Olen muutaman päivän vältellyt sitä mikä olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten. Pitäisi näet jälleen laskea rahoja ja laatia jonkinlainen budjetti. Uskokaa tai älkää, mutta siivoankin mieluummin ;) Mielestäni koko kotini on yhtäkkiä aivan kauhean likainen ja olen pessyt seiniä, ovia, kaappeja, huonekaluja, petivaatteita, verhoja, ja vaikka mitä missä olen vähänkään tahroja ja pölyä nähnyt. Kun likaa kertyy pikkuhiljaa siinä silmien alla, ei siihen niin kiinnitä huomiota, mutta kun on hetken ollut poissa, niin jopas paistavat kaikki sormenjäljet ovissa ja pölykerrokset koriste-esineissä silmään heti, kun sisään astuu. Onneksi ei ole juuri vieraita käynyt, niin olen saanut rauhassa siivoskella. Suursiivous on mielestäni mukavaa puuhaa, mutta päivittäinen arkisiivous ei niinkään.
En voi enää käyttää moppaamista tekosyynä välttääkseni välttämättömän rahatilanteen selvitystä. Palasin Suomesta hieman taskurahaa mukanani, mutta siitäkin vähästä jouduin lentokentällä turhaan pulittamaan neljäkymppiä viisumista, jota en oikeasti tarvitse, koska minulla maassa pysyvästi asuvana on tietenkin oleskelulupa. Viisumimaksun jälkeen käteen jäi tasan 50 dinaaria (noin 65€). Koko raha olisi tarvittu tyhjien ruokakaappien täyttämiseen, mutta meidän oli pakko ladata ensimmäisenä saldoa kännykkään, jotta pystyimme hoitamaan tärkeitä yhteyksiä. Poissaollessamme kiinteä puhelin- ja internetliittymä oli katkaistu, mutta sen hoitaminen oli jätettävä myöhemmäksi. Talossa ei ollut minkäänlaisia pesuaineita ja lattialuutunikin olivat mystisesti kadonneet, joten sisällytin ostoslistaan heti astianpesuaineen, pyykinpesuaineen ja lattiapyyhkeen. Näin 15 dinaaria katosi heti muualle ja ruokaa varten jäi vain 35 dinaaria. Kyllähän sillä jotain ostaa, mutta ongelma onkin siinä, että kuinka pitkäksi aikaa?
Elokuun aikana sain vielä 120 dinaaria ja maksoin heti puhelinlaskun 39JD. Sekin on normaalisti vain 31JD/kk (hintaan sisältyy rajaton määrä puheluita ja langatonta nettiä), mutta nyt siihen tuli jokin lisämaksu, jonka perusteluita en ymmärtänyt. Lapsille annoin kaikkiaan 20JD taskurahoja. Vanhin kun tapaili pitkän poissaolon jälkeen kavereitaan lähes joka päivä ja aina siihen se dinaari tai pari ainakin kuluu, kun pitää taksilla ajaa ja jotain juotavaa ostaa. Vitosen annoin bensarahaa meitä löytöeläinkotiin kuskanneelle tutulle ja jonkun lantin maksoin vielä shampoosta ja saippuasta. 75JD käytin kaikkiaan noiden päivien aikana ruokaan eli noin yhden dinaarin henkeä kohden päivässä. Lapset ikävöivät kovasti takaisin Suomeen syömään!
Nippu sähkölaskuja odotti pöydällä maksamattomina. Vanhin niistä maaliskuulta. Kotijoukoille oli kesän aikana lähetetty rahaa ja annettu tehtäväksi maksaa se, mutta he olivatkin omin päin päättäneet maksaa sen sijasta pari pienempää laskua. Seurauksena oli, että viime tiistaina meiltä katkaistiin sähköt. Pelkäsin jo, että menee useampi päivä niiden palauttamiseen, mutta onneksi saimme ne samana päivänä takaisin. Piti vain maksaa monta laskua kerralla, kaikkiaan 70JD. Olen tämän syyskuun aikana saanut 250 dinaaria ja siitä on mennyt tuon sähkön lisäksi pari kymppiä erilaisiin koulutarvikkeisiin, vitonen yhteen synttärilahjaan, kympin verran taskurahoihin, taloustarvikkeisiin ja kyytiin Suomi-kouluun sekä 45 ruokaan. Jäljellä on 78 dinaaria ja nyt pääsemmekin itse asiaan eli siihen kuinka tämä ruhtinaallinen summa saadaan riittämään seuraavaan rahapäivään saakka.
