torstai 17. syyskuuta 2015

Torakat valtaavat kotini!

Aivan kuin ei elämässä olisi tarpeeksi haastetta muutenkin, ovat viheliäiset pikkuötökät tekemässä siitä entistäkin haastavampaa. Torakoita meillä on tosin ollut aina (siis koko tässä asunnossa asumisen ajan), mutta ongelma pysyi kurissa, koska meillä oli asiansa niin hyvin osaavat torakkakissat. Ei yhtäkään ötökkää tarvinnut niiden aikana itse listiä. Nyt kun kissat ovat poissa, hyppivät torakat pöydillä.

Tähän kuuluisi nyt kuva torakasta, mutta se saa vielä odottaa. Niitä ei ole helppo kuvata, paitsi kuolleina, mutta silloin ne käpertyvät kasaan eivätkä näytä enää samalta. Olen itse ollut melko sietokykyinen niiden suhteen, mutta tänään ensimmäistä kertaa yksi yllätti minut "toimistossani" ja käveli jalkaani pitkin. Tunsin kuinka jokin kutitti paljasta säärtä ja ajattelin muurahaisen siellä taas kiipeilevän, kuten aina, mutta sydän hyppäsi melkein nieluun saakka, kun näinkin harmittoman muurahaisen sijasta pitkäviiksisen jättiläistorakan kiipeämässä säärtäni pitkin. Kirkaisin ja ravistin inhottavan elukan pois. Se jäi säntäilemään pitkin työpöytääni, ja minä nousin tuolilleni seisomaan ja huusin poikaani apuun, sillä torakka tukki tieni ulos pienestä toimistokopperostani. Torakan kävely ihollani oli yhtä karmaiseva kokemus kuin se, kun kerran hörppäsin kahvin mukana ison karvaisen kärpäsen, jonka vielä kielelläni painoin kitalakeen tunnustellakseni mitä kummaa siellä suussa oikein on. Molemmista jäi pitkäksi aikaa todella inhottava olo, jota yritin turhaan sylkeä/ravistella pois.

Tänä syksynä olemme bonganneet suunnilleen yhden torakan päivässä, mutta tänään laskimme kaikkien aikojen ennätyksen: viisi kappaletta samana päivänä! Arvatkaapa onko niitä mukava jahdata ja tappaa? Kengällä niitä on vaikea saada tapetuksi ennenkuin livahtavat jonnekin koloon piiloon. On siinä sitten mukava istuskella huoneessa, kun tietää, että kaapin takana on iso torakka piilossa. Kissat ne jaksoivat istua ja odottaa kärsivällisesti kaapin vieressä niin kauan, kunnes torakka uskaltautui pois (siihen meni joskus tunteja) ja sitten ne tekivät siitä selvää jälkeä. Eivät kuitenkaan syöneet niitä, vaan minun tehtäväkseni jäi raatojen siivoaminen pois. Yksi lapsistani on aivan erityisen herkkä torakoiden suhteen ja tänään hän sai suorastaan hysteerisen kohtauksen, kun niitä oli niin paljon ja valitettavasti minun reaktioni sen yhden suhteen järkytti häntä vielä lisää. Hän on koko päivän anellut, että muuttaisimme pois jonnekin missä torakoita ei ole, vaikka Suomeen. Sanoin, että Suomessa on hyttysiä, jotka pistävät ja imevät verta, toisin kuin torakat, jotka sinänsä eivät tee ihmisille mitään, mutta hän oli sitä mieltä, että hyttyset ovat paljon kivempia kuin torakat.

Ostin pakon edessä hyönteismyrkkyä, jolla torakat ja muutkin ötökät voi yksinkertaisesti suihkuttaa hengiltä. Se tehoaa hyvin ja on paljon siistimpi käyttää kuin kengällä listiminen, mutta epäilyttää tietenkin millaisia seurauksia meille ihmisille on altistua monta kertaa päivässä sellaiselle myrkylle. Olemme myös yrittäneet löytää ja tukkia kaikki kolot, joista niitä pääsee sisään. Niitä tulee jonkin verran mm. avoimista ikkunoista, mutta pääasiallinen reitti on keittiön putkiston kautta. Teippasimme jo aikaa sitten kaikki kaapiston takaseinässä olevat kolot, mutta nyt vasta löysimme yhtä pakenevaa torakkaa seuratessamme hyvin vaikeassa paikassa piilossa olevan ja hankalasti tukittavan reiän, josta ne helposti kulkevat sisään ja ulos.

