lauantai 10. lokakuuta 2015

Keskiviikkona kesä loppui

Tiistain ja keskiviikon välisen yön hytisin kylmästä. Vasta jonkin aikaa unessa täristyäni heräsin ja tajusin, että minähän palelen. Outoa tähän aikaan vuodesta. Edellisyönä vielä hikoilin kuumuuden vuoksi. Nousin, hain lisäpeiton ja peittelin lapsetkin.

Aamulla olin epätavallisen väsynyt enkä herännyt kellon soittoon. Lapset nousivat ennen minua ja tulivat herättämään, että pitäisi lähteä kouluun. Isovelikään ei jaksanut nousta, vaan ilmoitti, että voi huonosti ja jää tänään kotiin. Voi kauhistus sentään, sillä pienten kouluun meno taksilla on riippunut isoveljen seurasta, joten mitenkäs nyt, jos hän ei lähdekään? Kello oli sen verran paljon, ettei kävellen enää ehtisi millään, eikä minulla olisi ollut varaa viedä itse tyttöjä taksilla kouluun ja palata taksilla vielä takaisinkin. Toinen jalkani on lisäksi niin kipeä aamuisin, että kävely koululta takaisin olisi tiennyt loppupäiväksi pelkkää makoilua ja jalan lepuutusta.

Yllättävä ratkaisu ongelmaan löytyi sitten kaihtimia avatessani: ulkona oli kauhea tuuli ja kaatosade! Mars mars, takaisin sänkyyn... täällä ei onneksi joka säällä tarvitse kouluun lähteä. Ihan toisin kuin Suomessa. Jos sataa lunta tai kadut lainehtivat vedestä tai on paksusti sumua tai muuta vastaavaa, niin silloin ihan virallisesti ilmoitetaan, ettei ole koulua lainkaan tai se alkaa esim. tunnin myöhässä. Sellaisinakin päivinä, kun koulua virallisesti olisi, mutta sää on silti huono, eivät monetkaan lapset lähde kouluun ja silloin on aika turha sinne omiaankaan laittaa. Opettajat näet eivät viitsi opettaa vajaalle luokalle ja niiden harvojen kouluun saakka vaivautuneiden oppilaiden kohtalona on vain istua tylsänä koko päivä ja odottaa kotiinpääsyä. Aiemmin laitoin lapset tunnollisesti kouluun aina, kun sitä virallisesti oli, mutta olen viisastunut ja kotoutunut sen verran maan tavoille, etten enää kiusaa lapsiani sellaisella, vaan annan heidän jäädä kotiin.

Sade loppui, mutta muuten oli koko päivän kylmä. Puin sukat jalkaan ja pitkähihaisen paidan päälle. Näinkö yhtäkkiä tuli syksy ja kylmyys? Aamiaiseksi keitin mannapuuroa, mutta tytöt hakivat lisäksi alakerran kaupasta nuudelikeittoa omilla taskurahoillaan. Itselläni kun oli enää se 0,95JD, niin en saanut sillä kuin leipää ostettua. Onneksi ei tarvinnut maksaa taksia kouluun, niin oli vara siihen leipään. Muussa tapauksessa olisin tehnyt itse leipää, joten älkää nyt lukijat kovin huolestuko - emme me nälkää näe, vaan ainoastaan ruoan yksipuolisuus tökkii välillä kovasti.

Päivälliseksi keitin riisiä siitä säkistä, jonka eilen ostin. Piti olla parboiled, mutta en tiedä mitä oikeasti oli, sillä riisiä oli erittäin vaikea keittää. Samalla kun osa siitä alkoi jo aivan puuroutua kattilassa, oli joukossa vielä ihan kovia jyviä. Lisäsin keitinveteen kanaliemikuutioita ja tomaattipyreetä, niin ainakin ihan maistuvaa siitä tuli. En tehnyt varsinaista kastiketta, vaan paistoin pannussa yhden sipulin ja purkin tonnikalaa (joka vielä oli jäljellä ystäväni lahjoituserästä) ja lisäsin sen riisiin. Lopputulos oli tämän näköinen:


Iltapäivällä innostuin järjestelemään tietokoneelle talletettuja valokuvia ja videoita ja tekemään niistä varmuuskopioita eri laitteille. Näin digikautenahan niitä tulee valtavia määriä ja niiden perkaamisessa on loppujen lopuksi aika paljon työtä. Itse kun pidän siitä, että kuvat ovat järjestyksessä, huonot ja turhat poistettuina, sekä asiallisesti nimettyinä,  jotta varsinkin videoiden kohdalla voisi jo nimestä päätellä mitä se pitää sisällään. Työn ohessa kuuntelin musiikkia youtubesta ja totesin, että saisipa kernaasti useamminkin kuunnella. En tiedä miksi, mutta en kuuntele nykyisin musiikkia juuri koskaan, eikä se ole hyvä asia, sillä musiikilla on aivan uskomaton terapeuttinen vaikutus ihmismieleen.

Illalla jouduin kohtaamaan raadollisen totuuden elämäntilanteestamme: Mitä sitten, kun ei ole enää mitään leivän väliin laitettavaa? Olin niin tuudittautunut ajatukseen, että aina voin keittää riisiä, maitokastiketta, mannapuuroa, paistaa lättyjä tai leipoa leipää niistä tarvikkeista, joita minulla tähän saakka on aina ollut varastossa, että olin aivan unohtanut päivän aikana miettiä lapsille jostain sopivat evästarpeet. Eihän puuroa voi ottaa kouluun evääksi. Olin ärtynyt itseeni ja pahoillani lasten puolesta, kun ei ollut kuin paljaat leivät pakata eväsrasiaan. Ensimmäistä kertaa koskaan lapseni joutuisivat kouluun repussa pelkkää vettä ja leipää - ikäänkuin koulussa ei olisi vankilan tuntua jo muutenkin tarpeeksi! Lasten mentyä nukkumaan tukistin itseäni ja päätin, että jotain on tehtävä, mutta mitä?

20 kommenttia:

  1. Vaikka teille ei erityisen hyvää kuulukkaan, on jotenkin huojentavaa kuulla sinusta näin usein. Helposti jäätte ajatuksiin, että miten pärjäätte ja pitkä hiljaisuus sieltä suunnalta on vähän pelottavaa. Edelleen tsemppiä, vaikkei se mitään lämmitäkään.

    VastaaPoista
  2. En oikein tiedä mitä sanoisin. Tuntuu vaan niin kovin epäoikeudenmukaiselta, että arkesi on niin kovin hankalaa ja raskasta. Toivon koko sydämestäni, että vaikeaan tilanteesi löytyisi joko ratkaisu. Musiikki tosiaankin on hyvää terapiaa. Uskotaan, että tilanteesi korjaantuu.Virtuaalihalaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virtuaalihalaus takaisin! Vaikeuksista olet sinäkin selvinnyt, ja mielestäni tämä tilanteemme ei ole niin paha kuin miltä se ehkä kuulostaa. Arjessamme on paljon hyvääkin, kuten rauhallinen ja riidaton kotielämämme, josta minä ja lapset kaikki nautimme kovasti. Vanhassa kirjassa sanotaan jotenkin sinnepäin, että parempi vihannesruoka rakkaudessa kuin padan täydeltä lihaa vihassa.

      Poista
  3. Olet selvinnyt pahemmastakin. Tuo ruokatilanne on kyllä kestämätön. Voitko keltään pyytää apua tai edes lainaa? Suomalaisilla on se vika, että olemme aivan liian ylpeitä pyytämään apua keltään. Tiedän sen itsestäni, kun vaikeina aikoina vain sinnittelin enkä varsinkaan kertonut kellekään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua ja lainaakin olen saanut ja niillä on selvitty aina hetken eteenpäin, mutta kokonaistilannetta ne eivät tietenkään muuta. Apua on helpompi pyytää sellaiselta, joka on sitä itse ensin ehdottanut.

      Kävin muuten tutustumassa blogiisi ja pidin siitä kovasti!