Ensin pitäisi tietää milloin se seuraava rahapäivä on. Minä en tiedä. En koskaan tiedä. Toimeentuloa vaikeuttaa suuresti se, kun ei ikinä tiedä milloin ja kuinka paljon rahaa on tulossa. Se on itse asiassa vielä vaikeampaa kuin se, että rahaa on vähän. Vaikka olisi pienet tulot, olkoon sitten palkka tai eläke tai jokin muu tulo, mutta se tulee säännöllisesti joka kuukausi aina samansuuruisena summana, niin silloin pystyy helposti laskemaan ja mitoittamaan menot sen mukaan. Nyt voin vain arvuutella montako päivää rahojeni on riitettävä ja koska 250 on sen verran kuin keskimäärin olen tämän vuoden aikana kuukaudessa saanut, niin veikkaan, että kaksi viikkoa pitäisi sillä vielä elää.
Menot jakautuvat seuraavasti:
- Taskuraha kouluun lapsille 1,30 x 10 päivää = 13,00
- Saldo kännykkään 9,50 (pojalle; omaani en ladannut viime kuussa enkä lataa nytkään)
- Kaasupullo 8,00 (toivottavasti hinta ei ole noussut tässä välillä)
- Kouluhousut 12,00 (pakko hankkia, harmillista kyllä)
- Muihin odottamattomiin menoihin puoli dinaaria päivässä eli 7,00
- Jäljelle jää ruokaan 28,50 eli 2 dinaaria päivässä
Vaikuttaa jopa omasta mielestäni aivan mahdottomalta! Helpotusta tuo kuitenkin ajatus, että saankin ehkä lisää rahaa nopeammin. Voi toisaalta olla, että vasta myöhemmin. Sitä ei koskaan tiedä. Koskaan ei myöskään tiedä mitä yllättäviä menoja kohdalle sattuu. Joku voi sairastua tai koulu voi haluta jotain... ai niin, vanhimmalle pitäisi ostaa kolme uutta kirjaa, mutta me emme tietenkään osta, vaan kopioimme ne kirjakaupassa. Sekin maksaa vähintään 5JD per kirja. Voih, miten senkin nyt sisällytän budjettiin... kännykkä jääköön lataamatta, niin se yhdessä muihin menoihin tarkoitetun rahan kanssa saattaa riittää kirjoihin. Sitten ei vain jää dinaariakaan mihinkään muuhun.
Samalla kun kärvistelen näin pienten rahojen kanssa on käsieni läpi kulkenut suuri summa rahaa. Kouluun maksoimme viime vuoden maksusta loppuerän 1000 dinaaria. Nyt alkava vuosi maksaa hintataulukon mukaan mahtavat 5000 dinaaria eli tämän hetken kurssin mukaan noin 6500€! Me saamme siitä alennusta, mutta silti summa on toivottoman suuri. Pienemmät lapsemme käyvät onneksi maksutonta julkista koulua, mutta vanhimman on käytävä tätä englanninkielistä yksityiskoulua, johon hänet laitoimme silloin, kun muutimme Jordaniaan. Silloin kun vielä oli rahaa ja tulevaisuus näytti ruusuiselta.
Parin päivän päästä on vuokran maksun aika. Sekin lähes tonni kolmelta kuukaudelta. En vielä tiedä miten onnistuu. Kuulin juuri, että vuokraisäntämme on kuollut, ja sekin saattaa aiheuttaa hankaluuksia meille, jos uusi omistaja haluaakin myydä asunnon tai korottaa vuokraa. Haluaisinkin kyllä pienempään ja edullisempaan asuntoon, mutta en tiedä löytyneekö sellaista. Sen pitää kuitenkin olla kävelymatkan päässä lasten kouluilta, joten hakualue on aika rajallinen.
Valoa tunnelin päässä alkaa kuitenkin kajastaa, sillä tämä on luultavasti viimeinen vuosi näissä oloissa. Yritän vielä pinnistää jostain kärsivällisyyttä sen verran, vaikka helppoa se ei ole. Minun ja lasten näkökulmasta meillä ei oikein ole muita vaihtoehtoja kuin kestää tätä tilannetta, mutta kokonaisuutena katsottuna emme ole sillä tavalla kurjassa asemassa kuin monet muut ihmiset Jordaniassa ja muissa köyhissä maissa. Meillä on sentään EU-kansalaisuudet ja aina (ainakin teoreettinen) mahdollisuus muuttaa takaisin Eurooppaan.
