Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keittiö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keittiö. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Pohjalla

Joskus ajattelee asioiden olevan niin huonosti, ettei huonommin enää voi mennä... kunnes tulee päivä, jolloin asiat ovat vielä huonommin.

Viime keskiviikkona, neljä päivää sitten, kävin kaupassa ja ostin vajaalla kympillä ruokaa. Perjantaina hankin vielä kahvipaketin ja jäljelle jäi 0,20JD. Ei ruokarahaa, vaan ylipäätään mitään rahaa. Hätävarakassassakaan ei ole mitään. 20 senttiä, tai täällä qirshiä, on kaikki mitä on jäljellä.

Eilen istuin alas laatimaan tulevien päivien ruokalistaa. Lisää rahaa saan aikaisintaan keskiviikkoiltana, joten neljä päivää pitäisi pärjätä sillä mitä kaapista löytyy. Entä mitä sieltä löytyy?


Jääkaapissa on 1,7kg perunaa, pala kaalia, muutama salaatinlehti, 1 pieni kurkku ja 3 tomaattia. Ovessa hieman soijakastiketta, ketsuppia, chilikastiketta ja tomaattipyreetä. Siirsin kuvausta varten pakastimen koko sisällön ylähyllylle: leipää, pinaattia ja pari desiä kanalientä. Keskihyllyllä on lautasella hieman pinaattia, jonka otin jo eilen sulamaan, sekä valmiiksi kuorittua sipulia ja pala kakkua, jonka eiliset vieraat toivat tullessaan. Täällä vietettiin eilen äitienpäivää, aivan eri aikaan kuin Suomessa!


Kuivakaapista löytyy alahyllyltä runsaat säkit sokeria, jauhoja ja riisiä sekä kanisteri auringonkukkaöljyä. Toiseksi alimmalla hyllyllä on hieman kookoshiutaleita, popcornia ja lahjaksi saadut purkit pellavansiemenrouhetta (jota lisään hieman leipätaikinaan) ja freekehia (googlauksen mukaan paahdettua vihreää vehnää; arabialainen perinneruoka). Sitten löytyy punaisia linssejä, kourallinen kuivattuja herneitä ja valkoisia papuja, hieman maitojauhetta, mannaryynejä, korppujauhoja ja burgulia. Kahdella ylimmällä hyllyllä joitain mausteita ja ikivanhoja etikoita, ruusuvettä, yms. Muovipurkkien takana on piilossa vielä sellaisia harvinaisuuksia kuin raesokeria, fariinisokeria ja ruisjauhoja. Lisää mausteita, sipulia, persiljaa, teepusseja ja 14kpl munia löytyy vielä toisesta kaapista lähempänä hellaa.

Näistä nyt sitten pitäisi laatia neljän päivän aamiaiset, päivälliset, illalliset ja välipalat&koulueväät nelihenkiselle perheelle! Siinäpä haastetta! Seuraavanlaisen listan sain aikaan:

Sunnuntai
Aamu:
- 3 keitettyä munaa, eilistä leipäkoneleipää (ilman mitään lisukkeita), tee
- kouluevääksi eilistä pitaleipää kera zaid&zatar (oliiviöljyä ja timjamiseosta)
Päivä:
- 1kg keitettyjä perunoita, pinaattilätyt (taikina ilman maitoa; paistetaan öljyssä kun margariinia ei ole), kastikkeena veteen liotettu liemikuutio (tavallisesti meillä on pinaattilättyjen kanssa sienikastiketta)
- salaatti (jossa salaatinloppu, kurkku ja 1 tomaatti)
- jälkiruoaksi eiliset kakun tähteet
Ilta:
- tabouleh-salaatti (jossa on burgulia, persiljaa ja 2 tomaattia)
- tuore pitaleipä, tee

Maanantai
Aamu:
- 3 keitettyä munaa, tuoretta leipäkoneleipää, tee
- kouluevääksi eilistä pitaleipää ja zaid&zatar
Päivä:
- kaali-herne-riisikeitto t. pata
- tuoreet sämpylät
- jälkiruoaksi kookoskeksejä (kokeilu miten onnistuu ilman rasvaa)
Ilta:
- linssikeitto kuivattujen leipäpalojen kera, tee

Tiistai
Aamu:
- 3 keitettyä munaa, eilisiä sämpylöitä, tee
- kouluevääksi sämpylöitä, välissä munaa ja persiljaa (kun vain muistaisi panna pari lehteä sivuun sunnuntaina)
Päivä:
- riisiä papukastikkeen kanssa (kastike pakastettuun kanaliemeen)
- jälkiruoaksi jospa niitä kookoskeksejä olisi vielä jäljellä (epäilen ettei...)
Ilta:
- linssikeitto, tuoretta pitaleipää, tee

Keskiviikko
Aamu:
- 3 keitettyä munaa, tuoretta leipäkoneleipää, tee
- kouluevääksi pitaleipää ja zaid&zatar
Päivä:
- freekeh (keitän sen sipulin kanssa; muuta kun ei ole)
- eilisiä leipiä
- jälkiruoaksi popcornia
Ilta:
- pitaleipää ja zaid&zatar, tee

Lisäksi isoille joka aamu ja iltapäivä yksi kuppi kahvia maitotilkan kanssa.

Kun on vehnäjauhoja, suolaa ja kuivahiivaa, niin aina voi tehdä itse leipää, joka on tuoreena niin hyvää, ettei siihen lisukkeita kovin kaipaakaan. Muuten on kyllä ideat yhtä vähissä kuin on ruokakaapin sisältö; eipä niistä etikoista ja ruusuvesistä ruokaa laiteta, vaikka silmänlumeena kaappia täyttävätkin. Kaverille kerroin, että etsin uusia reseptejä, joihin ei tarvita mitään raaka-aineita, ja hän neuvoi keittämään vettä ja juomaan sitä... ;)

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Popsi popsi porkkanaa...


Viime päivinä on taas tullut hamstrattua kasviksia jääkaappi täyteen; muuta siellä ei sitten juuri olekaan, enkä viitsinyt kuvata tyhjiä ylähyllyjä, vaan ainoastaan tuon mukavan näköisen alaosan. ;)

Kasvisruoat edellyttävät usein juuston tai kerman käyttöä, mutta minulla on vain harvoin vara ostaa niitä, joten olen jo pitkään etsiskellyt maukkaita reseptejä lähes pelkistä kasviksista. Porkkana on ollut nyt ruokapöydässämme erityisen edustettuna, koska löysin sitä 10kg säkin edulliseen hintaan. Se on mielestäni yksi mainioimmista kasviksista, koska sitä voi käyttää lähes mihin tarkoitukseen tahansa: ruokaan, salaattiin, leipomuksiin ja naposteluun. Uusin löytömme on aivan ihanan makuinen porkkanakakku, jonka reseptin löysin toisesta blogista. Sitä on tehty jo monta kertaa ilman kuorrutusta, ja aina se loppuu kesken ja saa aikaan pettyneitä ilmeitä pikkukasvoilla, jotka tulevat lautasen kanssa keittiöön kysymään saisiko lisää.

Porkkanamuhennos.
Papu-porkkanakastike.
Salaatti, joka ei juuri koskaan puutu ruokapöydästä.
Porkkanamuhennoksen tein vanhaan suomalaiseen tapaan, mutta ripautin sekaan hieman currya ja tein siitä nestemäisempää, jotta se sopisi paremmin "kastikkeeksi" riisille. Lapsille kelpasi hyvin. Valkoisista pavuista tehty kastike taas on hyvin tavallinen jordanialainen ruoka, mutta siihen kuuluisi mukaan broilerinlihaa, jonka kuitenkin korvasin porkkanalla, ja aivan onnistunut oli tämäkin kokeilu. Mausteet ne ovat, jotka saavat ihmeitä aikaan ruoassa kuin ruoassa!


