Kauheasta kotiinpaluusta on kulunut aika lailla tasan neljä viikkoa ja elämä on tässä välillä asettunut tuttuihin uomiinsa. Yksi uomista on tietenkin ainainen rahapula. Harkitsin jo aiheen hylkäämistä blogistani, sillä blogini lukijakunnassa on enenevässä määrin henkilökohtaisesti tuttuja ihmisiä, mutta päätin silti jatkaa seuraavista syistä.
Ensinnäkin elämäntilanteeni ja siihen johtaneet tapahtumat ovat aika epätavallisia, ja minä en halua niiden vain lipuvan ohi ja painuvan unohduksiin, vaan haluan nimenomaan, että mahdollisimman moni niistä tietäisi. Se on minun tapani reagoida tilanteeseen ja vastata siihen. Se on harmiton tapa muihin mahdollisiin tapoihin verrattuna. Sanotaan, ettei kannata loukata kirjailijaa, sillä kirjailija voi murhata sinut seuraavassa kirjassaan... ihan ilman minkäänlaisia jälkiseuraamuksia. En ole kirjailija, mutta mielestäni kirjoittaminen on silti oivallinen keino käsitellä sellaisiakin asioita, joita ei muilla tavoilla voi käsitellä. Kirjoitan vain elämästäni ja arjestani; se yksin kertokoon lukijoille sen mitä se kertoo.
Toiseksi kirjoittamisesta on minulle aivan konkreettista hyötyä, sillä se ehkäisee masentumista tyhjän jääkaapin ja tyhjän rahapussin äärellä. On hauska miettiä mitä blogiin kirjoittaisi ja keskittää kurjuuden sijasta huomionsa pärjäämiseen. Budjetin ja ruokalistan suunnittelu saavat aivan uuden ulottuvuuden, kun muutkin niitä lukevat ja kommentoivat. Blogini lukijoiden rohkaisevat kommentit ja yksityisviestit ovat myös jo yksin riittävä syy jatkaa kirjoittamista.
Kolmanneksi mielestäni on enemmän kuin tarpeellista, että joku kirjoittaa siitä millaista on elää vähävaraisena. Köyhyys on häpeällistä ja vain harva haluaa tuoda sitä julki, mutta ymmärtääkseni köyhien määrä Euroopassakin on kasvamaan päin. Hyvätuloisen tai sanotaanko riittävästi toimeentulevan voi olla vaikea eläytyä todella huonotuloisen asemaan eikä pelkkien pyöreiden summien, joilla joidenkin on kuukaudessa pärjättävä, heittäminen ilmaan vielä kerro mitään siitä millaista on käytännössä elää kyseisellä summalla. Menen blogissani pintaa syvemmälle ja annan lukijoideni seurata budjetin laadintaa ja käytännön elämää sen varassa. Tavoite ei edelleenkään ole valittaa kuinka kurjasti asiat ovat tai kuinka sen, tämän tai tuon tahon tulisi antaa enemmän rahaa käyttööni, vaan pyrin ennemmin tuomaan yksinkertaisesti esille millaista on elää todella vähillä varoilla, millaisia haasteita se tuo tullessaan ja miten kaikesta huolimatta elämästä voi silti nauttia. Kaikki hyvinvointi ei ole aineellista alkuperää.
Ensinnäkin elämäntilanteeni ja siihen johtaneet tapahtumat ovat aika epätavallisia, ja minä en halua niiden vain lipuvan ohi ja painuvan unohduksiin, vaan haluan nimenomaan, että mahdollisimman moni niistä tietäisi. Se on minun tapani reagoida tilanteeseen ja vastata siihen. Se on harmiton tapa muihin mahdollisiin tapoihin verrattuna. Sanotaan, ettei kannata loukata kirjailijaa, sillä kirjailija voi murhata sinut seuraavassa kirjassaan... ihan ilman minkäänlaisia jälkiseuraamuksia. En ole kirjailija, mutta mielestäni kirjoittaminen on silti oivallinen keino käsitellä sellaisiakin asioita, joita ei muilla tavoilla voi käsitellä. Kirjoitan vain elämästäni ja arjestani; se yksin kertokoon lukijoille sen mitä se kertoo.
Toiseksi kirjoittamisesta on minulle aivan konkreettista hyötyä, sillä se ehkäisee masentumista tyhjän jääkaapin ja tyhjän rahapussin äärellä. On hauska miettiä mitä blogiin kirjoittaisi ja keskittää kurjuuden sijasta huomionsa pärjäämiseen. Budjetin ja ruokalistan suunnittelu saavat aivan uuden ulottuvuuden, kun muutkin niitä lukevat ja kommentoivat. Blogini lukijoiden rohkaisevat kommentit ja yksityisviestit ovat myös jo yksin riittävä syy jatkaa kirjoittamista.
Kolmanneksi mielestäni on enemmän kuin tarpeellista, että joku kirjoittaa siitä millaista on elää vähävaraisena. Köyhyys on häpeällistä ja vain harva haluaa tuoda sitä julki, mutta ymmärtääkseni köyhien määrä Euroopassakin on kasvamaan päin. Hyvätuloisen tai sanotaanko riittävästi toimeentulevan voi olla vaikea eläytyä todella huonotuloisen asemaan eikä pelkkien pyöreiden summien, joilla joidenkin on kuukaudessa pärjättävä, heittäminen ilmaan vielä kerro mitään siitä millaista on käytännössä elää kyseisellä summalla. Menen blogissani pintaa syvemmälle ja annan lukijoideni seurata budjetin laadintaa ja käytännön elämää sen varassa. Tavoite ei edelleenkään ole valittaa kuinka kurjasti asiat ovat tai kuinka sen, tämän tai tuon tahon tulisi antaa enemmän rahaa käyttööni, vaan pyrin ennemmin tuomaan yksinkertaisesti esille millaista on elää todella vähillä varoilla, millaisia haasteita se tuo tullessaan ja miten kaikesta huolimatta elämästä voi silti nauttia. Kaikki hyvinvointi ei ole aineellista alkuperää.