En voi enää käyttää moppaamista tekosyynä välttääkseni välttämättömän rahatilanteen selvitystä. Palasin Suomesta hieman taskurahaa mukanani, mutta siitäkin vähästä jouduin lentokentällä turhaan pulittamaan neljäkymppiä viisumista, jota en oikeasti tarvitse, koska minulla maassa pysyvästi asuvana on tietenkin oleskelulupa. Viisumimaksun jälkeen käteen jäi tasan 50 dinaaria (noin 65€). Koko raha olisi tarvittu tyhjien ruokakaappien täyttämiseen, mutta meidän oli pakko ladata ensimmäisenä saldoa kännykkään, jotta pystyimme hoitamaan tärkeitä yhteyksiä. Poissaollessamme kiinteä puhelin- ja internetliittymä oli katkaistu, mutta sen hoitaminen oli jätettävä myöhemmäksi. Talossa ei ollut minkäänlaisia pesuaineita ja lattialuutunikin olivat mystisesti kadonneet, joten sisällytin ostoslistaan heti astianpesuaineen, pyykinpesuaineen ja lattiapyyhkeen. Näin 15 dinaaria katosi heti muualle ja ruokaa varten jäi vain 35 dinaaria. Kyllähän sillä jotain ostaa, mutta ongelma onkin siinä, että kuinka pitkäksi aikaa?
Elokuun aikana sain vielä 120 dinaaria ja maksoin heti puhelinlaskun 39JD. Sekin on normaalisti vain 31JD/kk (hintaan sisältyy rajaton määrä puheluita ja langatonta nettiä), mutta nyt siihen tuli jokin lisämaksu, jonka perusteluita en ymmärtänyt. Lapsille annoin kaikkiaan 20JD taskurahoja. Vanhin kun tapaili pitkän poissaolon jälkeen kavereitaan lähes joka päivä ja aina siihen se dinaari tai pari ainakin kuluu, kun pitää taksilla ajaa ja jotain juotavaa ostaa. Vitosen annoin bensarahaa meitä löytöeläinkotiin kuskanneelle tutulle ja jonkun lantin maksoin vielä shampoosta ja saippuasta. 75JD käytin kaikkiaan noiden päivien aikana ruokaan eli noin yhden dinaarin henkeä kohden päivässä. Lapset ikävöivät kovasti takaisin Suomeen syömään!
Nippu sähkölaskuja odotti pöydällä maksamattomina. Vanhin niistä maaliskuulta. Kotijoukoille oli kesän aikana lähetetty rahaa ja annettu tehtäväksi maksaa se, mutta he olivatkin omin päin päättäneet maksaa sen sijasta pari pienempää laskua. Seurauksena oli, että viime tiistaina meiltä katkaistiin sähköt. Pelkäsin jo, että menee useampi päivä niiden palauttamiseen, mutta onneksi saimme ne samana päivänä takaisin. Piti vain maksaa monta laskua kerralla, kaikkiaan 70JD. Olen tämän syyskuun aikana saanut 250 dinaaria ja siitä on mennyt tuon sähkön lisäksi pari kymppiä erilaisiin koulutarvikkeisiin, vitonen yhteen synttärilahjaan, kympin verran taskurahoihin, taloustarvikkeisiin ja kyytiin Suomi-kouluun sekä 45 ruokaan. Jäljellä on 78 dinaaria ja nyt pääsemmekin itse asiaan eli siihen kuinka tämä ruhtinaallinen summa saadaan riittämään seuraavaan rahapäivään saakka.
Ensin pitäisi tietää milloin se seuraava rahapäivä on. Minä en tiedä. En koskaan tiedä. Toimeentuloa vaikeuttaa suuresti se, kun ei ikinä tiedä milloin ja kuinka paljon rahaa on tulossa. Se on itse asiassa vielä vaikeampaa kuin se, että rahaa on vähän. Vaikka olisi pienet tulot, olkoon sitten palkka tai eläke tai jokin muu tulo, mutta se tulee säännöllisesti joka kuukausi aina samansuuruisena summana, niin silloin pystyy helposti laskemaan ja mitoittamaan menot sen mukaan. Nyt voin vain arvuutella montako päivää rahojeni on riitettävä ja koska 250 on sen verran kuin keskimäärin olen tämän vuoden aikana kuukaudessa saanut, niin veikkaan, että kaksi viikkoa pitäisi sillä vielä elää.
