torstai 8. lokakuuta 2015

Sunnuntain suunnitelmat

Tämä kuluva viikko on ollut haastava. Samaan tapaan kuin monet muutkin jo kuluneet viikot, mutta vielä asteen verran enemmän. Olen odottanut inspiraatiota johonkin positiiviseen kirjoitettavaan, mutta sitä yhä odotellessa ajattelin kertoa teille päiväkirjan muodossa kuinka haasteellinen arkemme sujuu.

Täällä viikko alkaa sunnuntaina. Koska perjantai on muslimeille pyhäpäivä, sijoittuu viikonloppu perjantaille ja lauantaille, paitsi kristityllä vähemmistöllä, joka pitää vapaata perjantaina ja sunnuntaina.

Sunnuntaiaamuisin lapsille nouseminen on vaikeaa, mutta itselleni se on yksi viikon parhaista aamuista. Myönnän nauttivani siitä, kun viikonlopun lojumisen jälkeen lapset lähtevät kouluun ja saan alkaa suunnittelemaan uutta viikkoa uudella innolla. Varsinaisesta suunnittelusta ei näissä oloissa kuitenkaan voida puhua, sillä minulla ei ole ohjelmaa, jota suunnitella, vaan ennemmin kyse on vain tavallista innokkaammasta tarttumisesta arkisiin tehtäviin kotona.

Tytöt valmistavat itse omat eväänsä kouluun ja laittavat ne valmiiksi jääkaappiin jo edellisiltana. Pojan kanssa tein aikoinaan sen virheen, että tein hänelle ensimmäisillä luokilla eväät valmiiksi ja sitä palvelua sain sitten jatkaa aina kahdeksanteen luokkaan saakka, kunnes kotoa mukaan otetut eväät vaihtuivat eväsrahaan. Ekaluokkalainenkin kun osaisi oikeasti ne eväänsä itse valmistaa. Olen yrittänut pitää siitä kiinni, että koulueväät olisivat mieluisat eli että leivän välissä olisi sellaistakin, mitä muuten ei ole vara syödä, mutta tänä sunnuntaina lapsille oli vain arabialaista arkileipää, jonka väliin siveltiin hieman paksua jogurttia, labanea. Juomaksi he ottavat mukaan vettä.

Lapset lähtivät noin kymmentä vaille kahdeksan tien poskeen taksia odottelemaan. Täällä taksia ei tilata soittamalla kuten Suomessa, vaan niitä ajelee koko ajan pitkin katuja ja sieltä pitää bongata vapaa taksi kättä heilauttamalla niinkuin vanhoissa elokuvissa. Joskus saa heti, joskus saa odottaa kauankin ja joillakin kadunpätkillä ei vain kerta kaikkiaan ole mitään toivoakaan saada, vaan on ensin käveltävä sinne missä niitä ajelee. Me onneksi asumme sellaisen kadun varressa, jossa taksin saa melkein heti. Automme on ollut Suomesta paluusta saakka rikki enkä voi vaatia lapsia kävelemään vajaan kahden kilometrin koulumatkaa varhain aamulla ensinnäkään siksi etteivät he siihen ole tottuneet ja toisaalta siksi, että matka ilman jalankulkuväyliä on oikeasti aamuruuhkassa vaarallinen.

Lasten lähdettyä join ensin aamukahvini ja luin uutiset Iltalehden nettisivuilta. Uutiset saavat minut yleensä hyvälle tuulelle - niin koomisia ne useimmiten ovat - ellei mitään liian traagista ole tapahtunut. Aamiaiseksi paistoin itselleni tomaattia pannussa, sillä lapset olivat ennen lähtöään syöneet viimeiset kananmunat. Sitten aloitin päivän kotityöt ja totesin, että pyykkikoneessa on jotain vikaa. Se ei ottanut eikä päästänyt vettä. Meillä tehtiin viikonloppuna keittiöremonttia vesiongelmien takia ja pelkäsin sen vaikuttaneen jotenkin pesukoneeseen. No, vettä kannulla koneeseen ja päästö puhdistusluukun kautta, niin sain ainakin sillä kertaa pyykit pestyä, mutta oli siinä hommaa. Kuitenkin vähemmän kuin jos olisi käsin alkanut pesemään.