Viime kesänä torakkaongelma moninkertaistui, kun alakerrassa tehtiin ravintolaremonttia, ja tänään huomasin, että siellä on taas remontti menossa. Vaikka tiedämme syyn ongelmaan ja tiedämme sen taas helpottavan, kun remontti loppuu ja torakat saavat rauhassa majoittua sinne ravintolan tiloihin (yäk), niin silti on olo käynyt kotona tosi tukalaksi, kun koko ajan pitää varoa minne kulkee ja mihin koskee. Pojan käsivartta pitkin juoksi torakka, kun hän tarttui kahvipurkkiin, ja nyt tietenkin muistamme tapauksen joka kerta, kun tartumme siihen purkkiin. Säikymme joka hipaisua ja liikettä. Äsken nousin sängystä käydäkseni vielä wc:ssä ja melkein astuin yhden lattialla vilistävän torakan päälle. Palattuani vuoteeseeni en pystynyt enää nukkumaan, kun mietin voisivatko ne yöllä tulla sänkyynkin.

Niin pieniä, mutta silti saavat ison ihmisen aivan suunniltaan.

Päivitys jo julkaistuun tekstiin:

Torakkastressistä johtuen valvoin pitkälle yöhön ja kirjoitin yllä olevan tekstin. Juuri kun aioin vihdoin käydä pitkäkseni olohuoneen lattialla olevalle patjalle (makuuhuoneessani sataa näet edelleen vettä katon läpi ja haisee homeelle), näin torakan kiiruhtavan lattian poikki kohti lastenhuonetta. Sinne se ei missään tapauksessa saa ehtiä, joten kiireessä kenkää päälle, kun en ehtinyt myrkkypulloa noutaa. Tuli inho olo. Jo kuudes tapaus tälle vuorokaudelle eikä tosiaankaan enää huvita nukkua patjalla lattialla, kun se vipelsi juuri siitä patjan ohi. Menin sitten keittiöön ja huomasin jo seitsemännen torakan paikoillaan kaapin vieressä. Noudin nopeasti myrkkypullon, mutta palattuani takaisin oli elukka jo kadonnut - todennäköisesti sinne kaapin alle. Kaappi sijaitsee aivan toimistokoppini vieressä, joten eipä huomenaamulla huvita sielläkään enää istua.

Sitten näin jotain kummaa vaaleaa mönkimässä kaapiston takaa, juuri sieltä missä se torakoiden tuloreitti on. Kas vain, albiino! Suihkutin kuoliaaksi ja ihmettelin, kun en moista yksilöä ole ennen nähnyt. Siinä ihmetellessäni kuului lautaskaapista rapinaa. Avasin oven suihkepullo valmiina ja yllätin pahaa-aavistamattoman torakan, joka kiipeili pitkin kaapin seinää. Sen jälkeen alkoi jo kutittaa joka paikassa ja tuli sellainen olo, että torakat todellakin ovat valtaamassa kotiamme!  Vilkuilen koko ajan ympärilleni ja pudotin kuvia ottaessani jopa kännykän lattialle, kun sen suojakotelon hihna vähän heilahti ja luulin sitä torakaksi. Apua, jos tämä huomenna jatkuu, en voi lasten kanssa täällä enää olla, koska olo on jo itselläkin tosi säikky, niin se porukan herkin ei sitten tule tästä selviämään ollenkaan.


Tällaiselta ne näyttävät kuolleena.