Kukkakaalikeitto.
Kukkakaalikeitto on yksi perheemme suosituimmista keitoista (taitaa olla kakkossijalla heti linssikeiton jälkeen), mutta tällä kertaa minulla ei ollut liemikuutioita eikä kermaa, joten lisäsin niiden sijasta keittoon porkkanaa, ja itse asiassa eroa maussa hädin tuskin edes huomasi!


Porkkanapihvit.

Tänään olikin sitten porkkanaruokien kuningattaren vuoro: porkkanapihvejä! Olen näitä ennenkin tehnyt ja  ohjeen mukaan uunissa paistanut, mutta sellaisina ne eivät oikein ole tehneet kauppaansa. Tällä kertaa päätin kokeilla pannussa paistamista, ja se todellakin teki ison eron pihveihin! Nyt ne menivät niin, että viimeisistä paloista suorastaan tapeltiin. :)

Tarjoilin porkkanapihvit - yllätys yllätys - riisin kera (uskokaa pois, en voi pian enää edes nähdä riisiä!) ja kastikkeen virkaa toimitti hyvänmakuinen kylmä curryjogurtti. Reseptin mukaan olisi pitänyt olla oikein hienosti ranskankermaa, mutta höh, jogurtti ajaa ihan saman asian! Joskus alkuaikoina etsin tyhmänä kaupoista ranskankermaa, samoin kuin rahkaa ja muita maitotuoteherkkuja, kunnes tajusin, että niitä saisi suunnilleen Ranskasta saakka hakea, joten parasta vain oli opetella käyttämään sitä jogurttia aina ja joka paikassa ja kaiken korvikkeena. Ayrania sentään ei tarvitse Turkista saakka hakea. Jogurttia ostaessani minulle tyrkytettiin sitä maistiaiseksi mukillinen ja voih, se oli niin hyvää, että sorruin ostamaan! En yleensä pidä täkäläisestä ayranista, mutta Saksassa asuessamme join sitä AINA turkkilaisen ruoan seurana.

Lapsukaiset ovat rouskutelleet porkkanoita tyytyväisinä siitä, kun kerrankin ovat saaneet jotain mielin määrin ilman, että on tarvinnut laskea montako kappaletta kukin on syönyt. Tavallisesti jokainen vähänkään herkumpi asia on meillä tarkoin säännösteltyä, ja lapset ovat jo tottuneet kysymään montako on jokaiselle? On ollut ihana kerrankin vastata niin monta kuin jaksat syödä! Myöskin kouluun he ovat ottaneet joka päivä porkkanat matkaan:



lauantai 22. marraskuuta 2014

Kuukauden ostoskori

Olen runsaan kuukauden ajan harjoitellut elämää 4 dinaarin (4,40€) ruokarahalla päivässä. Syömässä on kaksi aikuista ja kaksi lasta eikä kukaan meistä saa mitään aterioita kodin ulkopuolella, ei edes koulussa, vaan sinnekin on lapsille eväät tällä samalla rahalla kustannettava. Tehtävä on ollut vaikea, muttei mahdoton, ja teen nyt yhteenvedon siitä mitä olen kuukauden aikana 124 dinaarilla (n. 136€) ostanut. Laskelma on ajalta 17.10-16.11.

24,95  Kasvikset n.35kg, tuoreet ja pakasteet
16,10  Liha ja kala 1kg jauhelihaa, 3,5 kanaa, 4prk tonnikalaa
14,35  Kuivatarvikkeet Riisi, makaroni, jauhot, pavut, mausteet, yms.
12,00  Kahvi 3 pakettia; tämä on häpeäpilkku, tiedän, mutta...
11,50  Maitotuotteet Maitojauhetta, 1 kg luonnonjogurttia, 1l kermaa, 1prk kermaviiliä (labanea)
9,90    Rasvat 3 pkt margariinia ja 5l öljyä
9,30    Munat 4kpl 30 munan kennoja, siis 120 munaa :)
8,85    Valmisruoka Kahdesti pussikeittoa ja kerran falafel-leivät
7,25    Eväät Lasten kouluevästarvikkeet, lähinnä paahtoleipää ja makkarasiivuja
5,70    Hedelmät 5kg
4,25    Leipä 17kg, arabialaista perusleipää
2,60    Juusto 500g
1,35    Herkut eli purkki mansikkahilloa

128,10 Yhteensä

Budjetti on mennyt hieman ylikin, mutta se ei haittaa, sillä sain tässä kuussa pienen avustuksen, jonka turvin voin jonkun aikaa käyttää dinaarin ylimääräistä päivässä ruokaan. Toisaalta perustilanne tästä eteenpäin on hyvin epävarma, mutta en murehdi sitä nyt tässä vaiheessa, vaan odotan ja katson mitä huominen tullessaan tuo.

Loppupiristykseksi muutamia ruokia tältä kuulta:

Härkäpavut syyrialaisittain.

Tis'ie. Leipää kikherneiden kera.
Leipäkoneella tehtyä vehnäleipää.
Kibbeh. Ystävältä lahjaksi saatuja burgulpalluroita.
Kanakeitto. Herkullista vain kanasta, nuudeleista ja mausteista!
Parsakaalipasta. Kuukauden kallein ruoka! Pyynnöstä tein kasvissyöjä-kaverin vierailua varten, vaikka parsakaali ja juusto olivat viedä minut vararikkoon ;)
Kasvispasteijoiden valmistusta. Halpaa ja hyvää!
Kaalikääryleet kermakastikkeella. Ihanaa!
Jotain herkkuakin joskus, kookoskeksejä!
Ruisleipää, Oivariinia, Edamia ja kalkkunanfileetä.... Hahaa, menitkös lankaan? Nämä olivat yöeväät unten mailla!

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Menneen viikon ruokahankinnat

Viikko on vierähtänyt edellisestä ruokaostoskirjoituksestani, ja näiden kirjoitusten suosion vuoksi jatkan aiheesta. Hinnat tällä kertaa euroissa vertailun helpottamiseksi.

Sunnuntain ostokset 4,35€
Sunnuntai on täällä viikon ensimmäinen päivä, ja koulun jälkeen lähetin pojan hakemaan teurastamosta kanan. Marketista saisi pakastettua kanaa edullisemmin, mutta pyrin ostamaan teurastamosta, koska saamme sieltä samalla ilmaiseksi ruokaa kissoillemme. Kana päätyi kuitenkin pakkaseen, ja ruokapöydässämme tarjoiltiin sen sijasta valkosipulipastaa. Tämä uusi reseptikokeilu oli niin onnistunut, että sitä tullaan tekemään meillä vielä monet kerrat! Pastan seuraksi tarjoilin tuoretta salaattia ja teeleipää. Tarkoitus oli leipoa patonkia, mutta en muistanut aloittaa taikinan valmistusta riittävän ajoissa, joten korvasin sen teeleivällä (joka siis leivotaan hiivan sijasta leivinjauheella ilman kohottamista). Illalla tein tomaattikeittoa, josta lapset pitivät kovasti. Maistui kuulemma melkein yhtä hyvältä kuin meillä suuresti suosittu bloodymary-juoma, ja sitä voi pitää jo oikeana kohteliaisuutena ;)

Maanantaina 4,40€
Maanantaina söimme sitten puolet kanasta riisin, salaatin ja jogurtin kera. Tämä on yksi lasten lempiruoista, ja kyllä he olivatkin hyvillään, kun saivat sitä pitkästä aikaa. Keitän broilerinkoivet ensin kypsiksi ja lopuksi paneroin ne munassa ja maustetuissa korppujauhoissa (oikeammin kuivatuissa leivänmuruissa) ja paistan pannussa rapeiksi. Kanan keittoliemikin tarjoillaan aterian yhteydessä, ja loput sitten visusti talteen! Ostoslistalla oli 5kg säkki basmati-riisiä, ja se oli niin halpa, että saapa nähdä millaista on laatu. En näet ole vielä avannut ja maistanut. Tavallisesti tuollainen säkki maksaa 6-8JD, mutta tämä oli vain 3JD! Kilo maustamatonta jogurttia maksaa yhden dinaarin, joten eipä muuta sitten tänä päivänä voinutkaan ostaa, kun ruokarahani päivää kohden on vain sen neljä dinaaria. Illalla tein leipäkoneella leipää, josta tulikin parasta leipää mitä tuolla laitteella on tähän mennessä saatu. Kiitos kuuluu kissalle, joka kävi tassuttelemassa koneen säätönappien päällä ja teki siellä omat virityksensä ;)

Tiistaina 4,60€
Seuraavana päivänä oli pakko ostaa maitojauhetta, jota on oltava meillä aina. Kaikki muu saa loppua, mutta kahvi ja maito ei koskaan! Piti oikein miettimällä miettiä mitä laittaisin ruoaksi ja päädyin kokeilemaan lihapasteijoita ilman lihaa. Se olikin erittäin onnistunut kokeilu ja päätyi myös suoraan suosikkireseptien listaan, vaikka tuskin koskaan enää saan samanlaisia kasvispasteijoita aikaan, sillä heittelin vain summissa kaikenlaista pannuun enkä kirjannut mitään ylös. Idea nyt joka tapauksessa jäi elämään ja meidän lihansyöjäteinikin meinasi, että maistuu melkein lihalta, ja kohteliaisuus se on sekin! Tästä halvimmasta löytämästäni maitojauheesta valmistettu maito maksaa vain 0,37JD/l eli noin 0,40€. Se on paljon halvempaa kuin tuore maito, joka on tavallisesti 1,20JD/l (1,30€) ja jota en koskaan voi ostaa. Lisäksi ostin 2kg kurkkua ja 100g chilijauhetta.

Keskiviikkona 4,70€
Keskiviikon rahat menivät taas muniin, ja lisäksi löysin lempimargariiniamme isomman paketin edullisempaan hintaan. Noor on tähän mennessä ainoa suolattu ja suomalaiseen makuun sopiva margariini, jota olen täältä kaupasta minun kukkarolleni sopivaan hintaan löytänyt. Aitoa voita en valitettavasti voi ostaa ja joudun siksi tässä rasva-asiassa tinkimään periaatteestani tehdä mahdollisimman luonnonmukaisia valintoja. Päivälliseksi tein lopusta kanasta samaa kanakeittoa kuin edellisviikolla, koska nuudeleita ja kookoshiutaleita (joista liotin kookosmaitoa) sattui olemaan vielä kaapissa. Liotuksen jälkeen en tietenkään heittänyt arvokkaita kookoshiutaleita pois, vaan tein niistä nyt samoin kuin edellisviikollakin kookoskekoja, joiden reseptin löysin ikivanhasta peruskoulun keittokirjastani.

Torstaina 3,25€
Aina ei jaksa... ei vaikka olisi kuinka köyhä! Torstaina itsetehty ateria korvautui valmiskeitolla, mitä kyllä rehellisesti sanottuna lapset eivät panneet lainkaan pahakseen! Indomii-keittopusseja oli enemmän kuin kuvassa, mutta lapset ehtivät niitä jo aukoa ennen kuin sain kuvan räpsäistyä. Samoin sesamsämpylöitä katosi jonnekin saman tien, kun kaupasta kotiin pääsin. Joskus aikoinaan meidän äiti-on-laiska-tänään-päivä tarkoitti McDonald'silla käymistä, mutta eikö tämä nyt aja saman asian? Tuota... taidan kyllä kuitenkin jättää lapsilta kysymättä!

Perjantaina 5,15€
Perjantain rahat satsasin kiloon jauhelihaa, jonka jaoin viiteen 200g annokseen ja pakastin. Siihen sen päivän rahat sitten menivät enkä mitään muuta voinut ostaa. Vesisateen vuoksi välistä jääneen mummola-aterian korvikkeeksi kaivoin pakastimesta ystävältä lahjaksi saatuja kibbejä ja paistoin ne. Kibbeh (jauhelihatäytteiset öljyssä paistetut burgulpallerot) on tyypillinen jordanialainen ruoka, jota jokaisen turistin on ainakin kerran maistettava. Ei minusta mikään erityisen eksoottinen makuelämys, vaan ihan "tavallisen" makuista ruokaa, mutta vain hieman erikoisemmassa ulkomuodossa.

Lauantaina 4,15€
Vielä viimeinen eli tämä päivä. Jälleen vuorossa oli Suomi-koulu, jonne ostin eväiksi pillimehut ja suklaata sekä äitien kahvipöytään keksipaketin. Sesamsämpylöitä oli pakkasessa vielä sen verran, että saatoin siirtää eväspaahtoleivän ostamisen myöhemmäksi. Olen pitkään kaivannut riisin ja pastan sijasta perunaa ja tänään sitten raaskin kuluttaa loppurahat niihin. Peruna on täällä suhteellisen kallista (tällä kertaa 0,90€/kg) enkä voi ostaa sitä niin usein kuin haluaisin. Tänään tein pitkästä aikaa kunnon suomalaista ruokaa, keitettyjä perunoita jauhelihakastikkeella, ja kyllä maistui ja teki kauppansa, vaikka sotkinkin sekaan paprikaa ja tomaattia sun muuta korvaamaan vähäistä jauhelihan määrää. "Tämä ruoka oli kyllä aika hyvää", kuului raadin arvostelu. Otin senkin kohteliaisuutena!

Tällainen oli siis meidän perheen ruokaviikko. Alhamdulillah, saimme joka päivä syödäksemme ja vieläpä ihan maittavaa ja vaihtelevaa ruokaa, vaikka... niin, kyllähän ostokset voisivat kernaasti olla runsaammatkin, pakko myöntää. Erityisesti kaipaisin hedelmiä, vaihtelevia kasviksia, lihaa/kalaa ja juustoa. Ehkä sitten ensi viikolla, jos hyvin käy.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Kolmen päivän kauppakassit

Viimeiset kolme päivää kymmenen päivän ostoskassi-sarjastani:

Torstain ostokset. Yksi ei kuulu joukkoon - arvaa mikä?
Torstaina teini huiteli jälleen kavereidensa kanssa ties missä, joten pääsin helpolla ruoanlaiton suhteen. Pikkutytöille linssikeittoa ja itse pidin paastopäivän vain herkkuja... öhöm siis välipaloja napsien. Aivan parasta, siis oikea jymyjuttu, oli ystävältä lahjaksi saatu Fazerin sininen suklaalevy! Se meni ja katosi kuin muistona tuuleen viidessä minuutissa, hyvä kun kerkesin kuvan avatusta paketista ottaa! Ostoksina tälle päivälle vain munia ja leipää.