Suunnittelisin mielelläni koko viikon ruoka- ja ostoslistan, mutta nykyisissä oloissa en voi, vaan ruoan suhteen mennään päivä kerrallaan. Mitä siis ruoaksi tänään? Edellispäivänä olin saanut ystävältä monta purkkia tonnikalaa lahjaksi, joten ilman muuta tiedossa oli spagettia ja tonnikalakastiketta, lasten lempiruokaa. Laskin rahani: 59,45JD. Melkein kaksikymppiä ruokaan, koska loput piti varata puhelinlaskua varten. Ostin alakerran ruokakaupasta (tai oikeammin laitoin pojan asialle heti koulusta tulon jälkeen):

- halpaspagettia 300g 2kpl   0,60JD (0,80€)
- munia 30kpl   3,20JD (4,30€)
- labanea n. 500g   1,50JD (2,00€)
- lisäksi koulupäivän hinnaksi takseineen ja taskurahoineen tuli 1,95JD (2,60€)

Tomaattipyreetä ja mausteita oli kotona, samoin kuin huonoja tomaatteja, joita soseuttamalla sain aikaan makoisan kastikkeen. Lapset tulivat koulusta kävellen, sillä koulujen suunnalla ei yleensä kulje takseja. Isoveli pääsee nykyisin onneksi samaan aikaan kuin pikkusiskot ja koulutkin ovat vierekkäin, niin matka sujuu yhdessä turvallisemmin ja painavat reputkin voi välillä antaa isoveljen olalle. Ruoka maistui hyvin ja jälleen oli yhdestä päivästä selvitty.

Spagettia ja tonnikalakastiketta. Lasten lempiruokaa.
Aterian jälkeen seurasi ensin lepoa ja leikkiä ja sitten katsottiin koulukirjoja. En minä niistä mitään ymmärrä, mutta teeskentelen ymmärtäväni edes sen verran, että missä milloinkin mennään. Se on yhtä tuskaa. Isompi lukee, mutta väittää ettei ymmärrä lukemaansa. Ei myöskään ymmärrä mitä opettaja puhuu. Hmm, asialle pitäisi tehdä jotain, mutta mitä? Pienempi ei edes lue, vaikka on jo toisella luokalla. Minulla on paljon kritisoitavaa koulun suhteen, kun vertaan sitä virheellisesti suomalaiseen, mutta tietenkin myös minulla äitinä on vastuuni, jota luullakseni olen laiminlyönyt. Lappu muistitauluun: Opeta lapset lukemaan arabiaa!

Olen välillä aika epätoivoinen näiden kanssa. Miten auttaa lapsia, kun ei itsekään ymmärrä?
Illan mittaan lelut lastenhuoneesta siirtyivät pitkin asunnon nurkkia. Siis ihan kirjaimellisesti nurkkiin, sillä leikkinä on rakennella barbeille koteja sekalaisista tavaroista ja näitä koteja on sitten kymmenkunta kaikissa sopivissa paikoissa. Niiden raivaaminen ennen nukkumaan menoa ei ole aivan pikkujuttu, mutta se on välttämättä tehtävä, sillä muuten koko kotimme olisi parissa päivässä aivan kaaoksessa. Mielestäni kaikkein vaikeinta lapsiperheessä on saada koti pysymään siistinä ja yhä edelleen kamppailen sen kanssa, vaikka edistystä on huomattavasti pikkulapsiaikoihin verrattuna.

Iltapalaksi meillä oli munia ja labanea. Labaneh on paksua jogurttia, jota täkäläiset syövät lähes päivittäin. Se syödään kastamalla siihen arabialaista leipää tai vaihtoehtoisesti sitä voidaan sivellä leivälle, joka sitten kääritään rullalle. Ajatuksena tietenkin on, että labanen lisäksi on tarjolla muutakin, mutta me olimme onnellisia, kun meillä oli edes sitä labanea munien lisäksi. Tomaateistakaan ei ollut paljaaltaan syötäväksi, koska ne olivat niin huonoja. Kaikki tulivat kylläisiksi ja seuraavankin päivän eväsleipien väliin riitti labanea.

20 kommenttia:

  1. Hei, löysin tieni tänne edustusrouvan päiväkirjasta. Hatunnosto sisullesi! Taidan jäädä lukijaksi :) Itse olen juuri asettumassa Panamaan asumaan perheeni kanssa. Miten torakoiden kanssa on käynyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja tervetuloa blogini pariin! Kiva saada uusia lukijoita. Torakoiden suhteen on onneksi palattu siihen yksi per päivä - sen nyt jotenkin vielä sietää. Kaikkea hyvää sinne Panamaan!

      Poista
  2. Taas sain täältä arvokasta perspektiiviä oman arkeni haasteisiin...