Menot jakautuvat seuraavasti:
- Taskuraha kouluun lapsille 1,30 x 10 päivää = 13,00
- Saldo kännykkään 9,50 (pojalle; omaani en ladannut viime kuussa enkä lataa nytkään)
- Kaasupullo 8,00 (toivottavasti hinta ei ole noussut tässä välillä)
- Kouluhousut 12,00 (pakko hankkia, harmillista kyllä)
- Muihin odottamattomiin menoihin puoli dinaaria päivässä eli 7,00
- Jäljelle jää ruokaan 28,50 eli 2 dinaaria päivässä
Vaikuttaa jopa omasta mielestäni aivan mahdottomalta! Helpotusta tuo kuitenkin ajatus, että saankin ehkä lisää rahaa nopeammin. Voi toisaalta olla, että vasta myöhemmin. Sitä ei koskaan tiedä. Koskaan ei myöskään tiedä mitä yllättäviä menoja kohdalle sattuu. Joku voi sairastua tai koulu voi haluta jotain... ai niin, vanhimmalle pitäisi ostaa kolme uutta kirjaa, mutta me emme tietenkään osta, vaan kopioimme ne kirjakaupassa. Sekin maksaa vähintään 5JD per kirja. Voih, miten senkin nyt sisällytän budjettiin... kännykkä jääköön lataamatta, niin se yhdessä muihin menoihin tarkoitetun rahan kanssa saattaa riittää kirjoihin. Sitten ei vain jää dinaariakaan mihinkään muuhun.
Samalla kun kärvistelen näin pienten rahojen kanssa on käsieni läpi kulkenut suuri summa rahaa. Kouluun maksoimme viime vuoden maksusta loppuerän 1000 dinaaria. Nyt alkava vuosi maksaa hintataulukon mukaan mahtavat 5000 dinaaria eli tämän hetken kurssin mukaan noin 6500€! Me saamme siitä alennusta, mutta silti summa on toivottoman suuri. Pienemmät lapsemme käyvät onneksi maksutonta julkista koulua, mutta vanhimman on käytävä tätä englanninkielistä yksityiskoulua, johon hänet laitoimme silloin, kun muutimme Jordaniaan. Silloin kun vielä oli rahaa ja tulevaisuus näytti ruusuiselta.
Parin päivän päästä on vuokran maksun aika. Sekin lähes tonni kolmelta kuukaudelta. En vielä tiedä miten onnistuu. Kuulin juuri, että vuokraisäntämme on kuollut, ja sekin saattaa aiheuttaa hankaluuksia meille, jos uusi omistaja haluaakin myydä asunnon tai korottaa vuokraa. Haluaisinkin kyllä pienempään ja edullisempaan asuntoon, mutta en tiedä löytyneekö sellaista. Sen pitää kuitenkin olla kävelymatkan päässä lasten kouluilta, joten hakualue on aika rajallinen.
Valoa tunnelin päässä alkaa kuitenkin kajastaa, sillä tämä on luultavasti viimeinen vuosi näissä oloissa. Yritän vielä pinnistää jostain kärsivällisyyttä sen verran, vaikka helppoa se ei ole. Minun ja lasten näkökulmasta meillä ei oikein ole muita vaihtoehtoja kuin kestää tätä tilannetta, mutta kokonaisuutena katsottuna emme ole sillä tavalla kurjassa asemassa kuin monet muut ihmiset Jordaniassa ja muissa köyhissä maissa. Meillä on sentään EU-kansalaisuudet ja aina (ainakin teoreettinen) mahdollisuus muuttaa takaisin Eurooppaan.
On teidän tilanne haastava, ihan miten sitä katsookin. Jospa vuoden päästä helpottaisi. Vuosi on ajanjaksona helpompi mentaalisti kestää kuin ei rajattu ajanjakso. Kotimiehet eivät oikein hanskaanneet hommaa? Miten se voi olla mahdollista? Voimia.
VastaaPoistaNiin kyllä nämä ihmiset, jotka lupautuivat pitämään huolen kodistamme matkan ajan, tuottivat valtavan pettymyksen. Pahinta oli tietenkin se kissojen heitteillejättö, mutta ei sekään ollut mukavaa, ettei sovituista laskuista oltu huolehdittu. Olen aina vain vakuuttuneempi siitä, ettei kehenkään voi luottaa - ei edes itseensä. Kiitos voimien toivotuksesta, niitä tarvitaankin!
VastaaPoistaIhan samaa ajattelin kuin Leena etta helpotusta varmaan tuo se, etta vuoden paasta olisi helpotusta tiedossa, ihmisen on helpompi kulkea kohti jotain paamaaraa ja tietoa etta asiat menevat parempaan suuntaan. Toivon jaksamisia!
VastaaPoistaNäinhän se on. Muistan kuinka epätoivoiselta tilanne tuntui monta vuotta sitten, kun ei yhtään tiennyt milloin pääsemme pois vai pääsemmekö koskaan. Nyt kun saimme sentään lomailla Suomessa (mikä vielä vuosi sitten tuntui mahdottomalta) ja voin jopa elätellä toivoa paluumuutosta, niin totta kai se helpottaa oloa aivan mielettömästi. Kun vain jotenkin nyt selvittäisiin vielä tämä yksi talvi.
PoistaSuunnattomasti sisua ja tsemppiä sinulle, ei ole helppoa. Tiedän, pahinta on se jos lapset jäävät jotain ilman. Toivon sydämestäni että jaksat vielä tämän vuoden. Muista, että ei ole häpeä pyytää apua. Olet tilanteessa lastesi takia, yksinhän voisit vain lähteä., Olet ajatuksissani usein.
VastaaPoistaItsellä tosiaan ei ole niin väliä, mutta on todella paha katsella jos omilta lapsilta puuttuu jotain tarpeellista. Nyt sentään voimme jo unelmoida siitä mitä kaikkea teemme ensi kesänä...
PoistaHei, törmäsin blogiisi toisen blogin kautta, ja perkasin kirjoituksiasi pitkälti taaksepäin. Ymmärsin, että elät kasten kanssa nelistään, lasten isä on jostain syystä pois kuvioista eikä paluumuutto Suomeen ole vielä mahdollisra. En vaan saa perälaudasta kiinni, miksi näin? Miten olet Jordaniaan kulkeutunut ja miten ruusuisesta tuli painajaista? Kovasti tsemppiä ja sisua! Kiitos rohkeista kirjoituksista.
VastaaPoistaTämä on lasten isän pitkäaikainen unelma, että heidän pitää asua myös toisessa kotimaassaan. Hän itse joutui pian palaamaan Eurooppaan töiden vuoksi, mutta halusi silti välttämättä, että lasten on vielä jäätävä Jordaniaan. Olen tietenkin protestoinut, mutta kun siitä ei ole mitään hyötyä vaan ainoastaan lisäharmia, niin olen sitten luopunut siitä. Tämä blogi on tapani jatkaa protestia kaikessa hiljaisuudessa.
PoistaAikamoinen juttu. Toivottavasti elämänne helpottuisi konstilla tai toisella, tai edes rahaa olisi käytettävissä enemmän. Raha ei tuo onnea, mutta kyllä se elämää helpottaisi js toisi turvaa. Olet sisukas nainen, ja toivon lämpimästi hyvää. Jäin blogiisi koukkuun.
VastaaPoistaSanotaan, ettei raha tuo onnellisuutta, mutta rahapula tuo kyllä onnettomuutta. Ei aivan väärin sanottu - on omakohtaista kokemusta näet. En tiedä olenko sisukas vai jaksanko vain siksi, kun on pakko jaksaa, mutta joka tapauksessa kiitos kommentistasi ja kaikkea hyvää sinullekin, kuka sitten oletkin! :)
VastaaPoistaTäälläkin yksi hiljainen lukija ilmoittautuu. Löysin blogisi muiden ulkosuomalaisten blogien kautta, ja olen aivan ällikällä lyöty kuinka positiivinen, urhea ja kekseliäs olet. Elämässä saattaa tulla vastaan monia hankalia tilanteita, joissa toiset meistä lannistuu - tai sitten pärjäävät, jos sisua riittää. En osaa kuvitella, kuinka kuluttava tilanne rahan puolesta teillä on, vaikka itsekin olen rahahuolien kanssa painiskellut. Nyt kuitenkin pystyn lyhentämään velkojani ja mieheltäni jää rahaa säästöönkin. Kaupasta ostan mitä sattuu tekemään mieli, mutta juuri nyt sekin tuntuu typerältä!
VastaaPoistaUskon, että monet maailman ongelmista olisivat pienempiä, jos useammat ihmiset olisivat kuin sinä. Realistiset mutta silti toiveikkaat kirjoituksesi ovat todellakin inspiraatio myös minulle. Jokaisella meistä on omat haasteensa, tärkeintä on että niistä selvitään. Tosi paljon tsemppiä teille ja hyvää jatkoa, uskon että teillekin koittaa paremmat ajat vielä! Luovuttaa ei saa, vähiten silloin kun siltä eniten tuntuu. Jään mielenkiinnolla seuraamaan blogiasi. :-)