelipatukoita ja tuoreita hedelmiä on jaettu jo yli 300 000 oppilaalle ja ilokseni projekti jatkuu vielä parin vuoden ajan. Toivottavasti meidän koulumme pysyy projektilistalla, vaikka se ei olekaan aivan köyhimmästä ja kurjimmasta päästä. 

Itse asiassa koulu, jota tyttäreni käyvät, on aivan kelpo koulu. Missään nimessä sitä ei voi verrata suomalaiseen peruskouluun, mutta jordanialaisella asteikolla se on mielestäni aivan riittävän hyvä; parempaa tuskin voisin toivoa. Koulu on meiltä kävelymatkan päässä (vaikka kuumuuden ja tien vaarallisuuden vuoksi kuljetan kyllä lapset autolla) ja se on aivan uusi, vasta kolmatta vuotta toiminnassa. Jo ensimmäisellä käynnilläni siellä hämmästelin kuinka se leveine käytävineen ja iloisine sisustuksineen vaikutti oikeastaan ihan oikealta koululta, siis sellaiselta joihin olemme länsimaissa tottuneet. Ensimmäisen luokkansa vanhempi tyttäreni kävi maksullista yksityiskoulua, johon en ollut lainkaan tyytyväinen, joten kun varojen puutteessa jouduimme siirtämään hänet tähän maksuttomaan valtion kouluun, eivät odotukseni tietenkään olleet kovin korkealla. Onneksi koulu kuitenkin ylitti kaikki odotukseni enkä sen enempää minä kuin tyttökään ole kaivannut entiseen yksityiskouluun. En todellakaan tiedä mistä me siinä koulussa oikein maksoimme!

Koulu vain tytöille.

Korkean aidan vuoksi koulusta on vaikea saada kunnon kuvaa, mutta mahdollisuuksien mukaan postailen kyllä myöhemmin lisää. Aita ja sisäpiha ovat kamalat, mutta itse rakennus on ihan ok, ainakin verrattuna vanhoihin jordanialaisiin kouluihin, jotka muistuttavat ennemmin vankilaa kuin koulua. Niissä kun on jopa kalterit ikkunoissa!

Rehtorin odotushuoneessa istuessani tarkkailin aikani kuluksi koulun sisustusta ja havaitsin jokaisessa tuolissa, pöydässä ja kaapissa samanlaisen tarran, jossa luki: USAID, lahja Amerikan kansalta. Niinpä ratkesi siis sekin arvoitus miksi koulu ja sen varustus antoivat niin poikkeuksellisen laadukkaan ja nykyaikaisen vaikutelman! Tarkempi tutustuminen aiheeseen paljasti, että USA on rahoittanut jo vuosien ajan laajaa uusien koulujen rakennusohjelmaa ja vanhojen peruskorjausta. Tarve onkin ollut suuri, sillä vanhat koulut ovat olleet huonokuntoisia, vanhanaikaisia ja riittämättömiä. Oppilaiden määrä on kasvanut kauan sitten ohi oppilaspaikkojen ja monissa kouluissa on jouduttu opettamaan kahdessa vuorossa siten, että osa oppilaista on käynyt koulua aamupäivisin ja osa iltapäivisin. USAID:in avulla on tähän mennessä rakennettu eri puolille maata 28 uutta koulua ja peruskorjattu 93, ja tämän projektin myötä jokaisella lapsella tulee olemaan oma pulpettinsa koulussa! Se on todella arvokas asia, ja olen onnellinen, että omat tyttäreni ovat onnistuneet saamaan paikat yhdessä tämän projektin kouluista!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Työ, palkat ja palvelut


Meidän tyttömme saivat syksyllä koulun alkaessa tällaiset sievät uudet koulureput. Koska värin ja kuvan suhteen vaatimukset olivat mitkä olivat, kaikuivat myyjän suositukset parempilaatuisista repuista kuuroille korville. Tässä asiassa värillä on väliä, aivan varmasti enemmän kuin millään muulla tekijällä!