    Osaatko itse arabiaa vai millä kielellä siellä elelet? Minulla on täällä käytössä englanti ja elekieli... Meillä eivät lapset ainakaan toistaiseksi onneksi saa arabiantunneilta läksyjä ja muuten koulu on täysin englanninkielinen eli kielen puolesta hallitsen kyllä pojan läksyt, mutta läksyjen kanssa auttaminen on välillä kyllä silti hankalaa kun tuntuu, että täällä käytetään esimerkiksi matematiikassa ihan erilaisia harjoituksia kuin mitä omalta kouluajaltani muistan. Jos poika ei jotain ymmärrä niin usein en ymmärrä minäkään vaan joudun internetistä hakemaan neuvoa. Onneksi tänä vuonna vähän viime vuotta vähemmän.

    Tsemppiä sinnepäin ja mahdollisimman hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaan juuri ja juuri auttavasti sen verran arabiaa, että kaupassa ja taksissa pärjään, mutta muuten turvaudun aina englantiin. Kielikurssille olen kaikki nämä vuodet haaveillut, mutta ne ovat liian kalliita, eikä omatoimisesta opiskelusta ole oikein tullut mitään, kun puhuttu kieli eroaa niin paljon kirjakielestä. Hauska huomio tuo elekieli ;) Sillä pärjääkin yllättävän pitkälle... Tytärteni opettajatkaan eivät osaa englantia ja jopa englannin opettaja juoksee karkuun minut nähdessään, joten kommunikaatio minun ja koulun välillä on lähes tulkoon olematonta. Muutenkin koulu tökkii, mutta siitä sitten lisää joskus toisella kertaa.

      Oikein hyvää viikonloppua sinnekin!

      Poista
    2. Hei, olen kuullut paljon sudanin kouluista, että se on pelkkää ulkoalukemista. Kriittinen ajattelu ei toimi. Paljon käytetään lisäopetusta, niin että maksetaan joillekin opettajille että tulevat kotiin antamaan kotiopetusta. Tämä ei tietenkään ehkä päde näihin englannnin kielisiin privaattikouluihin.

      Poista
    3. Ulkoluku menee varmaan täällä Jordaniassakin kriittisen ajattelun edelle, mutta lapseni ovat vielä alaluokilla eikä se siksi vielä niin haittaa. Ulkoluku on joka tapauksessa pienille helpompaa kuin asioiden oikea ymmärtäminen. Tällä hetkellä pidän ongelmallisena mm. riittävän harjoittelun ja kertauksen puutetta. Esimerkiksi matikan kirjassa on surkean vähän harjoituksia eikä siitä tule koskaan kotitehtäviä. Opetus menee suurin piirtein niin, että opettaja selittää taululla uuden asian ja käskee tehdä kirjasta sen yhden ainoan aiheeseen liittyvän harjoituksen. Hetken kuluttua hän piirtää tehtävän taululle ja pyytää yhden oppilaan ratkaisemaan sen. Muut sitten kopioivat oikean vastauksen kirjaansa, olivatpa he ymmärtäneet asian tai eivät. Mitään itsenäisesti ratkaistavia lisätehtäviä ei ole. Minusta sellainen opetus ei ole ollenkaan riittävää, vaan lasten pitäisi saada pähkäillä runsaiden harjoitusten äärellä, jotta ratkaisumallit avautuisivat heille ja painuisivat syvälle muistiin. Samoin kirjoittamisen harjoittelu on ollut hyvin niukkaa, kun vertaan sitä siihen opetukseen, jota esikoiseni sai aikoinaan Saksassa. Kun vilkuilen lasten kirjoja, näen tehtävät tehtyinä ja opettajan kiitettäviä merkintöjä, joten kuvittelen kaiken olevan kunnossa, mutta kun alan tarkemmin kyselemään lapsilta, niin käy ilmi, että tehtävät on kopioitu taululta eivätkä he oikeasti ole ymmärtäneet yhtään mitään. Se on hyvin kurjaa.

      Poista
    4. Minulla ei ole täkäläisiin paikallisiin kouluihin juuri kosketusta. Meidän lastemme koulussa kriittiseen ajatteluun kyllä kannustetaan ihan pienestä. Kansainväliset koulut ovat varmaankin kaikkialla aika lailla oma maailmansa.

      Onpa hankalaa tuo, että lapset eivät välttämättä ole omaksuneet opetettua vaikka kirjoissa kaikki näyttäisikin hyvältä... Kuulostaisi ihan hyvältä vinkiltä, että yrittää selvittää mitä ylipäänsä on opittu ja selittää sitä sitten itse suomeksi. Ei tosin auta arabian kielen tehtäviin! Mutta jos edes matematiikkaan. Muuten, kun olen itse googlannut neuvoja netistä olen huomannut, että sieltä löytyy aika paljon kaikenlaista opetusmateriaalia. Josko netistä löytyisi tehtäviä kotiin kouluopetuksen tueksi?

