tiistai 13. lokakuuta 2015

Torstaina toinen toiseen huoneeseen

Torstaiaamuna kävin kaapilla. Siellä ovat jemmassa rahat, joihin ei saisi koskea. Rahat, jotka koulu haluaa omakseen. Lapseni olivat kuitenkin lähdössä kouluun pelkkää kuivaa leipää ja vettä repussaan eikä minulla ollut edes taksirahaa heille antaa, vaan he olivat ottaneet ne omista vähistä säästöistään. Ei sellaista kenenkään äidin sydän kestä ja siksi oli pakko käydä varkaissa siellä kaapilla.

Isomman lapseni koululla on kioski, josta voi ostaa karkin ja limsan lisäksi myös eräänlaisia voileipiä, ja hän ottaakin joka päivä rahaa mukaansa ja ostaa syötävää ja juotavaa kioskista. Yksi iso voileipä ja puolen litran vesipullo maksavat vajaan dinaarin. Aluksi hän otti eväät kotoa mukaan, mutta siitä ei oikein tullut mitään, kun muut luokalla eivät ottaneet ja näistä poikani eväistä tuli sellaiset sosiaalieväät, että varsinkin juomapullo kiersi luokassa ja kaikki halusivat siitä juoda. Pienillä on jonkin verran samaa ongelmaa, että he joutuvat jakamaan varsinkin juotavaa muillekin, mutta heidän koulullaan ei ole varsinaista kioskia, josta voisi eväiden sijasta ostaa jotakin syötävää. Välitunnin aikana pihalla kyllä myydään jotain, mutta enimmäkseen karkkia, sipsejä, limsaa, tekomehua ynnä muuta roskaa. Tyttöjen mukaan siellä myydään joskus falafeliäkin, joten tänä torstaina toivoin hartaasti, että he löytäisivät jotain järkevää ostettavaa, mutta pakkasin ne kuivat leivät silti mukaan siltä varalta, ettei mitään muuta löytyisikään.

Lasten lähdettyä kouluun olin hyvin harmistunut tilanteesta. Harmitti sekin, kun piti kajota siihen rahaan, jota olen säästänyt koulua varten. Koulu haluaisi heti vuoden alussa rekisteröitymismaksuna puolet kouluvuoden hinnasta eli meidän tapauksessamme kaksi tuhatta dinaaria. Saimme kuitenkin sovittua, että maksamme puolesta puolet eli tuhat dinaaria. Nyt yritän saada puolen puolesta puolet eli 500 kasaan ja toivon, että koulu tyytyisi siihen. Meillä ei kuitenkaan ole sitäkään eikä poikaamme ole siksi voitu rekisteröidä vielä lainkaan tämän vuoden oppilaaksi. Hän on kuitenkin mennyt kouluun joka päivä syyskuun alusta saakka eikä hän ole ainoa vielä rekisteröimätön oppilas luokassaan. Harva se päivä joku toimistolta käy luokissa kiertämässä ja painostamassa niitä oppilaita, joiden vanhemmat eivät vielä ole maksaneet. Se on oppilaista tietenkin kurjaa, mutta menettelee niin kauan, kun luokassa on muitakin samassa jamassa olevia.

Tein aamupäivän hutiloiden kotitöitä. Ajatukset pyörivät rahassa ja kiukutti se pesukonekin, joka ei edelleenkään päästänyt vettä ulos, ja kiukutti niin moni muukin asia täällä kotona. Vanhojen yhä korjaamattomien vikojen lisäksi vierasvessan lamppuun on tullut jotain vikaa, jolle kukaan miesvieraistamme ei ole osannut mitään tehdä, ja eilen pojan kirjoituspöydän laatikosto vajosi toisesta kulmasta ja kun sitä nyt tutkin, niin en osaa sitä itse korjata ja jos irrotan laatikoston, niin koko muutenkin huojuva pöytä romahtaa kokonaan kasaan. Olkoon, sillä ei ollut enää hermoja, joilla olisi tähän uuteen ongelmaan ratkaisua jaksanut miettiä!