Kuten odottaa saattoi, alkoivat raskaat tiedonjyväset laukussa painaa pian niin paljon, etteivät kantohihnat sitä kestäneet, vaan näyttivät pian tällaiselta:



Tiesin, että minun olisi turha edes yrittää korjata laukkuja itse tavallisella neulalla ja langalla, joten kysyimme apua tutulta ompelijalta, joka kuitenkin oli asian suhteen yhtä avuton kuin minä itsekin ja neuvoi meidät suutarille. Löysimme pienen etsinnän jälkeen kovasti kehutun suutarin liikkeen, jätimme laukut sinne yön yli ja noudimme ne seuraavana päivänä niin hienosti korjattuina, etten ollut sellaista tulosta ollenkaan odottanut:


Kahden repun kantohihnojen korjaus (yhteensä siis neljä ommelta) maksoivat 2JD eli noin 2,20€. Jäin miettimään kuinka ihmeessä suutari pystyy tekemään työtään niin halvalla ja näiden mietiskelyjen pohjalta syntyi tämä kirjoitus työn, palkkojen ja palveluiden suhteesta.

Jordaniassa palkkojen välillä on huimia eroja enkä ole onnistunut löytämään luotettavaa lähdettä keskipalkkojen laskemiseksi. Joillain nettisivuilla mainitut 800-1000JD/kk lienevät reilusti yliarvioidut ja niiden laskentaan on todennäköisesti käytetty ainoastaan korkeasti koulutettujen ja ulkomaalaisten firmojen palveluksessa olevien palkat. Yksityistä kautta tiedän, että tavallisen duunarin kelpo palkka on noin 3JD/h, mikä tekisi 40 viikkotyötunnin duunissa 516JD/kk, mutta koska Jordaniassa työaika ei ole sillä tavoin säännöstelty kuin Suomessa, ei tuntipalkka suoraan kerro todellisia kuukausiansioita, ja tiedän monilla aloilla palkan olevan noin 250-350JD/kk. Alhaisin kokopäivätyön kuukausipalkka, jonka tähän mennessä olen kuullut, mainittiin jokin aika sitten sanomalehdessä teollisuustyöntekijöiden pulaa koskevassa kirjoituksessa: 190JD/kk! Ei ihme, että alalla on pulaa työntekijöistä!

Otan laskelmaani varten esimerkiksi tuon 350JD/kk, mutta vertailun helpottamiseksi muutan tästä eteenpäin kaikki summat euroiksi. Oletetaan siis, että jordanialainen duunari Ahmed ansaitsee 385€/kk ja tekee 40-tuntista työviikkoa, jolloin hänen tuntiansionsa on 2,24€. Työpäivänsä päätteeksi hän vie tyttäriensä koululaukut suutarille ja maksaa palvelusta 2,20€ eli noin yhden tunnin palkkansa verran.

Löytääkseni suomalaisen työläisen keskipalkan käytin Oikotien palkkavertailua ja valitsin ammateiksi siivoojan, kassamyyjän, kiinteistönhoitajan, lastenhoitajan ja ompelijan. Heidän palkkansa olivat välillä 1635-2203€/kk, ja laskelmaani varten otan heistä keskimmäisen eli kassamyyjän 1660€ kuukausipalkan. Verottajan laskurin mukaan tästä palkasta menisi veroja ja vakuutusmaksuja 18,55%, joten suomalaisen kassamyyjän Maijan käteen jäisi 1352€/kk ja hänen nettotuntipalkkansa olisi 7,86€.

Työpäivän päätteeksi myös Maija haluaa korjauttaa lastensa reput ja ryhtyy tutkimaan suutarin hinnastoa:
          - pienin palvelumaksu 6€
          - ompelutyöt alk. 6€
          - erikoistyöt aikaveloituksella 10min tai alle 15€
          - erikoistyöt aikaveloituksella 40-60min 60€
Maijan on vaikea arvioida paljonko suutari lopulta tulisi veloittamaan, mutta sen hän pystyy laskemaan, että alle 12 euron hän ei tehtävänannosta selviäisi millään. Todennäköisempää on, että suutari tulee veloittamaan jokaisesta ompeleesta erikseen ainakin sen 6€ eli kaikkiaan 24€ tai mahdollisesti vieläkin enemmän. Vaikka Maija selviäisi pelkällä (hyvin epätodennäköisellä) 12 eurolla, niin häneltä olisi tämän palvelun ostamiseen mennyt 1,5 tunnin palkka, todennäköisemmin kuitenkin peräti 3 tunnin palkka!

