keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Missä olen?


Asun nykyisin Jordanian pääkaupungissa Ammanissa. Useimmille lukijoille se lienee tuttu, mutta helpotan hieman hahmottamaan millaisesta vinkkelistä maailmaa katselen kertomalla paikasta lähemmin.


Jordania sijaitsee Lähi-idässä ja on Israelin itäinen naapurimaa. Ammanista on Jerusalemiin vain 70 kilometriä. Pohjoisessa Jordanian naapurina on Syyria, jonka rajalle Ammanista on myöskin suunnilleen sen 70 kilometriä. Etelässä sijaitsee Saudi-Arabia ja idässä Irak, näiden rajoille on Ammanista hieman pidempi matka.



Vaikka ainakaan naapurit eivät ole omiaan lisäämään turvallisuudentunnetta, niin muuten Jordania on rauhallinen ja suht mukava paikka asua. Ihmisiä pursuaa joka tuutista, mikä panee tällaisen maaseudun rauhasta pitävän sietokyvyn kovalle koetukselle. Ammanin virallinen väkiluku oli vuonna 2004 hieman yli miljoonan, mutta vain kuusi vuotta myöhemmin vuonna 2010 jo 1,9 miljoonaa. Kahden miljoonan raja on varmasti jo ylitetty, vaikka en pikaisella googlauksella uudempia lukuja löytänytkään.  

Maasta voi saada kaksi täysin päinvastaista kuvaa riippuen siitä mitä katselee. Toisaalta se on moderni (tai ainakin lujaa vauhtia modernisoitumassa) ja suo lukuisille ulkomaalaisille ja paikallisille varakkaille asukkaille lähes länsimaisen elintason ja -ympäristön. Toisaalta taas maassa on edelleen riipaisevaa köyhyyttä ja kurjuutta ja elintapoja, jotka eivät ole nykyaikaa nähneetkään. Uusien hienojen kerrostalojen vieressä saattaa olla tyhjä tontti, jolle pystytettyjen resuisten telttojen äärellä leikkii likaisia lapsia. Olen tosin kuullut väitteen, ettei näiden ihmisten olisi pakko elää teltoissa, vaan se on heidän oma valintansa, mutta silti.

Jordania on arabimaa, jonka väestöstä suurin osa on muslimeja. Uskonnolliset lait eivät kuitenkaan määrää ihmisten elämää, vaan esimerkiksi naiset saavat pukeutua niinkuin haluavat eikä alkoholi ole kiellettyä. Vapaus on tietenkin suhteellista, sillä monissa väestönosissa vanhoillisia tapoja ja sääntöjä pidetään reippaasti ihmisten laillisia oikeuksia tärkeämpinä, mistä syystä käytännössä paikalliset naiset eivät sitten aina voikaan pukeutua niinkuin itse haluaisivat. Tämä nyt vain yhtenä esimerkkinä.


Turismi on jatkuvassa kasvussa ja Suomestakin tehdään lomamatkoja Punaisen meren rannalla sijaitsevaan pieneen Aqaban kaupunkiin. Kuolleen meren itäranta kuuluu Jordanialle ja maassa on useita historiallisia nähtävyyksiä, joista kuuluisin on Petran kalliokaupunki. Voin lämpimästi suositella seuraavaksi lomakohteeksi Jordaniaa, johon useimmat kävijät kertovat ihastuneensa. Lisää tästä ja muistakin mainituista aiheista tulevissa kirjoituksissani.

Amman.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti