tiistai 24. syyskuuta 2013

Tervetuloa!


Tässä blogissa kirjoitan arkisen perheen pyörittämisen ja vähällä rahalla pärjäämisen lisäksi myös kokemuksia elämästä arabialaisen kulttuurin vaikutuspiirissä sekä mietteitä päivän puheenaiheista erityisesti uskonnon, politiikan ja maahanmuuton alueilla.

Itsestäni sen verran, että toimin tällä hetkellä täysipäiväisenä kotiäitinä ja asuinpaikkani sijaitsee tuhansien kilometrien päässä kotimaastani, Jordanian pääkaupungissa Ammanissa. Lapsia perheestä löytyy kolme, ikähaitarilla eskarilaisesta murrosikäiseen. Syntynyt olen vuonna 1972, ja sen jälkeen elämä onkin vienyt moneen suuntaan ja moneen tilanteeseen, joista käteen jääneestä hieman epätavallisemmasta elämänkokemuksesta yritän nyt ilolla ammentaa muillekin.

Blogini on jossain määrin kaksitahoinen, joista toinen osa käsittelee elämän arkista aherrusta, ruoanlaittoa, lastenkasvatusta ja talouden pyörittämistä pienellä budjetilla, ja toinen osa taas syvällisempää pohdintaa vakavammista aiheista. Toivon kaikenlaisten lukijoiden silti viihtyvän tekstieni parissa ja löytävän niiden laajasta aiheskaalasta ne itseä kiinnostavat. Rehellinen mielipiteeni älköön pahoittako kenenkään mieltä – ainakaan se ei ole siihen tarkoitettu.



Antoisia lukuhetkiä! 

1 kommentti:

  1. "Eksyin" blogiisi sattumalta ja lueskelin postauksiasi. Kauas kotoa oletkin lähtenyt. Miten olet sopeutunut niin toisenlaiseen kulttuuriin ja ilmastoon? Kävin mieheni kanssa Jordaniassa viime vuonna ja yövyimme yhden yön Ammanissa ja toisen Petran lähellä. Tietysti Petran kalliokaupungissa tuli käytyä ja sieltä jatkoimme matkaa Israeliin.

    Kaikkea hyvää Sinulle! Täällä on tällä hetkellä pakkasta reilut parikymmentä astetta ja luntakin runsaasti.

    VastaaPoista