Tämä laskelma johtaa meidät varsin erikoiseen johtopäätökseen: jordanialaisella perusduunarilla on parempi palkka kuin suomalaisella perusduunarilla tai ainakin hänellä on paremmat mahdollisuudet ostaa palkallaan palveluja. Jordania on muutenkin palvelujen luvattu maa. Kaupan kassalla on työntekijä, joka pakkaa ostoksesi kassiin, ja huoltoasemalla sinun ei tarvitse nousta autosta, koska joka tankin vieressä seisoo mies palvelemassa. Kahviloissa tai hampurilaisbaareissa ei ole koskaan kuultukaan mistään itsepalvelupisteistä, joihin asiakkaan tulisi itse viedä likaiset astiansa. Tehtävää työtä on paljon ja sitä myös tehdään paljon; on pakko, koska kattoon syljeskelystä kotona ei makseta eikä sillä elätä itseään. Toisaalta jordanialaiset ihmiset ovat yleensä hyvin avuliaita ja palvelualttiita jo luonnostaan.

Jordaniassa tavara on suhteessa paljon kalliimpaa kuin työ. Jos palkkaat maalarin kotiisi maalaamaan seinät, niin maksat maaleista todennäköisesti enemmän kuin maksat palkkaa maalarille. Halpa työvoima on yksi alikehittyneen yhteiskunnan tunnusmerkki, mutta olen toisaalta miettinyt asiaa siltäkin kannalta, ettei se välttämättä ole huono asia maapallon pitkän aikavälin kantokyvyn huomioonottaen. Eikö todellakin ole loppujen lopuksi parempi, että on edullisempaa korjauttaa jokin esine kuin heittää se pois ja ostaa uusi sen tilalle?

Suutarin liike.
Suutarin kulmilta, kaupunginosamme keskustaa.


keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Kissajuttu

Joku sanoi joskus, että kissatkin oppivat temppuja. Olen eri mieltä, tai ainakin olin eri mieltä. Tarkemmin asiaan perehdyttyäni olen havainnut, että kissat kyllä voivat oppia, mutta ovat yleensä niin jääräpäisiä, etteivät ne halua oppia mitään sellaista, mitä niiden omistaja mielellään niiden haluaisi oppivan, mutta koko joukon muita ei-niin-omistajaa-miellyttäviä temppuja ne kyllä ajan myötä haalivat akrobaattiseen repertuaariinsa. Nämä meidän kissamme ovat elämäni ensimmäiset kissat, ja kyllä ne ovat opettaneetkin paljon näistä viehkeistä eläimistä, joita ennen pidin niin kovin tylsinä. Kyläpaikoissa kun oli kissoja, niin eipä niitä juuri nähnyt eikä niistä tuntunut olevan seuraa, toisin kuin koirista, jotka tapasivat tulla jo ovelle innokkaasti tervehtimään vieraita. 

Vastoin entisiä harhaluulojani kissat ovat äärimmäisen uteliaita ja seurallisia otuksia. Ainakin meillä ne ovat aina tapahtumien keskipisteessä ja työntävät kuononsa, tassunsa tai koko kroppansa juuri siihen mitä juuri olen tekemässä. Ne tunkevat itsensä kauppakassiin, pyykkikoriin, pyykkikoneeseen, kaappiin, kattilaan, tai aivan minne tahansa minkä äärellä juuri tapahtuu jotakin. Niiden uteliaisuus saa ne jopa änkeämään sellaisiin kylmiin ja kosteisiin paikkoihin, joita ne muuten inhoavat, kuten jääkaappiin, pakastimeen tai kylpyammeeseen. Ne asettuvat mukavasti lepäämään näppäimistön päälle, kun olen tietokoneella, tai kirjan päälle, kun olen lukemassa. Pääasia, että kissa on ensimmäisenä, päällimmäisenä, tiellä, aina kaiken huomion keskipisteessä!


Kissat hyppivät tunnetusti pöydillä, eivätkä vain silloin, kun emäntä on poissa, vaan myös ja ennen kaikkea silloin, kun emäntä on paikalla. Silloinhan sitä vasta tapahtuukin pöydällä kaikkea mielenkiintoista, mitä ei lattiatasosta näe! Emännän surkuhupaisat kasvatusyritykset kiljumisineen, luutinen ja suihkepulloineen olivat jo alun alkaen tuomitut epäonnistumaan, mutta kissoilta meni melkoisesti aikaa ja vaivannäköä saada emäntäkin tajuamaan se. Kun emäntä sitten vihdoin oppi, ettei kissan kunnianarvolle kerta kaikkiaan sovi pelkkä alatasoissa oleilu, niin hän alkoikin uuden yhtä epätoivoisen yrityksen saada kissat tajuamaan ero ihmisten ja kissojen ravinnon välillä.