Juuri kun mietin mitä laittaisin ruoaksi ei-mistään, ovelle koputettiin. Toinen tytöistä oli päässyt aiemmin koulusta ja tullut naapurin kyydillä kotiin. Ok, toivottavasti poika vain älyää soittaa, ettei turhaan sitten odota koulun ovella. Yleensä hän soittaa, mutta eipä sitten juuri tänä päivänä soittanut, enkä minäkään voinut soittaa hänelle, koska kännykässäni ei ole saldoa eikä lankapuhelimemmekaan enää jostain syystä toimi. Aikansa pikkusiskon kanssa odoteltuaan hän sitten soitti ja kuuli, että toinen on jo kotona. Heidän lopulta saavuttuaan en ollut vielä päässyt edes aloittamaan ruoanlaittoa ja kun kuulin, että poika on lähdössä saman tien kavereiden kanssa ulos (torstai on täällä kuin perjantai siellä eli ihana viikonlopun aatto), niin päätin, etten laita ruokaa lainkaan, vaan tytöt saavat ostaa jotain valmista. He hakivat alakerrasta itselleen falafelit, ja minä keitin vain päiväkahvit ja lähdin huoneeseeni lepäämään. Päätä särki ja oli kaikin puolin kelju olo. Lopulta onneksi torkahdin.

Heräsin tyttöjen riitelyyn, jota en unentokkurassa olisi jaksanut kuunnella. Ainaista nahistelua siitä, kun toinen "ärsyttää". Oma vakioratkaisuni on: toinen toiseen huoneeseen ja toinen toiseen. Ei kuulemma auta, kun kamat ovat kuitenkin siinä yhdessä huoneessa, johon kummankin on ennemmin tai myöhemmin mentävä. Isompi on kauan ruinannut omaa huonetta, jota pikkusisko ei pääsisi sotkemaan, joten sanoin hänelle, että onhan meillä tilaa eli se tyhjä salonki: muuta sinne! Hän innostui ja niin aloimme rakentamaan hänelle omaa huonetta. Siirsimme vaatekaapin ja muutamia hyllyjä väliseinäksi, jotta hän saisi mukavan oman sopen ison huoneen toiseen päätyyn. Kerrossängyn jakamisessa tuli kuitenkin eteen ongelma, kun yksi ruuvi oli niin tiukalla, etten millään saanut sitä auki. Sänky sai siis jäädä odottamaan vahvempaa työvoimaa ja siihen saakka piti pelkän patjan lattialla riittää. Epäilin, ettei tyttö illan tullen uskaltaisi nukkua yksin huoneessaan, mutta erehdyin. Hän oli huoneestaan hyvin tyytyväinen ja ylpeä, vaikka siitä ei ihan standardin mukaista tullutkaan.

Illalla mietin kovasti mitä laittaisin iltapalaksi, kunnes muistin, että vasta ostamani riisi oli puuroutunut keittäessä, joten siitä saisi varmasti hyvän riisipuuron. Keitin niin ison kattilallisen puuroa, että siitä jäi puolet seuraavaan päivään. Ennen nukkumaan menoa kuuntelin taas musiikkia ja tulin siitä niin hyvälle tuulelle, että nukahdin lopulta vaikeuksitta. Pitkitän usein sänkyyn menoa siihen saakka, kunnes olen niin väsynyt, että tiedän unen tulevan heti, sillä muuten ajatukset alkavat pyöriä päässä ja kiihdyn niistä niin, ettei uni tule lainkaan, vaan joudun nousemaan uudestaan ylös ja tekemään jotain, joka rauhoittaa mieltä.