Perjantain kunniaksi vihdoin kahvia!
Perjantain mummolapäivän vuoksi oli tilaisuus kuluttaa päivän ruokarahat kahviin. Puolen kilon paketti arabialaista kahvia maksaa tasan 4JD eli juuri ruokarahani verran, mutta pakko sitäkin on joskus saada. Kahvi on viimeinen paheeni ja nautintoni elämässä enkä ainakaan näiltä näkymin aio luopua siitä kokonaan. Meitä on täällä kaksi kahvin juojaa ja olemme rajoittaneet juonnin yhteen kuppiin aamulla ja yhteen päivällä per henkilö. Se on vähän entiseen verrattuna, mutta pitää meidät  suht tyytyväisinä.

Kauppakassin sisältö tänä aamuna.
Eilinen mummolapäivä siirtyikin lopulta tälle päivälle, mikä osoittautui onnenpotkuksi: pääsimme suoraan notkuvaan ruokapöytään peräti kolmen erilaisen liharuoan pariin! Mummo katseli syömistämme sen näköisenä, että varmaankin arvasi meidän eläneen tiukilla viime ajat. Lauantai kun on, niin piti hankkia koulueväät tulevalle viikolle eli jälleen paahtoleipää, margariinia ja makkaraa. Lisäksi pystyin täydentämään maustevarastoa tomaattipyreellä ja sitruunasuolalla.

Tein tälle päivälle suunnitellut tonnikalalla täytetyt paprikat jo eilen päivälliseksi, ja illalla kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä itse hummusta aiemmin ostamistani kuivatuista kikherneistä - joka paikassa kun pitää yrittää säästää. Hummusta taas käytin tis'ien, eräänlaisen leipämössön, valmistukseen ja lapset olivat hyvillään. Nyt juuri leipäkone taas pakersi uuden tuoreen leivän huomisaamua varten, mutta tietenkin sain jo ennakkomaistiaiset... leipä oli jälleen ihanaa, mutta aina pitää kuitenkin olla jotain valittamista: tänään ostamani (yleensä todella hyvänmakuinen) margariini osoittautui eltaantuneeksi; ilmeisesti kylmäketjusta ei oltu taaskaan huolehdittu, mikä on täällä niin valitettavan yleistä pikkukaupoissa (isoissa marketeissa en ole vastaavaan vielä törmännyt). Boikotointipäätöksestäni huolimatta hain margariinin pikkukaupasta, koska sitä ei muualta löytynyt, mutta sain jälleen todeta, että kannattaisi vain pysyä siinä boikotointipäätöksessä...

perjantai 24. lokakuuta 2014

Tonnikalalla täytetyt paprikat



Tämä herkkuruoka on todella helppo valmistaa ja edullinen silloin, kun paprika on tarjouksessa. Meillä ainakin kaikki lapset pitävät siitä hyvin paljon, joten uskallan suositella kokeilemaan lapsiperheissä, joissa tavataan muuten nirsoilla kasvisten ja kalan äärellä. Voisipa tämä maistua varmaan lohenkin kanssa, mutta minä en ole sellaista vielä koskaan kokeillut. Resepti on jälleen "virallinen", ja lopussa sitten omat kommenttini soveltamisesta.

Tonnikalalla täytetyt paprikat

4 punaista paprikaa
1/2 ranskanleipää
2 tlk tonnikalaa vedessä (n. 200 g/tlk)
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
nippu persiljaa
1 muna
ripaus suolaa ja valkopippuria 
veitsenkärjellinen cayennepippuria
2 rkl sitruunamehua
2 rkl korppujauhoja
1 rkl kasviöljyä
1 rkl voita tai margariinia
4 rkl kala- tai kasvislientä
1 rkl tomaattipyreetä
rasvaa vuoan voiteluun

1. Halkaise paprikat pituussuunnassa ja poista siemenet ja vaaleat osat. Kuutioi leipä ja laita se likoamaan lämpimään veteen. Valuta tonnikala.
2. Puristele vesi huolellisesti leipäkuutioista ja sekoita ne tonnikalan joukkoon. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Silppua persilja. Sekoita yhteen sipuli, valkosipuli, muna, suola, pippuri, cayenne ja puolet persiljasilpusta. Sekoita tonnikala-leipäseokseen.
3. Säädä uuni 200 asteeseen. Mausta paprikat suolalla ja pippurilla ja täytä tonnikalaseoksella. Sekoita yhteen loppu persiljasilppu, sitruunamehu, korppujauhot, öljy ja voi ja levitä täytteen päälle.
4. Nosta paprikat voideltuun uunivuokaan. Sekoita yhteen kalaliemi ja tomaattipyree ja ripota paprikoille. Peitä foliolla ja kypsennä uunissa 30 minuuttia. Poista folio vuoan päältä ja säädä lämpö 250 asteeseen. Kypsennä vielä 10-15 minuuttia.


Ranskanleivän tilalla voi tietenkin käyttää mitä tahansa vaaleaa leipää, kunhan muistat varmistaa, että leipä todella ehtii pehmetä vedessä. Itse käytän kuivattua paahtoleipää. Leipämössö kannattaa sekoittaa ensin hyvin yhteen tonnikalan kanssa ja vasta sitten lisätä muna-mausteseokseen. Maista ja lisää suolaa maun mukaan, sillä ohjeessa mainittu "ripaus" tuskin riittää. Cayennen sijasta käytän itse chiliä. Paprikoiden puhdistamisessa kannattaa olla varovainen, ettei vahingossa leikkaa kantapäästä koko reunaa pois, vaikka täyte pysyy kyllä hyvin matalienkin reunojen sisällä. Mikäli paprikat eivät pyöreyden vuoksi pysy hyvässä asennossa, leikkaa ohut pala pois niiden selästä. Varo, ettet tee paprikaan reikää, ja jos kuitenkin teit, niin ei hätää, tuki kolo irtileikkaamallasi palalla sisäpuolelta. Paprikan värillä ei ole väliä ;)

Tee paprikan selkään (tai pystypaprikoita täyttäessäsi pohjaan) pieni viilto, jotta se pysyy paremmin pystyssä.

Korppujauhoista, persiljasta ja öljystä saa ihanan rapean pinnan.

Korppujauhojen tilalla käytin kuivattua paahtoleipää jauhettuna, eikä minulla tällä kertaa ollut lisätä siihen kuin persiljaa ja öljyä (ja ripaus suolaa), mutta maku oli silti loistava. Paistamisen aikana valelen paprikoita parikin kertaa kasvisliemellä, jotta ne pysyisivät mehukkaina. Koska minulla ei ollut käyttää foliota, peitin vuoan toisella vuoalla, jonka asetin hieman vinoon, jotta lämpö pääsi reunoilta sisään. Peittäminen on joka tapauksessa välttämätöntä, jotteivät korppujauhot pääsisi palamaan. Tähän tapaan:

Hyvä vaihtoehto foliolle jo ihan turhan jätteen välttämiseksi.
Tarjoilen täytetyt paprikat raikkaan salaatin kanssa, eikä muita lisukkeita (esim. riisiä) todellakaan tarvita, sillä leipäseos on sellaisenaan tarpeeksi täyttävää. Tämä resepti on oivallinen esimerkki siitä kuinka kuivumaan jääneet leivänkannikat voi ja kannattaa käyttää hyödyksi. Minulla on periaatteena, etten koskaan heitä mitään syömäkelpoista pois (paitsi ruokalautasilta), vaan kuivatan tai pakastan aina kaikki tähteet, jopa aivan pikkuruisetkin määrät, tulevaa käyttöä varten.

torstai 23. lokakuuta 2014

Ruokaostoksilla jälleen

Viimeisten kolmen päivän aikana on ollut vaikeuksia päättää mitä ostaa, koska niin monta tarviketta alkaa loppua kaapeista enkä voi ostaa kaikkea tarvittavaa kerralla. On täytynyt priorisoida, ja olen jättänyt mm. mausteita ostamatta, vaikka toivon toki, että varat riittäisivät pian niidenkin ostoon, sillä mausteet ovat hyvän ruoan A ja O.