Kissat ja keittiö sopivat huonosti yhteen. Kissankarvat ruoassa eivät ole mitenkään mukava mauste, eikä kissan käpälöimä tai nuoleskelema ruoka herätä kissan käymälätavat tuntevissa ihmisissä minkäänlaista ruokahalua. Se on meillä suoraan sanottuna: kissa koskee ruokaan -> ruoka menee roskiin. Vahtiminen on vaikeaa, kun mitään ei voi hetkeksikään jättää pöydälle ilman valvontaa. Toissapäivänä nostin ruokapöytään lautasellisen kanankoipia ja käännyin vielä hetkeksi työtason ääreen viimeistelemään salaattia, niin jo alkoi kuulua murinaa selän takaa, kun kolli oli käynyt nappaamassa pöydältä kanankoiven, jota sitten kiivaasti puolusti toiselta. Lihan suhteen vielä ymmärrän, että kissoilla on vaistomainen tarve käydä siihen käsiksi, mutta nämä meidän kissat kyllä riepottavat leikeissään mielellään sellaistakin ruokaa, jota eivät ikinä söisi, kuten leipää. Jos leipäpussi jää niiden ulottuville, niin se on aivan varma, että pussi on kohta rikki revittynä pöydän alla ja leivät levitettynä pitkin lattiaa.

Vielä jokin aika sitten tapasin valmistaa maitojauheesta maitoa aina samaan kannuun. Sattumalta kirjava kissamme hoksasi asian, ja sen jälkeen ei tuota kannuakaan voinut jättää valvomatta pöydälle. Kissa oppi kaatamaan sen tarkoituksella, ja voi niitä litroja maitoa, jotka valuivat pitkin pöytiä ja lattioita, ennenkuin me ihmiset opimme pitämään maidostamme parempaa huolta! Nykyisin kun häärään keittiössä ja pitää hetkeksi poistua, niin on joko varmistettava, että kissat ovat poissa maisemista tai seuraavat minua tai minun on nostettava kaikki ruoat jonnekin piiloon. Yleinen nopea piilopaikka on iso uunimme, johon lautasia saa helposti piiloon. Tämä samainen katti on kätevä muissakin asioissa, se osaa mm. hypätä ovenkahvaan ja avata ovia. Uusimpana temppuna se on oppinut avaamaan kattilan kannen: se tönii ja liikuttelee kattilaa kaasuhellan ritilällä niin kauan, kunnes saa kattilan hieman kallelleen ja kannen liikahtamaan ja siitä on sitten helppo tassulla nostaa koko kansi sivuun. Kerran se tätä yrittäessään sai koko kattilan sisältöineen päivineen tippumaan lattialle! Nykyisin pitää siis nostaa kattilatkin uuniin piiloon, elleivät ne ole niin polttavan kuumia, etteivät kissat pysty niihin koskemaan.

Eivät nämä kissat nälkäänsä leipäpusseja revi ja kattiloita availe, vaan se on niiden yleinen tapa huvittaa itseään ja saada aikansa kulumaan. Sisäkissoilla kun virikkeistä on aina pula. Niiden oma sapuska on aina pakastimessa, ja rutiininomaisesti haen sieltä joka aamu pussin, jonka sisällön kumoan kissojen omalle lautaselle ja laitan sulatusohjelmalle mikroaaltouuniin. Tämä on päivän kohokohta! Silloin istutaan toinen mikron päällä ja toinen vieressä (tästä tapellaan) ja vahditaan tarkasti minuuttien kulumista. Sulatusohjelma tietysti kestää, ja voi sitä ilmettä, kun pitkän odottamisen jälkeen laite vihdoin piippaa! Toimistoni tuolilta on suora näköyhteys mikrolle ja siellä ne kaksi silmäparia tapittavat odottavaisina suuntaani, koska eivät itse, ainakaan vielä :), ole oppineet avaamaan mikron luukkua.