9 kommenttia:

  1. Kiva että tytöillä on nyt "omat huoneet",tärkeä juttu tytöille. Voi että kun tilanteesi on tuollainen,tsemppejä taas. Täälläkin satoi viime viikonloppuna ja sitä ennen ja oli kylmempää mutta nyt taas lämmintä ja kosteaakin.Oli parempi se kylmyys.,Ja toivottavasti saat pesukoneen korjattua.Minulla on ollut sama ongelma jo puoli vuotta,kone pesee mutta ei huuhtele eikä poista vesiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä omat huoneet taisi olla se oikea veto. Uusi huone on vain niin jännä, että nyt majailevat kumpikin siellä, mutta mitäpä se haittaa, niin kauan kun huoneen omistajalle sopii. Täälläkin oli niin kylmä vain sen yhden päivän, mutta hieman synkkää ja viileää oli vielä muutaman päivän sen jälkeen, Nyt taas tosiaan liian kuuma.

      Poista
  2. Hei..tulen surulliseksi tuosta sinun tilanteestasi. Tiedan, etta on vaikeaa ottaa apua vastaan, mutta mietin etta milta sinusta tuntuisi, jos laittaisin sinulle/teille paketin? Ja jos useampikin meista laittaisi, niin se olisi lapsillekkin mukavaa saada jotain vaihtelua ruokavalioon. Ei meillakaan paljoa varaa ole, mutta ruokaa on silti poydassa viela ihan yltakyllaisestikkin kun teihin vertaa. Tulisi vaan niin hyva mieli, kun voisi tehda jotain kaytannollista sinun perheen tilanteen helpottamiseksi. Kulkeeko sinne posti turvallisesti perille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ei tarkoitukseni ole tehdä ketään surulliseksi. Blogini lukijoista tilanteemme vaikuttaa varmasti kamalalta ja ehkä ennenkuulumattomaltakin, mutta monille täkäläisille tämä on tavallista arkea. Tällaisen elämän kanssa heidän on selviydyttävä aina, kun taas meille tilanne on väliaikainen.

      Tavallinen posti ei valitettavasti kulje. Minulla ei ole postilokeroa, koska en luota niihin lainkaan. Ainoa keino lähettää luotettavasti paketteja on jonkin yksityisen postifirman, esim. dhl:n kautta, mutta se on kallista. Nämä firmat tuovat paketit perille soittamalla vastaanottajalle ja kysymällä ajo-ohjeet. Jordaniassa kun ei vieläkään ole kunnollista osoitteistoa eikä postinjakoa.

      Poista
  3. Eväiden sosialisointi? Eilin lapsuuteni varsin köyhissä oloissa, muttei minun eväitäni kukaan syönyt. Kulttuuriero? Miehet ei osaa korjata?
    Lähettäisin myös mielelläni paketin. Otatko vastaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eväiden "sosialisointi" ei tosiaankaan ole mukavaa, eivätkä lapset tykkää, kun muut juovat heidän juomapullostaan. Kieltäminen ei auta, kun jopa opettaja sanoo, että pitää antaa toisillekin juotavaa, jos heillä on jano. Kai se on sitä arabialaista vieraanvaraisuutta. Kun miehelleni aikoinaan kerroin pojan ongelmasta, hän sanoi, että pitää sitten ottaa kaksi vesipulloa mukaan kouluun, toisesta juo itse ja toisen laittaa luokassa kiertämään... eli hänenkään mielestä kieltäminen ei vain käy. Onneksi eväsleivän kanssa ongelma ei ole yhtä paha.

      Ja tosiaan... kaksikin miestä jo vilkaisi sitä lamppua, joka siis välkkyy hetken ja sitten sammuu, mutta kumpikaan ei vaivautunut enempää auttamaan. Vierasvessa eteisessä on kuitenkin se vessa, johon vieraat automaattisesti menevät, ja siellä sitten ihmettelevät, kun valoa ei tulekaan. Blaah, en jaksa enää hirveästi välittää.