      Poista
  3. Tonnikalakastike ja spagetti on taallakin yksi suosikeista, helppoa ja hyvaa! Jain miettimaan tuota kristityn vahemmistön vkonloppua, voidaanko sita soveltaa työpaikoillakin eli voivat pitaa eri aikaan vapaata kun muslimit? Mukavaa viikonloppua sinulle ja hyvaa tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaksi en tiedä, mutta luulisin, että kyllä he voivat, ainakin jos työpaikka on sellainen, että siellä voidaan joustaa. Täällä ollaan yleensä aika suvaitsevaisia ja kunnioittavia toisia uskontoja ( = kristinuskoa) kohtaan. Perjantaihan ei muuten ole muslimeille sellainen lepopäivä, jolloin ei saisi tehdä töitä, vaan kyllä silloinkin esim. kaupat ovat auki. Vain perjantain keskipäivän rukouksen aikaan kaikki muu toiminta pysähtyy ja lähes koko miesväki löytyy moskeijoista. Petra tämän varmasti tietääkin, mutta tiedoksi vain muille lukijoille.

      Poista
    2. Ja hauskaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  4. En kyllä osaa minäkään paljoakaan auttaa lasten arabiankielisissä läksyissä; tyttökin kun lukee paljon paremmin arabiaa kuin minä! Mutta joskus esimerkiksi matematiikassa auttaa se, jos lapsi sanoo mitä aihetta ovat opiskelleet koulussa ja sitten opetan saman asian suomeksi, jolloin lapsi yleensä hoksaa asian. Juuri mietimme tällä menetelmällä vanhimman pojan kanssa miten ympyrän pinta-ala lasketaan. Meillä isällä on kylläkin päävastuu arabiankielisten läksyjen ohjaamisessa. Täällä myös monet perheet hankkivat tuki-/lisäopetusta kotiin tai lapset osallistuvat varsinaisen koulupäivän jälkeen maksulliseen tuki-/lisäopetukseen. Voisikohan joku paikallinen ystäväsi neuvoa toisinaan lapsiasi läksyissä? Itse ilahduin kovin, kun eräs äiti, jota olen täällä auttanut, lupautui leikkaamaan hiukseni; on siis ammatiltaan kampaaja :). Eli ehkä jokin palvelusten vaihto voisi onnistua sielläkin?

    Itsekin epäilin alkuun, että Algerian kouluissakin opiskeltaisiin lähinnä vain ulkoa, mutta olen ollut positiivisesti yllättynyt siitä, että lapset tekevät ryhmätöinä esimerkiksi erilaisia lampun toimintaan liittyviä töitä, joissa ihan oikeasti pitää miettiä, miten se lamppu toimii.

    Tsemppiä kovasti sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä ihanaa, jos olisi joku paikallinen, joka voisi auttaa, mutta ne vähät, jotka tunnen, asuvat aivan liian kaukana säännöllisiä tapaamisia ajatellen. Yksi lasten tädeistä yrittää auttaa heitä silloin harvoin, kun käy meillä, mutta hänen opetuksensa on samantapaista kuin koulussakin eikä siten kovin hyödyllistä. Isoveli on osoittautunut parhaaksi auttajaksi, mutta hän ei jaksa sitä säännöllisesti tehdä eikä myöskään aina ymmärrä kaikkea. Varsinkin opettajan harakanvarpaat jäävät usein avautumatta...

      Algeria hämmästyttää minua kerta toisensa jälkeen, koska kuulen sieltä niin positiivisia asioita, vaikka mielikuva siitä on alunperin ollut vähemmän mairitteleva. Kehitystä tietenkin tapahtuu näissä molemmissa maissa koko ajan.

      Tsemppiä sinnekin!

      Poista
    2. Algeria on hämmästyttänyt minuakin; itsehän vastustin vuosikausia tänne lähtöä ja kun sitten tulinkin "kokeilemaan", ihastuinkin maahan täysin :). Toki täytyy ottaa huomioon, että miehen perheessä valtaosa on hyvintoimeentulevia ja se kaikista nurjin puoli jää minulta suurelta osin näkemättä. Tosin olen nyt ollut aivan yllättynyt siitä, että Algerian valtio antaa köyhille tuhansittain uusia kerrostaloasuntoja; eilen ihmettelin, että mitä kummaa täällä tapahtuu, kun muuttokuormia tuli niin valtavasti vastaan matkalla kauppakeskukseen. Aion kertoa tästä enemmän blogissa kunhan ehdin :). Myös kaikkein köyhimpien asioihin on siis alettu kiinnittää huomiota valtion toimesta. Maahan on siis todella rikas, mutta ongelmana on ollut rikkauksien epätasainen jakautuminen...