Yritin tässä yksi päivä kuvata kasvamaan lähteneitä vihanneskrassin ituja ja se oli kissoista taas hurjan hauskaa. Ensin yksi työnsi kuononsa kuvaan. Sitten toinen pyyhälsi ohi ja sain kuvan hännän raosta. Lopuksi kun ajattelin onnistuvani, niin eiköhän tämä edellinen vielä peruuttanut kuvaan mukaan mottona: ei kuvaa ilman kissaa!







sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Menneen viikon ruokahankinnat

Viikko on vierähtänyt edellisestä ruokaostoskirjoituksestani, ja näiden kirjoitusten suosion vuoksi jatkan aiheesta. Hinnat tällä kertaa euroissa vertailun helpottamiseksi.

Sunnuntain ostokset 4,35€
Sunnuntai on täällä viikon ensimmäinen päivä, ja koulun jälkeen lähetin pojan hakemaan teurastamosta kanan. Marketista saisi pakastettua kanaa edullisemmin, mutta pyrin ostamaan teurastamosta, koska saamme sieltä samalla ilmaiseksi ruokaa kissoillemme. Kana päätyi kuitenkin pakkaseen, ja ruokapöydässämme tarjoiltiin sen sijasta valkosipulipastaa. Tämä uusi reseptikokeilu oli niin onnistunut, että sitä tullaan tekemään meillä vielä monet kerrat! Pastan seuraksi tarjoilin tuoretta salaattia ja teeleipää. Tarkoitus oli leipoa patonkia, mutta en muistanut aloittaa taikinan valmistusta riittävän ajoissa, joten korvasin sen teeleivällä (joka siis leivotaan hiivan sijasta leivinjauheella ilman kohottamista). Illalla tein tomaattikeittoa, josta lapset pitivät kovasti. Maistui kuulemma melkein yhtä hyvältä kuin meillä suuresti suosittu bloodymary-juoma, ja sitä voi pitää jo oikeana kohteliaisuutena ;)

Maanantaina 4,40€
Maanantaina söimme sitten puolet kanasta riisin, salaatin ja jogurtin kera. Tämä on yksi lasten lempiruoista, ja kyllä he olivatkin hyvillään, kun saivat sitä pitkästä aikaa. Keitän broilerinkoivet ensin kypsiksi ja lopuksi paneroin ne munassa ja maustetuissa korppujauhoissa (oikeammin kuivatuissa leivänmuruissa) ja paistan pannussa rapeiksi. Kanan keittoliemikin tarjoillaan aterian yhteydessä, ja loput sitten visusti talteen! Ostoslistalla oli 5kg säkki basmati-riisiä, ja se oli niin halpa, että saapa nähdä millaista on laatu. En näet ole vielä avannut ja maistanut. Tavallisesti tuollainen säkki maksaa 6-8JD, mutta tämä oli vain 3JD! Kilo maustamatonta jogurttia maksaa yhden dinaarin, joten eipä muuta sitten tänä päivänä voinutkaan ostaa, kun ruokarahani päivää kohden on vain sen neljä dinaaria. Illalla tein leipäkoneella leipää, josta tulikin parasta leipää mitä tuolla laitteella on tähän mennessä saatu. Kiitos kuuluu kissalle, joka kävi tassuttelemassa koneen säätönappien päällä ja teki siellä omat virityksensä ;)

Tiistaina 4,60€
Seuraavana päivänä oli pakko ostaa maitojauhetta, jota on oltava meillä aina. Kaikki muu saa loppua, mutta kahvi ja maito ei koskaan! Piti oikein miettimällä miettiä mitä laittaisin ruoaksi ja päädyin kokeilemaan lihapasteijoita ilman lihaa. Se olikin erittäin onnistunut kokeilu ja päätyi myös suoraan suosikkireseptien listaan, vaikka tuskin koskaan enää saan samanlaisia kasvispasteijoita aikaan, sillä heittelin vain summissa kaikenlaista pannuun enkä kirjannut mitään ylös. Idea nyt joka tapauksessa jäi elämään ja meidän lihansyöjäteinikin meinasi, että maistuu melkein lihalta, ja kohteliaisuus se on sekin! Tästä halvimmasta löytämästäni maitojauheesta valmistettu maito maksaa vain 0,37JD/l eli noin 0,40€. Se on paljon halvempaa kuin tuore maito, joka on tavallisesti 1,20JD/l (1,30€) ja jota en koskaan voi ostaa. Lisäksi ostin 2kg kurkkua ja 100g chilijauhetta.