Köyhyys ei ole häpeällistä, miten voisi olla? Jatka ihmeessä kirjoittamista!
VastaaPoistaMina olen jopa kaivannut kirjoituksiasi-tykkaan lukea, koska ne on niin todellisia ilman mitaan peittelematta. Koyhyydessa ei ole mitaan hapeamista, mutta ei siita silti kukaan juuri puhu kaiken materialistisuuden keskella. Meillakaan ei varaa talla hetkella ole, ei mihinkaan ylimaaraiseen-ja on vaikeaa valilla miettia mita kaupasta oikein ostaisi. Tilanne on kuitenkin viela hiukan parempi kuin sinulla siella kaukana.. Mutta uskotaan, etta kaikki kaantyy parhain pain ja jossain vaiheessa voit muistella naita aikoja lammolla.
VastaaPoistaHyvä että kirjoitat ja kuten sanot,niin se ehkä auttaa sinuakin jossain määrin.Pystyn hyvin ymmärtämään sillä olen ollut tosi varaton yksinhuoltaja ja nytkin on rahahuolia,mutta life goes on.,Sinulla on vaikeampaa kun on pieniä lapsia jotka tarvitsevat sitä ja tätä ja on paljon kuluja.Tsemppiä vaan jatkossa ja toivon niin että jonkinlainen käänne parempaan tulisi jossain vaiheessa kohdallesi.
VastaaPoistaRaha nyt vaan on valitettavasti niin oleellinen osa elämää. On kuulemma ongelma, jos sitä on liikaa - ei ole kokemusta ja todella ongelma, jos sitä on liian vähän, siitä on kokemusta. Jo se, että et ole jäänyt tuleen makaamaan on hyvä, vaan pistät faktat mustaa valkoiselle. Varmasti kaikki lukijasi sydämmestään toivovat parannusta tilanteeseesi. Muista aina lukeminen on vähemmän vaativaa kuin ongelman kanssa kamppailu. Tsemppiä.
VastaaPoistaMina aina odotan kirjoituksiasi ja on tarkeaa etta kirjoitat varattomuudesta suoraan, siita on itsesi lisaksi ehka apua monelle muullekin samassa tilanteessa olevalle. Toivotaan etta tilanne helpottaa tavalla tai toisella osaltasi.
VastaaPoistaMinäkin aina innolla odottelen kirjoituksiasi ja pidän rehdistä tyylistäsi tosi paljon. Mielestäni köyhyydessä ei ole mitään häpeällistä, mutta totta on, ettei köyhyyden konkreettisista puolista useinkaan riittävästi puhuta. Kuten sanoit, rahasummat itsessään eivät kerro kovin paljon.
VastaaPoistaSama juttu; ehdin jo odottaa kirjoituksiasi ja tykkään tyylistäsi kirjoittaa. Itse olin opiskeluaikoina tosi tiukilla (niinkuin varmasti suuri osa opiskelijoista), kun en saanut edes opintotukea ja opin tulemaan toimeen tosi vähällä rahalla. Tosin yksin pärjää helpommin vähällä rahalla kuin lasten kanssa. Vaikka silloin oli vaikeaa, huomaan nyt, että kokemuksesta on ollut myös hyötyä. Tsemppiä sinne ja toivottavasti jaksat kirjoitella jatkossakin.
VastaaPoistaEi ole hapea kertoa rahasta ja sen puutteesta. Toivottavasti jatkossa tilanne paranee. Tai ainakin oma olosi helpottuu kun paaset siita avautumaan tanne blogimaailmaan. Olet usein ajatuksissani.
VastaaPoistaKiva, kun kirjoitat juuri niin kuin asiat ovat. Rahanpuute kyllä vaikuttaa elämään paljon. Sen koin, kun meillä meni elämä uusiksi. Nyt, kun asiat ovat hyvin, osaan antaa taloudelliselle hyvinvoinnille tosi paljon arvoa. On tullut tarve auttaa muita, kun tietää, mitä köyhyys on. Voimia sinulle.
VastaaPoistaPirjo
Kiitos kaikille kannustavista kommenteista! Vaikka köyhyys ei sinänsä ole häpeällistä, on sitä silti hyvin vaikea tuoda ilmi joissakin tilanteissa. Ei haluaisi kaikkien sitä tietävän, mutta on vaikea keksiä jatkuvasti erilaisia tekosyitä, joilla välttyä paljastamasta, ettei yksinkertaisesti ole varaa. Esimerkiksi yksi serkkutyttö olisi halunnut tulla yökylään meille, mutta en lämmennyt ajatukselle, koska meillä ei ollut mitään kunnollista syötävää kotona. En voinut sanoa sitä hänen äidilleen, koska äiti olisi ehkä ymmärtänyt sen niin, että olen vain saita ja odotan häneltä ruokarahaa lapsen mukaan, mikä ei tietenkään ollut asian laita. Ei haittaa jos minua pidetään köyhänä, mutta ahdistun jos minua luullaan pihiksi.
VastaaPoista