Lapsilla oli tänään taas kuukauden kohokohta, kun oli suomikoulupäivä. Tavalliseen kouluun on ikävä mennä, mutta Suomi-kouluun ei lapsia ole vielä koskaan tarvinnut pakottaa tai houkutella lähtemään. Koko aamupäivän he kyselevät "koska me lähdetään?" ja seisovat valmiina oven suussa eväät repussa jo kauan ennenkuin äiti on valmiina, ja se on harvinaista se.
Suomi-koulu on ulkosuomalaisille lapsille tarkoitettu koulu, joka auttaa ylläpitämään suomenkielen taitoa ja suomalaista kulttuuria. Meillä täällä Ammanissa on vain vähän suomalaislapsia ja kouluakin vain kerran kuukaudessa, mutta olemme onnellisia edes siitä vähästä.
Lasten opiskellessa vanhemmat voivat kahvitella ja rupatella keskenään. Ylläoleva kuva on viime vuoden itsenäisyyspäivän juhlasta, jolloin lauloimme pitkästä aikaa myös Maamme-laulun. Eiväthän ulkosuomalaislapsemme sitä osanneet, tuskin ovat koskaan kuulleetkaan, mutta me vanhemmat seisoimme ja lauloimme tippa silmässä. Ikävä on kotimaahan, ja samalla melko murheellisena joutuu toteamaan, että kaikesta kielen ja suomalaisten tapojen opetuksesta huolimatta omien lasten juuret kasvavat vääjäämättä jonnekin muualle kuin Suomen kamaraan.
