Miten meni maanantai?

Maanantai näytti kovin samanlaiselta kuin sunnuntai. Useimmat päiväni näyttävät samanlaisilta, mutta se ei niin kovin haittaa, koska pidän aina samanlaisina toistuvista rutiineista. Kaipaan niihin poikkeuksia vain harvoin.

Lapset lähtivät kouluun ja minä nautin aamukahvini. Aamiaiseksi paistoin munan, jonka kääräisin pitaleivän väliin. Sitten siivosin ja latasin pyykkikoneen iltapäivää varten. En kuitenkaan käynnistänyt sitä, koska jäin odottamaan lapsen koulusta mukanaan tuomaa pyykkiä. Jordanialaislapsilla on koulupuvut, jotka ovat hyvää tekoa ja kestävät viikon käytön ilman pesua, mutta vanhimman lapseni yksityiskoulussa on erilaiset vaatteet ja onhan selvää, ettei murrosikään ehtinyt enää voi kahta päivää kauempaa samaa paitaa päälleen laittaa. Siinäkin kun taitaa jo olla yksi päivä liikaa. Hyvä ratkaisu olisi hankkia koulupaitoja useampia ja niin on aikomus ollutkin, mutta ei vain ole koskaan ollut sen verran ylimääräistä. Niinpä suvaitsevainen pesuohjelmani mukautuu yhden koulupaidan erityisvaatimuksiin.

Jordanialaistytön koulupuku

Puolen päivän lähestyessä oli mietittävä mitä laittaisi ruoaksi koulusta nälkäisinä palaaville lapsille. Kuten monesti tässä blogissa todettu, en voi laittaa ruokaa mielihalujen mukaan, vaan sen mukaan mitä kaapista löytyy tai mihin varat juuri sillä hetkellä riittävät. Reseptikirjan mukaan en ole laittanut ruokaa pitkiin aikoihin (ellei sitä alun perin peruskoulun keittokirjasta oppimaani tonnikalakastiketta lasketa mukaan), vaan sovellan jatkuvasti erilaisia patoja, keittoja tai kastikkeita riisille kulloinkin saatavilla olevista aineksista. Maanantaina vuorossa oli tomaattikeitto, koska jääkaapissa oli noin kilon verran sairaita tomaatteja, joita ei oikein muuhun voinut käyttää. Perinteisesti kevyet kasviskeitot ovat meillä olleet iltaruokaa, mutta sain hieman tukevuutta keittoon lisäämällä siihen pieneksi katkottua spagettia, jota oli vielä 300g paketti kaapissa. Keitto oli hyvää ja teki kauppansa.

Ruoan jälkeen oli vuorossa lepoa, leikkiä ja läksyjä. Kaupassa ei käyty eikä muutenkaan ulkona. Mitäpä siellä tekisi? Ilmasto ja ympäristö eivät houkuttele esimerkiksi kävelylle. Kaupunginosassamme on yksi leikkipuisto, mutta sen verran kaukana meiltä, etteivät lapset jaksaisi sieltä ainakaan takaisin enää kävellä. Suomessa olimme paljon ulkona ja vaikka asuimme suurimman osan aikaa kerrostaloasunnossa, niin silti lapset saivat leikkiä pitkät päivät ulkona, koska talon takana oli iso leikkipuisto, tien toisella puolella toinen ja kävelymatkan päässä vielä kolmaskin. Eikä ole leikkipuistojakaan pakko olla, vaan pelkät nurmialueet, puistikot, metsiköt ja pellon reunat kelpaavat mainiosti leikkeihin. Meillä täällä on katujen ja talojen lisäksi vain hiekkaa, kiviä ja roskaa ja joko liian kuuma (päivällä) tai liian pimeä (illalla). Lapset ikävöivät aluksi kovasti Suomea ja ulkoleikkejä, mutta nyt he ovat taas tottuneet olemaan sisällä. He katsovat (liian) paljon televisiota ja pelaavat ruudun ääressä, mutta kyllä he onneksi keksivät muutakin tekemistä ja touhuavat milloin minkäkin luovan projektin ääressä. Meillä on onneksi iso asunto ja yksi 45 neliön kalustamaton huone, joten siellä on tilaa jopa huristella potkulaudalla ja pelata jalkapalloa... onneksi Jordaniassa ei ole tapana valittaa naapurista kuuluvasta metelistä. ;)

Salonkimme toimii lasten leikkitilana. Kuva on ajalta ennen muuttoa,
mutta huone on edelleen lähes yhtä tyhjä.

Iltapalaksi söimme munakasta ja joimme teetä. Tytöt osaavat nämä jo itse tehdä ja tarjoilivat äidillekin. Olen toki mukana valvomassa kaasuhellan käyttöä, mutta muuten lapsista on mukava osata tehdä itsenäisesti ihan "oikeita" asioita. Rahaa kului päivän aikana ainoastaan koulussa käymiseen saman verran kuin eilenkin eli 1,95JD.

Kaupunginosamme leikkipuisto.