Erikoisen värinen torakka.


sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Päivän jumppana dinaarin venytystä

Olen muutaman päivän vältellyt sitä mikä olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten. Pitäisi näet jälleen laskea rahoja ja laatia jonkinlainen budjetti. Uskokaa tai älkää, mutta siivoankin mieluummin ;) Mielestäni koko kotini on yhtäkkiä aivan kauhean likainen ja olen pessyt seiniä, ovia, kaappeja, huonekaluja, petivaatteita, verhoja, ja vaikka mitä missä olen vähänkään tahroja ja pölyä nähnyt. Kun likaa kertyy pikkuhiljaa siinä silmien alla, ei siihen niin kiinnitä huomiota, mutta kun on hetken ollut poissa, niin jopas paistavat kaikki sormenjäljet ovissa ja pölykerrokset koriste-esineissä silmään heti, kun sisään astuu. Onneksi ei ole juuri vieraita käynyt, niin olen saanut rauhassa siivoskella. Suursiivous on mielestäni mukavaa puuhaa, mutta päivittäinen arkisiivous ei niinkään.

En voi enää käyttää moppaamista tekosyynä välttääkseni välttämättömän rahatilanteen selvitystä. Palasin Suomesta hieman taskurahaa mukanani, mutta siitäkin vähästä jouduin lentokentällä turhaan pulittamaan neljäkymppiä viisumista, jota en oikeasti tarvitse, koska minulla maassa pysyvästi asuvana on tietenkin oleskelulupa. Viisumimaksun jälkeen käteen jäi tasan 50 dinaaria (noin 65€). Koko raha olisi tarvittu tyhjien ruokakaappien täyttämiseen, mutta meidän oli pakko ladata ensimmäisenä saldoa kännykkään, jotta pystyimme hoitamaan tärkeitä yhteyksiä. Poissaollessamme kiinteä puhelin- ja internetliittymä oli katkaistu, mutta sen hoitaminen oli jätettävä myöhemmäksi. Talossa ei ollut minkäänlaisia pesuaineita ja lattialuutunikin olivat mystisesti kadonneet, joten sisällytin ostoslistaan heti astianpesuaineen, pyykinpesuaineen ja lattiapyyhkeen. Näin 15 dinaaria katosi heti muualle ja ruokaa varten jäi vain 35 dinaaria. Kyllähän sillä jotain ostaa, mutta ongelma onkin siinä, että kuinka pitkäksi aikaa?

Elokuun aikana sain vielä 120 dinaaria ja maksoin heti puhelinlaskun 39JD. Sekin on normaalisti vain 31JD/kk (hintaan sisältyy rajaton määrä puheluita ja langatonta nettiä), mutta nyt siihen tuli jokin lisämaksu, jonka perusteluita en ymmärtänyt. Lapsille annoin kaikkiaan 20JD taskurahoja. Vanhin kun tapaili pitkän poissaolon jälkeen kavereitaan lähes joka päivä ja aina siihen se dinaari tai pari ainakin kuluu, kun pitää taksilla ajaa ja jotain juotavaa ostaa. Vitosen annoin bensarahaa meitä löytöeläinkotiin kuskanneelle tutulle ja jonkun lantin maksoin vielä shampoosta ja saippuasta. 75JD käytin kaikkiaan noiden päivien aikana ruokaan eli noin yhden dinaarin henkeä kohden päivässä. Lapset ikävöivät kovasti takaisin Suomeen syömään!

Nippu sähkölaskuja odotti pöydällä maksamattomina. Vanhin niistä maaliskuulta. Kotijoukoille oli kesän aikana lähetetty rahaa ja annettu tehtäväksi maksaa se, mutta he olivatkin omin päin päättäneet maksaa sen sijasta pari pienempää laskua. Seurauksena oli, että viime tiistaina meiltä katkaistiin sähköt. Pelkäsin jo, että menee useampi päivä niiden palauttamiseen, mutta onneksi saimme ne samana päivänä takaisin. Piti vain maksaa monta laskua kerralla, kaikkiaan 70JD. Olen tämän syyskuun aikana saanut 250 dinaaria ja siitä on mennyt tuon sähkön lisäksi pari kymppiä erilaisiin koulutarvikkeisiin, vitonen yhteen synttärilahjaan, kympin verran taskurahoihin, taloustarvikkeisiin ja kyytiin Suomi-kouluun sekä 45 ruokaan. Jäljellä on 78 dinaaria ja nyt pääsemmekin itse asiaan eli siihen kuinka tämä ruhtinaallinen summa saadaan riittämään seuraavaan rahapäivään saakka.

Ensin pitäisi tietää milloin se seuraava rahapäivä on. Minä en tiedä. En koskaan tiedä. Toimeentuloa vaikeuttaa suuresti se, kun ei ikinä tiedä milloin ja kuinka paljon rahaa on tulossa. Se on itse asiassa vielä vaikeampaa kuin se, että rahaa on vähän. Vaikka olisi pienet tulot, olkoon sitten palkka tai eläke tai jokin muu tulo, mutta se tulee säännöllisesti joka kuukausi aina samansuuruisena summana, niin silloin pystyy helposti laskemaan ja mitoittamaan menot sen mukaan. Nyt voin vain arvuutella montako päivää rahojeni on riitettävä ja koska 250 on sen verran kuin keskimäärin olen tämän vuoden aikana kuukaudessa saanut, niin veikkaan, että kaksi viikkoa pitäisi sillä vielä elää.

Menot jakautuvat seuraavasti:
- Taskuraha kouluun lapsille 1,30 x 10 päivää = 13,00
- Saldo kännykkään 9,50 (pojalle; omaani en ladannut viime kuussa enkä lataa nytkään)
- Kaasupullo 8,00 (toivottavasti hinta ei ole noussut tässä välillä)
- Kouluhousut 12,00 (pakko hankkia, harmillista kyllä)
- Muihin odottamattomiin menoihin puoli dinaaria päivässä eli 7,00
- Jäljelle jää ruokaan 28,50 eli 2 dinaaria päivässä

Vaikuttaa jopa omasta mielestäni aivan mahdottomalta! Helpotusta tuo kuitenkin ajatus, että saankin ehkä lisää rahaa nopeammin. Voi toisaalta olla, että vasta myöhemmin. Sitä ei koskaan tiedä. Koskaan ei myöskään tiedä mitä yllättäviä menoja kohdalle sattuu. Joku voi sairastua tai koulu voi haluta jotain... ai niin, vanhimmalle pitäisi ostaa kolme uutta kirjaa, mutta me emme tietenkään osta, vaan kopioimme ne kirjakaupassa. Sekin maksaa vähintään 5JD per kirja. Voih, miten senkin nyt sisällytän budjettiin... kännykkä jääköön lataamatta, niin se yhdessä muihin menoihin tarkoitetun rahan kanssa saattaa riittää kirjoihin. Sitten ei vain jää dinaariakaan mihinkään muuhun.

Samalla kun kärvistelen näin pienten rahojen kanssa on käsieni läpi kulkenut suuri summa rahaa. Kouluun maksoimme viime vuoden maksusta loppuerän 1000 dinaaria. Nyt alkava vuosi maksaa hintataulukon mukaan mahtavat 5000 dinaaria eli tämän hetken kurssin mukaan noin 6500€! Me saamme siitä alennusta, mutta silti summa on toivottoman suuri. Pienemmät lapsemme käyvät onneksi maksutonta julkista koulua, mutta vanhimman on käytävä tätä englanninkielistä yksityiskoulua, johon hänet laitoimme silloin, kun muutimme Jordaniaan. Silloin kun vielä oli rahaa ja tulevaisuus näytti ruusuiselta.

Parin päivän päästä on vuokran maksun aika. Sekin lähes tonni kolmelta kuukaudelta. En vielä tiedä miten onnistuu. Kuulin juuri, että vuokraisäntämme on kuollut, ja sekin saattaa aiheuttaa hankaluuksia meille, jos uusi omistaja haluaakin myydä asunnon tai korottaa vuokraa. Haluaisinkin kyllä pienempään ja edullisempaan asuntoon, mutta en tiedä löytyneekö sellaista. Sen pitää kuitenkin olla kävelymatkan päässä lasten kouluilta, joten hakualue on aika rajallinen.  