      Kai minun olisi paketti otettava vastaan, jos sellainen ovelleni kannettaisiin ;)
      Ei vain taida onnistua (kts. muita kommentteja); lämmin kiitos kuitenkin ajatukselle!

      Poista
  4. Valitettavasti tuonne ei voi lähettää pakettia, kun posti ei toimi eikä siellä edes ole ihmisillä postiosoitteita, eikä siten postia siis jaeta. Hukkaan menee kirjeet ja paketit, se on todettu. Minä joka olen hänen äitinsä, lähettäisin lapsille pakettia mutta harmi kun se ei onnistu..

    Marita

    VastaaPoista
  5. Onpas turhauttavaa, jos ei postikaan kulje. Ajattelinkin, että blogin kirjoittajalla varmasti on Suomessa välittäviä ihmisiä, jotka haluavat auttaa vaikeassa tilanteessa. Ruokapaketteja ei nyt varmasti maasta toiseen kannattaisi muutenkaan lähettää, no ehkä säilykkeitä (muistan Englannissa opiskellessani ranskalaisen kämppikseni pettymyksen, kun kotoa lähetetty suklaakakku saapui perille kolme viikkoa myöhemmin aivan lytyssä ja homeessa...), mutta jotain pientä kivaa piristykseksi olisi tietysti mukava saada. Vaikka täällä Englannissa kaikkea periaattessa onkin saatavilla, on ihanaa silti saada silloin tällöin paketti äidiltä Suomesta. Tilanne on teillä kyllä ikävä molemmin puolin tässä asiassa.

    Tuo oma huone on ihan huippujuttu lapselle! Meillä on kaksi nuorinta samassa huoneessa ja molemmat haluaisivat oman huoneen, mutta ei olla vielä keksitty miten heille sen tässä täyteen ahdetussa talossa järjestäisi. Tykkäisin kovasti tuollaisesta isosta salista. :) Lapset muuten usein innostuvat ihan pikkujutuistakin. Meillä on iloa tuottanut aina se, kun välillä vaan yksinkertaisesti vaihdetaan huonekalujen paikkaa huoneessa. Uusi tuntuu heistä jännältä. Huoneisiin liittyen tuli mieleen, että pienemmillä lapsilla toimii sekin, kun laittaa osan leluista joksikin aikaa pois. Kun ne otetaan taas takaisin käyttöön, ne tuntuvat melkein uusilta.

    Itseni käyttämiä piristyskeinoja kun mietin, tuli mieleen, että onko teidän Suomi-koululla kirjastoa? Eskapismia hyvän kirjan parissa ei mielestäni voita mikään silloin, kun elämä on hankalaa. (Tästä voi olla tietysti montaa mieltä. Kaikkien mielestä eskapismi ei ole hyväksi! :)

    Jaksamisia sinulle ja perheellesi! Kiitos kun kirjoitat tätä blogia, olen oppinut monta hyödyllistä seikkaa täältä mitä rahan säästämiseen tulee, ja tietysti monta asiaa Jordaniasta, joka ei ole minulle ennestään tuttu maa.

    Heather

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein googlata tuo eskapismi, joka on siis todellisuuspakoisuutta. Sehän on todella ihanaa, jos voi joskus paeta todellisuutta hyvän kirjan tai elokuvan pariin! Meillä on täällä kyllä suomalainen kirjasto ja itselläkin on joitain kirjoja kotona, mutta en ole aikoihin lukenut yhtään kirjaa. Valitettavasti.

      Lapset tosiaan innostuvat pienistäkin asioista ja tuo huonekalujen siirto on meilläkin todettu hyväksi ideaksi. Kun isosisko lähti, pienikin järjesteli huoneensa uuteen uskoon ja vaikutti perin onnelliselta. Kun ihmettelin, eikö hänellä tule ikävä siskoa, niin hän vastasi, että ei tietenkään, kun sisko on edelleen kotona... ;)

      Kiitos kommentistasi ja terveisiä sinne Englantiin!

      Poista