Maanantaina satsasin laatikolliseen paprikaa, 4,5kg maksoi vain 3JD (3,30€). Ostin ne kauppa-autosta, mistä useimmiten saa ison erän edullisempaan hintaan kuin kaupasta. Loput ostokset (punaiset linssit, pakasteherneet ja -maissit sekä salaatin) tein läheisessä pikkukaupassa ja niihin meni paljon enemmän kuin olin ennalta arvioinut, kuten edellisessä kirjoituksessa ehdin jo manata. Valmistin ostamistani kasviksista kastikkeen riisille, mutta se ei kelvannut lapsille. Illemmalla linssikeitto kyllä maistui oikein hyvin, kuten aina!

Maanantain ostokset 6,85JD
Seuraavana päivänä olin hyvin väsynyt sairastavan lapsen takia valvottujen perättäisten öiden vuoksi, joten halusin valmistaa mahdollisimman helppotekoista ruokaa. Lapset saivat lempiruokaansa spagettia ja tonnikalakastiketta. Kunnon hyvitys edellispäivän "pahan ruoan" jälkeen! Nuukasti ostin vain 300g paketin halpaa spagettia ja käytin kastikkeeseen vain yhden purkin tonnikalaa. Kuin ihmeen kaupalla kaikki kuitenkin saivat vatsansa täyteen ja jäikin vielä! Kaksi purkkia tonnikalaa säästin loppuviikon täytettyjä paprikoita varten, ja sen yhden ylimääräisen purkin teini sai syödä treeniensä jälkeen yksikseen. Käy häntä niin sääliksi, kun tuollainen yli 190-senttinen treenaava jätkä tarvitsisi toki vahvemmat eväät pysyäkseen kunnossa. Hän on saanut kuntosalilta ruokaohjeet, joiden kustannukset olisivat suuremmat kuin meidän koko perheen käytettävissä olevat ruokarahat! Illalla söimme viimeiset neljä kananmunaa (apua!) ja kuvassa näkyvää halpaa pehmeää Domty-juustoa.

Tiistaina ruokaan 3,35JD
Eilisiltana laitoin leipäkoneen jälleen töihin, ja tänään aamulla saimme tuoretta leipää aamiaiseksi. Päivälliseksi oli jälleen tiedossa kasviskastiketta riisin kanssa, mutta tällä kertaa osasin jo varautua protesteihin. Kastike oli toki erilainen kuin toissapäivänä, mutta lasten mielestä "aina samaa ruokaa". Ostin laatikollisen tomaatteja, kaksi nippua persiljaa ja kilon kuivattuja kikherneitä. Kauppa-autossa olisi ollut 10kg säkki porkkanoita tarjouksessa vain 6JD, mutta en tietenkään voinut ostaa, vaikka mieli on tehnyt porkkanoita jo pitkään. Myyjä huomasi kiinnostukseni ja yritti väkisin saada ne porkkanat matkaani. En voinut sanoa hänelle, ettei minulla ole varaa... hän ei olisi uskonut, sillä jokaisella ulkomaalaisella (länsimaalaisella) tässä maassa ON varaa, paitsi minulla. Minä elän kuten paikalliset köyhät, mutta kieltäydyn silti lannistumasta, vaan pää pystyssä vedän projektini läpi ja todistan, että näinkin voi elää ja voida hyvin!

Keskiviikon ruoat 4,30JD



Täällä Jordaniassa köyhien ihmisten pelastus ovat halpa leipä ja halvat kasvikset, joista tomaatti on ehdoton ykkönen! Useimmat ostavat kauppa-autosta laatikon, jossa on 6-9kg tomaattia ja joka maksaa vuoden ympäri vain noin 2-4JD, mutta sesonkiaikaan vain yhden ainoan dinaarin. Nämä tomaatit eivät tavallisesti ole niin laadukkaita kuin mihin eurooppalaisissa marketeissa on totuttu, vaan ne ovat joko ylikypsiä tai vielä raakoja ja joukossa on paljon huonokuntoisia, tautisia ja jopa pilaantuneita yksilöitä. Siitä huolimatta ne ovat pelastus perheille, joilla ei aika ajoin ole vara ostaa mitään muuta syötävää (paitsi tietenkin sitä leipää). Kun mitään muuta ei ole, tomaattia paistetaan pannussa pehmeäksi mössöksi ja sitä syödään rieskamaisen arabialaisen leivän kanssa. Tiedän, että on perheitä, joissa tämä on perusravintoa aamuin, päivin ja illoin, ja joissa jotain muuta tarjoillaan vain, kun sattuu olemaan rahaa.

Laatikkotomaatit ovat hyvin likaisia ja niiden puhdistamiseen ja lajitteluun menee oma aikansa. Ennen pidin sitä ikävänä työnä, mutta nykyisin nautin siitä, koska se tuo "maatilafiilistä" keittiööni ja turvallisen tunteen siitä, että on taas kaapissa ruokaa pitkäksi aikaa. Nyt minulla onkin kilokaupalla paprikaa ja tomaattia jääkaapissa, eikä siinä mielessä huolen häivää! 


tiistai 21. lokakuuta 2014

Paha päivä ja pahaa ruokaa

Päivä alkoi mennä mönkään jo yöllä, kun lapsi tuli kahden aikaan herättämään ja sanomaan, että oli juuri oksentanut siskonsa sänkyyn. Ei siis edes omaansa, vaan siskonsa sänkyyn! Onneksi sisko oli kuitenkin puhdas, joten siirto oksentelijan sänkyyn, oksentelija vaatteiden vaihtoon, likaiset petivaatteet kylppäriin ja mamma oksentelija kainalossa takaisin sänkyyn ja unten maille. Puoli tuntia myöhemmin yökintää mamman sängyssä ja uusi satsi petivaatteita kylppäriin... Siitä eteenpäin sitten mamma vahtikin koiranunessa jokaista pientä inahdusta, jotta ehtisi ajoissa työntää vatia leuan alle.

Kissa ei oikein tykännyt, siitä koiranunesta nimittäin. Kosti kaatamalla yöpöydällä vesilasin kirjojen päälle! Se tietää, että mamma tykkää kirjoista, kenties jopa enemmän kuin kissoista. Kirjat kun eivät sotke, eivät marise, eivät tiputtele karvoja, eivät kiipeile hyllyillä, eivät kaatele tavaroita eivätkä työnnä nenäänsä jääkaappiin joka kerta, kun sen oven avaa. Lisäksi kirjat ovat älykkäitä.

Aamupäivä meni sitten yön univajetta paikatessa ja vasta iltapäivällä jaksoin laahustautua kauppaan. Ajattelin tekeväni hyvät säästöt ostamalla pitkästä aikaa pienestä lähikaupasta ison supermarketin sijaan, mutta kassalla sain taas purra hampaita yhteen, etten päästellyt muutamia äänekkäitä ärräpäitä. Sellaista kiskontaa! Samalla muistin miksi olin lakannut ostamasta pikkukaupoista: kun hintoja ei missään ole merkittynä, et mitenkään voi tietää mitä mikäkin maksaa. Niinpä päätin jatkaa vastedeskin pikkukauppojen boikotointia, ainakin siihen saakka kunnes olisin tarpeeksi härnäämiskykyisessä mielentilassa mennäkseni valittujen ostosten kanssa kassalle kysymään mitä ne maksavat ja sitten lajittelemaan siinä mitä otan ja mitä en.

Kasviskastike riisille.
Luulin laittaneeni hyvää ruokaa. Se tuoksui hyvältä, maistui hyvältä ja näytti... no jaa, ihan kohtalaiselta. Kutsuin lapset syömään. Ensimmäinen tuli, nyrpisti nenäänsä ja sanoi: "Näyttää pahalta!". Toinen tuli, nyrpisti nenäänsä ja sanoi: "Siinä on sipulia!" Katsoin kolmatta, joka nyrpistelyjen sijasta valui pöydän alle leikkimään kissojen kanssa. Ihmettelin mikä nyt on, kun kastikkeessa on vain paprikaa, herneitä ja maissia, ja kaikista niistä lapset ovat aina pitäneet, mutta nyt kukaan ei suostunut edes maistamaan! Ensimmäinen ei kuulemma syönyt, koska siinä ei ollut lihaa, toinen ei syönyt, koska siinä oli sipulia, ja kolmas ei syönyt, koska kaksi ensimmäistäkään eivät syöneet. Mikä perhe! Riisi ja salaatti tekivät kauppansa, mutta kastike jäi koskemattomaksi. Lausuin uhkauksen, jota ei ollut aikomustakaan pitää, eli etten illalla tekisi mitään muuta ruokaa, vaan tarjoilisin saman syömättä jääneen kastikkeen uudelleen.

Lopulta istuin yksin murheellisena syömässä pahan päivän kastikettani ja mietin mitä olin tehnyt väärin. Lapset haluaisivat syödä kuten joskus ennen vanhaan lasagnea, lihamureketta, pizzaa, jauhelihakastiketta, lohta... eipä heitä voi syyttääkään ja parasta varmaan varautua vielä moniin protesteihin ruokapöydän ääressä...

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Ruokaostoksilla

Elämä 4 dinaarin ruokarahalla päivässä on toistaiseksi sujunut hyvin. Apua on ollut siitä, että kaapeissa on edelleen ollut yhtä sun toista aiemmin ostettua, mutta vähitellen kaikki alkaa kulua loppuun, ja minun on todellakin laskettava entistä tarkemmin mitä ostan, jotta saan neljälle perheenjäsenellemme kolme ateriaa päivässä pöytään.

Perjantain ruokaostokset

Perjantai on pyhäpäivä ja silloin tapaamme käydä mummolassa ja tietenkin ruoka-aikaan, mikäli mahdollista! Satsasin siksi ostoksilla tulevan viikon tarpeisiin ja ostin 7,5kg säkin vehnäjauhoja ja kaksi broilerinkoipea, joista ajattelin saada kaksikin ateriaa aikaan. Persilja ja kilon pussi suolaa ovat onneksi halpoja, enkä voinut vastustaa kiusausta ostaa ensimmäistä kertaa tänä syksynä tarjolla olevia klementiinejä. Raha riitti valitettavasti vain yhteen kappaleeseen per henkilö.

Lauantain eväät

Lauantaina kävimme Suomi-koulussa ja tiesin, että sieltä saavuttuamme kaikilla olisi kova nälkä ja ruoan olisi parasta olla nopeasti valmista. Ostin 300g pussin kaupan halvinta makaronia ja päätin tehdä sille yksinkertaisen tomaattikastikkeen vielä jäljellä olevista tomaateista, paprikasta ja sipulista, ja hyvä kastike tulikin ja makaronikin riitti aivan mainiosti! Enempää rahaa ei ollut käytettävissä tämän päivän aterioihin, koska lauantaisin on ostettava evästarvikkeet tulevaa kouluviikkoa varten: paahtoleipää, margariinia, leikkelettä ja lehtisalaattia. Salaatin oston siirsin toiseen päivään, koska jokunen lehtykäinen kaapissa vielä oli. Eväsleivän väliin ostan aina halvinta leikkelettä (200g maksaa vain 0,75JD), enkä edes halua tietää mitä se pitää sisällään... Lapset haluaisivat joskus juustoa leivän väliin, mutta kovat juustot ovat täällä aivan liian kalliita minun budjetilleni.

Yksi puolen kilon tumma paahtoleipäpaketti maksaa saman verran kuin kuvassa vieressä näkyvät 2kg arabialaista perusleipää, mutta yritän edelleen pitää kiinni periaatteestani, että koulussa on oltava hieman paremmat ja mieluisat eväät. Paahtoleipää ja leikkelettä ei saa muulloin syödä, vaan kaikki on säästettävä kouluun, ja lapset tietävät sen. Suomi-kouluun he saivatkin sitten oikein huippueväät, kun mami osti pillimehut, omenat ja pienet kakunpalat! En ensin aikonut, mutta lopulta en hennonut olla ostamatta, kun aina ennenkin on ostettu ja lapset niin odottivat sitä. Omenat maksoivat enemmän kuin mehut ja kakut yhteensä, eikös olekin epäreilua?

Tämän päivän ostokset
Vain neljä päivää sitten ostetuista munista on enää neljä kappaletta jäljellä, koska niitä on viime päivinä jouduttu syömään joka aamu- ja iltapalalla. Tänä iltana saisimme vaihtelua pöytään, sillä ostin tölkit hummusta ja foulia (kikhernepyreetä ja härkäpapuja). On pitkään tehnyt mieli leipoa, joten ostin pussin kuivahiivaa, ja päätin väsätä leipäkoneella vehnäleivän huomisaamuksi.... njam, vesi tulee kielelle jo nyt! Pääruoaksi valitsin aasialaisen kanakeiton, jonka ainekset tosin kutistaisin pelkkään broileriin ja nuudeleihin mausteiden kera. Löysin kaupasta 500g nuudelipaketin superhalpaan hintaan ja vieläpä sellaisia kuvioituja, joista lapset tykkäävät aivan erityisesti. Käytin keittoon molemmat perjantaina ostamani (ja tietenkin pakastamani) broilerinkoivet, vaikka olin tarkoittanut ne kahdelle eri aterialle. Keittoon ei kuitenkaan tullut juuri muuta, niin oli perusteltua käyttää hieman enemmän lihaa. Laihan keiton seuraksi ostin tuoreen pehmeän leivän, jonka kallista hintaa taas harmittelin suhteessa perusleipään. Perusleipä (pita-tyyppinen) maksaa 0,25JD/kg, mutta tämä kevyt leipänen maksoi 0,30JD, eikä varmasti painanut kuin korkeintaan puoli kiloa! 

Tuore salaatti on yksi tärkeimpiä tekijöitä ruokapöydässämme, joten ostin juuri loppumaan päässeitä kurkkuja runsaan kilon. Nuudelien ja hiivan yllättävän edullisen hinnan vuoksi rahaa jäi hieman ylimääräistä, ja käytin sen klementiineihin, joita kukin sai tällä kertaa kolme kappaletta. Ihmettelen, että nyt ruokarahojen romahdettua puoleen entisestä, pystynkin ostamaan hedelmiä jopa enemmän kuin ennen!

