torstai 26. syyskuuta 2013

Kop kop koulun ovella

Aamukahveja tänään keitellessäni satuin vilkaisemaan ikkunasta ja mitä ihmettä näinkään. Lapsi, jonka juuri olin vienyt autolla kouluun, olikin kävelemässä takaisin kotiin. Pikakelaus mielessä kaikista vaihtoehdoista: lapsi on sairas, koulua ei olekaan, tai....

"Ei ne päästänyt mua sinne", oli lapsen selitys. Kuka ei päästänyt? No, opettajat. Ovi oli lukossa ja siinä kolkutellessaan oli parikin opettajaa käynyt sanomassa, että pitäisi lähteä takaisin kotiin. "Mutta kun mä haluan oppia tänään", oli poika sanonut, mutta ei ollut auttanut, vaan kotiin oli palattava.

Lapsi siis myöhästyi aamulla kymmenisen minuuttia. Ei todellakaan mikään harvinainen tai ihmejuttu tässä maassa, jossa kaikki ovat aina ja kaikkialta myöhässä. Ajoissa oleminen on poikkeuksellista, ei myöhästyminen.

Olen toisaalta iloinen tapahtumasta ja hengessä mukana, jos koulu pyrkii valmentamaan oppilaita ajoissa olemiseen. Toisaalta hämmästyttää tällaiset yhtäkkiset rangaistukset, joista ei etukäteen ole varoitettu eikä vanhemmille ilmoitettu. Lapsellahan voi olla vaikka kymmenen kilometrin koulumatka eikä kännykkää mukana, niin minne hän sitten sieltä koululta yksin menisi?

En pidä myöskään siitä, että jotain asiaa katsotaan ensin sata kertaa sormien läpi ja sitten ilman ennakkovaroitusta yhtäkkiä siitä rangaistaankin. Koulupuvun pukeminen on toinen sellainen asia, josta saatetaan pitkän lipsumisen jälkeen pitää ratsia ja väärin pukeutuneet lähetetään takaisin kotiin.

Lasten itsensä mielestä on nurinkurista, että koulusta käsketään lähtemään pois pienten syiden vuoksi. Eikö sen pitäisi olla tärkeämpää, että on koulussa ja oppii uutta? Omana aikanani rangaistiin päinvastoin: koulusta ei saanutkaan lähteä, vaan sinne joutui jäämään jälki-istuntoon.

Kenties hyvä näin. Kenties lapsen arvostus koulua kohtaan kasvaa, kun ei sinne aina automaattisesti pääsekään.

Kahvia, kiitos!

Asuessani ensimmäistä puolta vuottani Jordaniassa kymmenkunta vuotta sitten jouduin elämään ilman kahvia. Elin kuten paikallisetkin, ilman mitään "ulkomaalaisen extraa". Jordaniassa juodaan teetä. Aamulla, päivällä, illalla, jokaisessa mahdollisessa tilanteessa.

Arabialainen kahvi on kyllä sinänsä hyvää, mutta sitä ei voi verrata siihen kahviin, joka minun mielestäni on "oikeaa" kahvia, suomalaista suodatinkahvia. Arabialainen kahvi on mokkaa, vahvaa ja aromikasta. Se tarjoillaan pikkuruisista kahvikupeista, joita suomalaisen on vaikea pitää hyppysissään naureskelematta. On kuin nuken astiastosta joisi. Yksi pitkä kulaus ja siinä se.

Nykyisin keittelen kahvia aivan tavalliseen tapaan kahvinkeittimellä. Parasta kahvia saa Suomesta tuodulla tuliaiskahvilla, mutta Presidenttien ja Kultakatriinoiden loputtua on tyytyminen siihen mitä paikan päältä saa. Melittan puolen kilon kahvipaketti maksaa 7,95 dinaaria (noin 8,80€). Kuulostaa ehkä kalliilta, mutta paikalliseen tulotasoon suhteutettuna se on vielä paljon kalliimpaa, sillä se on sama kuin jos Suomessa kahvipaketti maksaisi neljäkymppiä! Ostaisitko siihen hintaan?

Kahvikannulla voi keittää kahdelle.
Kuvassa mukana vertailun vuoksi tavallinen kahvikuppi.





keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Lähes yksin kotona

Blogin kirjoittamisen aloittaminen ei ajoitu juuri tähän hetkeen sattumalta. Ajatus on pyörinyt mielessä pitkään, mutta monet syyt ovat olleet esteenä käytännön toimeen ryhtymiselle. Vieläkin koen epävarmuutta, mutta eiköhän tämä tästä, yrityksen ja erehdyksen kautta.

Yli puolet meidän porukasta on matkoilla. Kotona meitä on siis vain kaksi, minä ja poika. Olo on aivan ihmeellinen. Koti pysyy siistinä, pyykkikori ammottaa tyhjyyttään, ruokaa ei tarvitse juuri laittaa ja tiskiallas on niin tyhjä, että kissakin kävi siellä juuri ottamassa nokoset :)

Eipä ole näin tilanne meillä yleensä. Otan nyt tästä ihanasta ajasta kaiken irti, makaan sohvalla ja surffailen netissä. Olen löytänyt monta mielenkiintoista blogia ja tämän omankin puitteissa on paljon opittavaa ja tehtävää vielä. 

Tsemppiä sinne Suomen pimeneviin iltoihin! 

Missä olen?


Asun nykyisin Jordanian pääkaupungissa Ammanissa. Useimmille lukijoille se lienee tuttu, mutta helpotan hieman hahmottamaan millaisesta vinkkelistä maailmaa katselen kertomalla paikasta lähemmin.


Jordania sijaitsee Lähi-idässä ja on Israelin itäinen naapurimaa. Ammanista on Jerusalemiin vain 70 kilometriä. Pohjoisessa Jordanian naapurina on Syyria, jonka rajalle Ammanista on myöskin suunnilleen sen 70 kilometriä. Etelässä sijaitsee Saudi-Arabia ja idässä Irak, näiden rajoille on Ammanista hieman pidempi matka.



Vaikka ainakaan naapurit eivät ole omiaan lisäämään turvallisuudentunnetta, niin muuten Jordania on rauhallinen ja suht mukava paikka asua. Ihmisiä pursuaa joka tuutista, mikä panee tällaisen maaseudun rauhasta pitävän sietokyvyn kovalle koetukselle. Ammanin virallinen väkiluku oli vuonna 2004 hieman yli miljoonan, mutta vain kuusi vuotta myöhemmin vuonna 2010 jo 1,9 miljoonaa. Kahden miljoonan raja on varmasti jo ylitetty, vaikka en pikaisella googlauksella uudempia lukuja löytänytkään.  

Maasta voi saada kaksi täysin päinvastaista kuvaa riippuen siitä mitä katselee. Toisaalta se on moderni (tai ainakin lujaa vauhtia modernisoitumassa) ja suo lukuisille ulkomaalaisille ja paikallisille varakkaille asukkaille lähes länsimaisen elintason ja -ympäristön. Toisaalta taas maassa on edelleen riipaisevaa köyhyyttä ja kurjuutta ja elintapoja, jotka eivät ole nykyaikaa nähneetkään. Uusien hienojen kerrostalojen vieressä saattaa olla tyhjä tontti, jolle pystytettyjen resuisten telttojen äärellä leikkii likaisia lapsia. Olen tosin kuullut väitteen, ettei näiden ihmisten olisi pakko elää teltoissa, vaan se on heidän oma valintansa, mutta silti.

Jordania on arabimaa, jonka väestöstä suurin osa on muslimeja. Uskonnolliset lait eivät kuitenkaan määrää ihmisten elämää, vaan esimerkiksi naiset saavat pukeutua niinkuin haluavat eikä alkoholi ole kiellettyä. Vapaus on tietenkin suhteellista, sillä monissa väestönosissa vanhoillisia tapoja ja sääntöjä pidetään reippaasti ihmisten laillisia oikeuksia tärkeämpinä, mistä syystä käytännössä paikalliset naiset eivät sitten aina voikaan pukeutua niinkuin itse haluaisivat. Tämä nyt vain yhtenä esimerkkinä.


Turismi on jatkuvassa kasvussa ja Suomestakin tehdään lomamatkoja Punaisen meren rannalla sijaitsevaan pieneen Aqaban kaupunkiin. Kuolleen meren itäranta kuuluu Jordanialle ja maassa on useita historiallisia nähtävyyksiä, joista kuuluisin on Petran kalliokaupunki. Voin lämpimästi suositella seuraavaksi lomakohteeksi Jordaniaa, johon useimmat kävijät kertovat ihastuneensa. Lisää tästä ja muistakin mainituista aiheista tulevissa kirjoituksissani.

Amman.





tiistai 24. syyskuuta 2013

Tervetuloa!


Tässä blogissa kirjoitan arkisen perheen pyörittämisen ja vähällä rahalla pärjäämisen lisäksi myös kokemuksia elämästä arabialaisen kulttuurin vaikutuspiirissä sekä mietteitä päivän puheenaiheista erityisesti uskonnon, politiikan ja maahanmuuton alueilla.

Itsestäni sen verran, että toimin tällä hetkellä täysipäiväisenä kotiäitinä ja asuinpaikkani sijaitsee tuhansien kilometrien päässä kotimaastani, Jordanian pääkaupungissa Ammanissa. Lapsia perheestä löytyy kolme, ikähaitarilla eskarilaisesta murrosikäiseen. Syntynyt olen vuonna 1972, ja sen jälkeen elämä onkin vienyt moneen suuntaan ja moneen tilanteeseen, joista käteen jääneestä hieman epätavallisemmasta elämänkokemuksesta yritän nyt ilolla ammentaa muillekin.

Blogini on jossain määrin kaksitahoinen, joista toinen osa käsittelee elämän arkista aherrusta, ruoanlaittoa, lastenkasvatusta ja talouden pyörittämistä pienellä budjetilla, ja toinen osa taas syvällisempää pohdintaa vakavammista aiheista. Toivon kaikenlaisten lukijoiden silti viihtyvän tekstieni parissa ja löytävän niiden laajasta aiheskaalasta ne itseä kiinnostavat. Rehellinen mielipiteeni älköön pahoittako kenenkään mieltä – ainakaan se ei ole siihen tarkoitettu.



Antoisia lukuhetkiä!