      Poista
  5. Kiva kirjoitus! Kuinka kauan olet siellä kaukana asunut?
    Terveisiä Irlannista!

    VastaaPoista
  6. Pian tulee neljä vuotta täyteen. Terveisiä Irlantiin!

    VastaaPoista
  7. Hei! Löysin tänään blogisi ja luin lähes kaiken. Tulin aika surulliseksi, vaikka se ei varmaan ole ollut kirjoittamisesi tarkoitus. Olet siis ollut Jordaniassa neljä vuotta vasten tahtoasi? Missä asuitte sitä ennen? Ymmärsin, että olette Jordaniassa, koska miehesi tahtoo lapsiensa asuvan siellä. Missä sinä tahtoisit asua? Kerroit pitkästä lomastasi Suomessa. Miksi palasit takaisin Jordaniaan, jos siellä on niin vaikeaa ja jos kerran miehesi ei ole siellä? Etkö olisi voinut jäädä Suomeen?

    Minä olen asunut 10 vuotta Chilessä. Elämäni on aivan ruusuilla tanssimista verratuna elämään, jota sinä kuvaat blogissasi. Siltikin Suomi-ikävä vaivaa aika ajoin. Asumme maalla ja meillä on vesipula. Suihkua emme voi ottaa jne.

    Kiva, että teillä on siellä Suomi-koulu, jossa tyttösi voivat käydä. Täällä ei ole maan pääkaupunkia lukuun ottamatta mitään sellaista. Onneksi minulla on kaksi suomalaista ystävää reilun tunnin ajomatkan päässä :)

    Kevätterveiset Chilestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveisiä myöskin Chileen! Ihanan kansainvälistä tämä lukijakuntani...

      Poista
  8. Tarinani on epätavallinen ja herättää varmasti monissa lukijoissa ihmetystä, mutta minusta se on sen arvoista, jos lopputuloksena lukijani havaitsevat ne oman elämänsä ruusut, joita eivät ehkä ennen olleet huomanneet. Minunkin elämässäni on ruusuja :) - kun vain muistaisi aina kiinnittää niihin huomiota!

    En voi julkisesti kertoa kaikkea tilanteeseemme johtaneista syistä, vaan keskityn tässä blogissa nykyhetkeen ja arkisen elämämme kuvailemiseen. Itse asuisin mieluiten Suomessa, mutta kyllä Saksakin, jossa asuimme aiemmin, kävisi. Meidän oli melkein pakko palata lomalta Jordaniaan ensinnäkin siksi, että vanhimmalla lapsellani on vielä viimeinen vuosi lukiota käymättä eikä hän tässä vaiheessa voisi vaihtaa toiseen maahan ilman putoamista monta vuosiluokkaa alemmas. Toisekseen lasten isän tahdon vastustamisella olisi sellaisia seurauksia, joiden rinnalla tässä blogissa kerrotut talousvaikeudet olisivat todellakin pelkkää ruusuilla tanssimista. Meidän tapauksessamme hyvä tulee hiljaa hivuttaen, kärsivällisesti odottaen. Pahin on jo takana päin, mutta en tarkoita rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taaltahan tama vastaus loytyikin, jota tuolla uudemmassa kirjoituksessasi ihmettelin-eli syyta sille miksi asut siella, kun elama on niinkin vaikeaa. Arvelinkin, etta joku kiinnipitava syy on oltava..Voi harmi :( - mutta toivottavasti kaikki kaantyy parhain pain ja hiljaa hyva tulee. Niin se kuitenkin yleensa menee :) Mielenkiinnolla luen sinun kokkailujasi, silla itsekkin olen sellainen etta haluan kayttaa kaikki jamat enka oikein koskaan heitakkaan mitaan pois(onhan meilla elaimiakin syomassa), mutta sinun tilanteesi vaatii kylla todellista nokkeluutta, etta pystyt noin taitavasti kehittelemaan aterioita melkeinpa ihan tyhjasta!

      Poista
  9. Niin, tuota mietinkin, että varmaan poikasi koulun takia oli pakko palata...kiitos vastauksestasi! Jäin lukijaksi :)

    VastaaPoista