Valoa tunnelin päässä alkaa kuitenkin kajastaa, sillä tämä on luultavasti viimeinen vuosi näissä oloissa. Yritän vielä pinnistää jostain kärsivällisyyttä sen verran, vaikka helppoa se ei ole. Minun ja lasten näkökulmasta meillä ei oikein ole muita vaihtoehtoja kuin kestää tätä tilannetta, mutta kokonaisuutena katsottuna emme ole sillä tavalla kurjassa asemassa kuin monet muut ihmiset Jordaniassa ja muissa köyhissä maissa. Meillä on sentään EU-kansalaisuudet ja aina (ainakin teoreettinen) mahdollisuus muuttaa takaisin Eurooppaan.

torstai 10. syyskuuta 2015

Miksi kirjoitan rahasta?

Kauheasta kotiinpaluusta on kulunut aika lailla tasan neljä viikkoa ja elämä on tässä välillä asettunut tuttuihin uomiinsa. Yksi uomista on tietenkin ainainen rahapula. Harkitsin jo aiheen hylkäämistä blogistani, sillä blogini lukijakunnassa on enenevässä määrin henkilökohtaisesti tuttuja ihmisiä, mutta päätin silti jatkaa seuraavista syistä.

Ensinnäkin elämäntilanteeni ja siihen johtaneet tapahtumat ovat aika epätavallisia, ja minä en halua niiden vain lipuvan ohi ja painuvan unohduksiin, vaan haluan nimenomaan, että mahdollisimman moni niistä tietäisi. Se on minun tapani reagoida tilanteeseen ja vastata siihen. Se on harmiton tapa muihin mahdollisiin tapoihin verrattuna. Sanotaan, ettei kannata loukata kirjailijaa, sillä kirjailija voi murhata sinut seuraavassa kirjassaan... ihan ilman minkäänlaisia jälkiseuraamuksia. En ole kirjailija, mutta mielestäni kirjoittaminen on silti oivallinen keino käsitellä sellaisiakin asioita, joita ei muilla tavoilla voi käsitellä. Kirjoitan vain elämästäni ja arjestani; se yksin kertokoon lukijoille sen mitä se kertoo.

Toiseksi kirjoittamisesta on minulle aivan konkreettista hyötyä, sillä se ehkäisee masentumista tyhjän jääkaapin ja tyhjän rahapussin äärellä. On hauska miettiä mitä blogiin kirjoittaisi ja keskittää kurjuuden sijasta huomionsa pärjäämiseen. Budjetin ja ruokalistan suunnittelu saavat aivan uuden ulottuvuuden, kun muutkin niitä lukevat ja kommentoivat. Blogini lukijoiden rohkaisevat kommentit ja yksityisviestit ovat myös jo yksin riittävä syy jatkaa kirjoittamista.

Kolmanneksi mielestäni on enemmän kuin tarpeellista, että joku kirjoittaa siitä millaista on elää vähävaraisena. Köyhyys on häpeällistä ja vain harva haluaa tuoda sitä julki, mutta ymmärtääkseni köyhien määrä Euroopassakin on kasvamaan päin. Hyvätuloisen tai sanotaanko riittävästi toimeentulevan voi olla vaikea eläytyä todella huonotuloisen asemaan eikä pelkkien pyöreiden summien, joilla joidenkin on kuukaudessa pärjättävä, heittäminen ilmaan vielä kerro mitään siitä millaista on käytännössä elää kyseisellä summalla. Menen blogissani pintaa syvemmälle ja annan lukijoideni seurata budjetin laadintaa ja käytännön elämää sen varassa. Tavoite ei edelleenkään ole valittaa kuinka kurjasti asiat ovat tai kuinka sen, tämän tai tuon tahon tulisi antaa enemmän rahaa käyttööni, vaan pyrin ennemmin tuomaan yksinkertaisesti esille millaista on elää todella vähillä varoilla, millaisia haasteita se tuo tullessaan ja miten kaikesta huolimatta elämästä voi silti nauttia. Kaikki hyvinvointi ei ole aineellista alkuperää.