Aika näyttää kuinka tässä tulee vielä käymään, mutta tähän mennessä olen onnistunut yli odotusten! Olen pysynyt budjetissa ja ruokapöydässä on ollut kolme ateriaa päivässä. Vaikka ne ovat olleet yksinkertaisia, niin silti jokainen ruokailija on noussut pöydästä vatsa täynnä ja tyytyväisenä!

perjantai 17. lokakuuta 2014

Jäätelökone

Vähän aikaa sitten vietettiin Eid-juhlaa, jonka aikana sukulaisilla on tapana antaa lapsille rahaa, jolla he voivat ostaa itselleen mitä mieli tekee. Meidän pikkutytöt lähtivät tällä kertaa itsekseen ostoksille talomme alakerrassa olevaan lelukauppaan, löivät vähät rahansa yhteen ja toivat mukanaan kotiin tällaisen härvelin:



Ensimmäiset järkytyksessä lausutut sanani olivat: "Tuo ei varmasti toimi, enkä olisi antanut ostaa, jos olisin ollut mukana!" Isompi tyttö vakuutti, että varmasti toimii, kun kerran television mainoksessakin toimii... Joopa joo, eikä siinä auttanut muu kuin ryhtyä lukemaan käyttöohjetta ja toivoa, etteivät lapset joutuisi pettymään kovin pahasti. Heidän koko rahansa meni laitteeseen ja odotukset tietysti korkealla: nyt saa syödä joka päivä ilmaista jäätelöä!

Saatiin vehje kasattua ohjeen mukaan. Metallisylinterin sisään tuli jääpaloja, suolaa ja lämmintä vettä. Ideana oli, että kampea pyörittämällä metallisylinterin jääkylmään ulkopintaan alkaisi jäätyä jäätelöä, joka sitten valuisi kourua pitkin alas kulhoon. Minkäänlaista jäätelöseoksen valmistusohjetta mukana ei ollut, vaan ainoastaan teksti "kaada sylinterin päälle maitoa tai jäätelöjauheen ja juoksevan jogurtin seosta". Siis pelkkää maitoako? Skeptisenä sekoitin maitoon hieman sokeria ja vaniljasokeria ja sitten ryhdyttiin toimeen. Kaadettiin maito sylinterin päälle ja veivattiin kampea määrätyt 5-10 minuuttia. Suureksi hämmästyksekseni laite todellakin toimi! Se teki kuin tekikin jäätelöä ja vieläpä hyvää sellaista!

Sittemmin tytöt ovat veivanneet kampea joka toinen päivä ja valmistaneet itselleen jäätelöä. Kerralla onnistuva määrä on todella píeni, vain kaksi noin yhden desin annosta, mutta se riittää kyllä mainiosti ilahduttamaan lapsia, joille homman suurin riemu onkin lienee itse tekemisessä eikä niinkään jäätelön saamisessa. Valmistusaineena käytämme edelleen pelkkää maitoa pienen sokerilisän kanssa, mutta tarkoitus on resurssien mukaan kokeilla myöhemmin muitakin vaihtoehtoja.

Kuvaa ottaessani kissa kävi vetäisemässä koko vempeleen lattialle, mutta yksikään osa ei särkynyt, joten toivo on korkealla, että laite myös kestää jonkun aikaa käytössä. Ei ollut sittenkään tytöiltä hullumpi päähänpisto käyttää lahjarahansa tähän nerokkaaseen keksintöön!

Keittiössä tänään

Oikeastaan vasta tänään mielessäni realisoitui mitä tarkoittaa elää viidellä dinaarilla päivässä. Yksi kun menee välttämättömiin taskurahoihin, niin ruokakauppaan ja kaikkeen muuhun jää neljä dinaaria. Tänään ostoslistaani kuuluivat:

- munat 30kpl. Niitä on oltava aina ja niitä myös kuluu meillä paljon, koska ne ovat ainoa edullinen ja todella täyttävä ja ravitseva ruoka aamuisin ja iltaisin, kun muuta ei ole. Nyt ilahduin vielä alhaisesta 2 dinaarin hinnasta. Munat myydään aina 30 kappaleen kennoissa, ja jos niitä aikoisi ostaa pienemmän määrän irtomunina, niin hinta olisi kappaletta kohti suurempi ja vain tuurilla saisi kaikki ehjänä kotiin, koska ne annetaan kaupasta mukaan tavallisessa pienessä muovipussissa ilman mitään suojaavaa kennoa.
- härkäpapuja 1 tölkki. Härkäpavut eli foul on maukas arabialainen aamu- tai iltapala, josta meidän lapsemme pitävät hyvin paljon. Päädyin tähän valintaan tänään lähinnä saadakseni eilisestä jääneet persiljan tähteet hyötykäyttöön.
- appelsiineja. Koska kouluviikko päättyi tänään, halusin ilahduttaa kaupassa mukana olleita lapsia ja he saivat valita hedelmätiskiltä mitä hedelmiä ostettaisiin. Niin mukaan lähti neljä appelsiinia, kullekin yksi kappale.
- munakoiso. Loppurahan käytin yhteen munakoisoon, josta voisin tehdä mutabbalia, munakoisopyreetä.

Tämän päivän ruokasaalis 4 dinaarilla.

Kissakin siinä ihmetteli ostoksia ja sai tassunsa kuvaan. Meillä on kaksi kissaa ja ne ovat molemmat aina ensimmäisenä tutkimassa kauppakasseja, vaikka niissä ei koskaan mitään kissaa kiinnostavaa olekaan, tai siis ainakaan minun mielestäni ei kissaa pitäisi kiinnostaa, mutta kenties ne ovat itse eri mieltä. Mistäpä minä niiden aivoituksista tiedän... ainakin ne ovat silmiinpistävän uteliaita otuksia.

Pääruoaksi keittelin tänään okraa tomaattikastikkeessa. Sitä kun on edelleen pakastimessa ja tänään sattui sopivasti teini olemaan kaverin luona kyläilemässä, niin ei tarvinnut kuunnella hänen purnaustaan pahasta ruoasta. Minusta okra on aivan mielettömän hyvää ruokaa, mutta teen sitä todella harvoin, koska on kurja kokata sellaista, josta toiset eivät pidä. Perheen pienin myöskin sitkeästi poimii "pahat kasvikset" pois lautaseltaan, mutta sain houkuteltua hänet nielaisemaan edes yhden pikkuruisen okranpalan. En periaatteesta koskaan pakota lapsia syömään mitään, mutta yritän saada heidät edes maistamaan, jotta he tietäisivät miltä heidän inhokkinsa oikeasti maistuu. Pelkkä näkö ja haju kun ei aina kerro miltä jokin maistuu.

Okrat kiehumassa tomaattikastikkeessa.


Tavallisesti tuohon kuuluisi mukaan jauhelihaa, mutta tein tällä kertaa pelkän kasvisversion, ja tämä kastikehan sitten tarjoillaan riisin kera. Syyrialaiset maustavat bamjen korianterilla, mutta jordanialaiset eivät. Koska olen oppinut näitä arabialaisia ruokia syyrialaissyntyiseltä anopiltani, kuuluisi minunkin okrakastikkeeseeni korianteria, mutta valitettavasti unohdin ostaa sitä kaupassa käydessäni, joten tänään söimme jordanialaista versiota. Suomessa tuoreet yrtit ovat kalliita, mutta täällä perusyrtit persilja, korianteri ja minttu ovat todella halpoja, iso nippu vain n. 0,20€. Niiden käyttöä minun tulisi nyt varmaankin lisätä, koska ne ovat erittäin vitamiinipitoisia ja auttaisivat osaltaan pitämään ruokavaliomme terveellisempänä.