Keskiviikkona 4,70€
Keskiviikon rahat menivät taas muniin, ja lisäksi löysin lempimargariiniamme isomman paketin edullisempaan hintaan. Noor on tähän mennessä ainoa suolattu ja suomalaiseen makuun sopiva margariini, jota olen täältä kaupasta minun kukkarolleni sopivaan hintaan löytänyt. Aitoa voita en valitettavasti voi ostaa ja joudun siksi tässä rasva-asiassa tinkimään periaatteestani tehdä mahdollisimman luonnonmukaisia valintoja. Päivälliseksi tein lopusta kanasta samaa kanakeittoa kuin edellisviikolla, koska nuudeleita ja kookoshiutaleita (joista liotin kookosmaitoa) sattui olemaan vielä kaapissa. Liotuksen jälkeen en tietenkään heittänyt arvokkaita kookoshiutaleita pois, vaan tein niistä nyt samoin kuin edellisviikollakin kookoskekoja, joiden reseptin löysin ikivanhasta peruskoulun keittokirjastani.

Torstaina 3,25€
Aina ei jaksa... ei vaikka olisi kuinka köyhä! Torstaina itsetehty ateria korvautui valmiskeitolla, mitä kyllä rehellisesti sanottuna lapset eivät panneet lainkaan pahakseen! Indomii-keittopusseja oli enemmän kuin kuvassa, mutta lapset ehtivät niitä jo aukoa ennen kuin sain kuvan räpsäistyä. Samoin sesamsämpylöitä katosi jonnekin saman tien, kun kaupasta kotiin pääsin. Joskus aikoinaan meidän äiti-on-laiska-tänään-päivä tarkoitti McDonald'silla käymistä, mutta eikö tämä nyt aja saman asian? Tuota... taidan kyllä kuitenkin jättää lapsilta kysymättä!

Perjantaina 5,15€
Perjantain rahat satsasin kiloon jauhelihaa, jonka jaoin viiteen 200g annokseen ja pakastin. Siihen sen päivän rahat sitten menivät enkä mitään muuta voinut ostaa. Vesisateen vuoksi välistä jääneen mummola-aterian korvikkeeksi kaivoin pakastimesta ystävältä lahjaksi saatuja kibbejä ja paistoin ne. Kibbeh (jauhelihatäytteiset öljyssä paistetut burgulpallerot) on tyypillinen jordanialainen ruoka, jota jokaisen turistin on ainakin kerran maistettava. Ei minusta mikään erityisen eksoottinen makuelämys, vaan ihan "tavallisen" makuista ruokaa, mutta vain hieman erikoisemmassa ulkomuodossa.

Lauantaina 4,15€
Vielä viimeinen eli tämä päivä. Jälleen vuorossa oli Suomi-koulu, jonne ostin eväiksi pillimehut ja suklaata sekä äitien kahvipöytään keksipaketin. Sesamsämpylöitä oli pakkasessa vielä sen verran, että saatoin siirtää eväspaahtoleivän ostamisen myöhemmäksi. Olen pitkään kaivannut riisin ja pastan sijasta perunaa ja tänään sitten raaskin kuluttaa loppurahat niihin. Peruna on täällä suhteellisen kallista (tällä kertaa 0,90€/kg) enkä voi ostaa sitä niin usein kuin haluaisin. Tänään tein pitkästä aikaa kunnon suomalaista ruokaa, keitettyjä perunoita jauhelihakastikkeella, ja kyllä maistui ja teki kauppansa, vaikka sotkinkin sekaan paprikaa ja tomaattia sun muuta korvaamaan vähäistä jauhelihan määrää. "Tämä ruoka oli kyllä aika hyvää", kuului raadin arvostelu. Otin senkin kohteliaisuutena!

Tällainen oli siis meidän perheen ruokaviikko. Alhamdulillah, saimme joka päivä syödäksemme ja vieläpä ihan maittavaa ja vaihtelevaa ruokaa, vaikka... niin, kyllähän ostokset voisivat kernaasti olla runsaammatkin, pakko myöntää. Erityisesti kaipaisin hedelmiä, vaihtelevia kasviksia, lihaa/kalaa ja juustoa. Ehkä sitten ensi viikolla, jos hyvin käy.