Illemmalla sitten aloin valmistamaan  mutabbalia munakoisosta. Nostettuani pehmeän munakoison uunista jäähtymään, kissa ei voinut taas pitää kuonoaan siitä erossa, vaan nuuhki ja ihmetteli höyryävää kummallisen hajuista möhkälettä matkan päästä luullen sitä kai joksikin eläväksi. Tassullaan se sitä arasti tökki kuin yrittäen saada outoa oliota liikkeelle, mutta lähti sitten kiiruusti käpälämäkeen, kun siirsin "oliota" hieman lähemmäksi.


maanantai 13. lokakuuta 2014

Gazpacho

Terveellisen aamiaisen valmistaminen on haastavaa, kun ruokavarat ovat niukat. Omaa suosikkiani maustamatonta jogurttia tuoreiden hedelmien ja itsetehdyn myslin kanssa en voi valmistaa, mutta olen löytänyt korvaajaksi espanjalaisesta keittiöstä ihanan gazpacho-keiton, joka on edullinen (tässä maailmankolkassa, mutta ei välttämättä Suomessa) ja nopea valmistaa ja riittävän kevyt kulauttaa menemään silloinkin, kun ruoka ei aamulla muuten maistu. Espanjalaiset eivät varmaankaan syö gazpachoa aamiaisella, mutta minusta se on aivan oivallinen aamupala, varsinkin laihduttajalle. Kun korvaa patongin keitetyllä munalla, niin kelpaa karppaajallekin!

Gazpacho
4 pihvitomaattia tai 6 tomaattia tai 1 tlk tomaattimurskaa
1 kurkku
1 paprika
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
nippu persiljaa tai basilikaa tai 1-2 tl kuivattuja yrttejä
2 oksaa tuoretta meiramia tai 1 tl kuivattua
2 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
2 dl vettä tai kasvislientä
2 rkl sitruunamehua tai viinietikkaa
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria ja sokeria
pari tippaa tabascoa

Puhdista ja kuutioi kasvikset ja soseuta ne yhdessä muiden aineiden kanssa tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Koristele yrteillä ja tarjoa kylmänä krutonkien tai rapean patongin kera.


Ohje on tässä sellaisena kuin olen sen saanut, mutta itse en valmista sitä aivan tuolla tavoin, vaan heitän yhtä annosta varten kulhoon tomaatin tai pari, saman verran kurkkua, pienen palan paprikaa ja sipulia (molempia varovasti, ettei keitosta tule liian väkevää!) sekä muita mausteita ja yrttejä sen mukaan mitä sattuu kotoa löytymään ja soseutan sauvasekoittimella. Vettä en lisää lainkaan, sillä pidän keitosta hieman paksumpana. Valmistukseen menee vain noin 5 minuuttia!

Hyvää, suosittelen kokeilemaan!

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Mitä tänään kokkaisi?

Joskus aikoinaan sen päättäminen mitä tänään kokkaisi oli paljon vaikeampaa kuin nykyisin. Koska oli periaatteessa mahdollista kokata mitä tahansa kaikista kymmenistä tutuista ja sadoista vielä kokeilemattomista resepteistä, oli valinnan kriteerinä useimmiten fiilikset: syötiin sitä mitä sattui eniten tekemään mieli, tai oikeammin mitä kokkaajan eli äidin sattui eniten tekemään mieli. Jonkinlaisen systeeminkin kehittelin helpottamaan pääaterioiden valintaa: maanantaisin kokolihaa, tiistaisin kasvisruokaa, keskiviikkoisin kanaa, jne. Meillä syötiin kerran viikossa kalaa, viidesti lihaa ja vain kerran viikossa oli pelkkää kasvisruokaa. Olisin halunnut kahdesti viikossa kasvispäivän, mutta perhe kun purnasi jo siitä yhdestä, niin luovuin ajatuksesta suosiolla.

Nykyisin pääsen suunnittelussa helpommalla, ainakin näennäisesti. En enää käytä reseptejä kuin hyvin harvoin, koska kaapistani ei juuri koskaan löydy tarvittavia aineksia. Joudun improvisoimaan jonkinlaista ruokaa niistä aineksista, joita kaapista sattuu löytymään tai joiden ostamiseen juuri sillä hetkellä sattuu olemaan vara. Tietenkin jokainen ajattelee tekevänsä juuri siten, mutta ainakin omalla kohdallani näen valtavan eron nykyisen ja menneen keittiötyön välillä. Suuri apu on kyllä siitä, että on aikanaan oppinut tekemään monenlaista ruokaa, koska silloin osaa muutaman ruokatarvikkeen nähdessään mielessään kehitellä mitä niistä voisi ruoaksi valmistaa. Ainakin lasten mielestä äidin tekemä ruoka on yleensä hyvää, ja sehän se on pääasia!

Mitä siis tänään kokkaisi? Jääkaapissa on tomaattia ja paprikaa, pakastimessa kaksi kanankoipea, okraa ja hieman kermaa sekä kuivakaapissa munia, riisiä, burgulia, mannaryynejä, maitojauhetta ja lasagnelevyjä. Näiden lisäksi kaapeista löytyy lähinnä vain mausteita eikä ruokarahaakaan ole tälle päivälle käytettävissä kuin 1,20JD. Koska lapsille on tänään ostettava evästarvikkeet koulua varten, en voi ostaa mitään muuta, vaan on pärjättävä noilla mainituilla tarvikkeilla. Okran, burgulin ja lasagnelevyt unohdan saman tien, mutta kanankoivista, tomaatista, paprikasta ja kermasta voisi tehdä kastikkeen riisille ja illaksi sitten mannapuuroa. Wow, kuinka helppoa ja herkullisen kuuloista! Puuro tosin ei täytä meidän isompien vatsaa, joten varmaan pitää niitä muniakin paistaa. Huomenna sitten okrasta ja tomaatista kastike riisille ja illalla voisi tehdä burgulista tabouleh-salaatin. Lapset tosin eivät sitä okraa syö, joten heille on sitten huomenna kiukuttelu- ja paastopäivä...

torstai 26. syyskuuta 2013

Kahvia, kiitos!

Asuessani ensimmäistä puolta vuottani Jordaniassa kymmenkunta vuotta sitten jouduin elämään ilman kahvia. Elin kuten paikallisetkin, ilman mitään "ulkomaalaisen extraa". Jordaniassa juodaan teetä. Aamulla, päivällä, illalla, jokaisessa mahdollisessa tilanteessa.

Arabialainen kahvi on kyllä sinänsä hyvää, mutta sitä ei voi verrata siihen kahviin, joka minun mielestäni on "oikeaa" kahvia, suomalaista suodatinkahvia. Arabialainen kahvi on mokkaa, vahvaa ja aromikasta. Se tarjoillaan pikkuruisista kahvikupeista, joita suomalaisen on vaikea pitää hyppysissään naureskelematta. On kuin nuken astiastosta joisi. Yksi pitkä kulaus ja siinä se.

Nykyisin keittelen kahvia aivan tavalliseen tapaan kahvinkeittimellä. Parasta kahvia saa Suomesta tuodulla tuliaiskahvilla, mutta Presidenttien ja Kultakatriinoiden loputtua on tyytyminen siihen mitä paikan päältä saa. Melittan puolen kilon kahvipaketti maksaa 7,95 dinaaria (noin 8,80€). Kuulostaa ehkä kalliilta, mutta paikalliseen tulotasoon suhteutettuna se on vielä paljon kalliimpaa, sillä se on sama kuin jos Suomessa kahvipaketti maksaisi neljäkymppiä! Ostaisitko siihen hintaan?

Kahvikannulla voi keittää kahdelle.
Kuvassa mukana vertailun vuoksi tavallinen kahvikuppi.