      Poista
  4. Musiikki on kyllä hyvää terapiaa! Innostuin eilen täällä kotona laulaa kailottamaan ruokaa laittaessani ja lasten iltapuuhissa. Pitkän ja vaiheikkaan viikon jälkeen olin viikonloppuna ihan poikki mutta laulaminen antoi älyttömästi voimaa! Ja musiikin kuunteleminen tekee sekin minulle niin hyvää, että en ymmärrä miksi niinkin harvoin sitä teen.

    Toivon hartaasti, että saatte pankkiautomaattiin kadonneet rahat takaisin ja tilanne edes vähän kohenee. Olette ajatuksissa!

    Täällä alkaa tänään vähän rauhallisempi viikko, toivottavasti... Ollaan taas koko porukka koossa ja jospa talokin pysyisi tällä viikolla paremmin pystyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musiikin vaikutusta ihmettelen kerta toisensa jälkeen, ja yleensä sen huomaa vasta, kun ei pitkään aikaan ole kuunnellut mitään. Me kuuntelemme musiikkia yleensä vain autoradiosta ja se onkin ollut usein syy ajaa hieman pidemmän kautta, että saa kauemmin kuunnella! Nyt ei ole enää autoa, niin aika hiljaisuudessa ollaan eletty, mutta yritän nyt tietoisesti lisätä musiikkia elämäämme. Lapsille olen jo aikaa ladannut youtubista mm. vanhoja Tenavatähti-nauhoituksia ja kyllä huomaan kuinka he niistä nauttivat.

      Pankkiautomaatin ryöväämät rahat ovat tänään palautuneet! Se oli sittenkin ongelmatonta, saksalainen pankkivirkailija pelotteli aivan turhaan.

      Toivon teille rauhaisaa ja antoisaa viikkoa!

      Poista
    2. Voi miten olen iloinen teidän puolestanne, että rahat tulivat kuitenkin ongelmitta takaisin tilille! Toivotaan, että viikko jatkuu tämän myötä kaikin puolin hyvissä merkeissä.

      Poista
  5. Samoin olette ajatuksissani ja samoin olisin ehdottanut, voisitko kuitenkin pyytää joltakulta apua? Olen itsekin juuri tuollainen Kulttuurikorppikotkan kuvailema tyypillinen suomalainen enkä hevin pyydä apua, mutta silti avun pyytäminen ei ole häpeä! Eikö siellä ole minkäänlaista sosiaalitointa? Teet muuten ihanan näköisiä annoksia noin vähäisistä aineksista! Maistuukin varmasti paremmin, kun näyttää noin hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan tavallinen riisikin näyttää paremmalta ja herättää ruokahalua, kun sen tarjoilee kattilan sijasta tarjoilulautaselta tai vaikka laakeasta uunivuoasta ja ripottelee päälle jotain vihreää yrttiä tai punaista maustetta koristeeksi. Usein meilläkin ruoka tarjoillaan suoraan kattilasta hellan kulmalta, mutta yritän tilanteen ja inspiraation mukaan usein myös asettaa ruoan tarjolle ja kattaa pöydän kauniisti, vaikka vieraita ei olisikaan. Onhan se itsellekin mukavaa.

      Poista
  6. Mietin juuri kuten monet edelläkin, että olisiko ketään joilta pyytää apua. Miten lasten mummola, josta olet aiemmissa postauksissa hieman kirjoittanut. Voisivatko he auttaa mitenkään?
    Eräs tuttava oli reilut kymmenen vuotta sitten Ammanissa yhden vuoden opiskelemassa arabiaa ja paria muuta Pakistanissa puhuttavaa kieltä, koska hänen piti mennä Pakistaniin työskentelemään avustustöihin. Silloin sattui olemaan pitkään melko kylmää ja kertoi, että aamulla herääminen ei ollut kovin mukavaa, kun asunto oli kuin jääkaappi. Hän asui lähes koko talven keittiössään, kun ei kannattanut lämmittää koko asuntoa. Hänellä oli vain sellainen siirrettävä lämmitin. Tuttava kerkesi olla vain pari kuukautta Pakistanissa, mutta sitten tuli se 9/11 ja hänet evakoitiin pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttua tuo kylmyys... kerran oikein kokeilin pistää toisen käden jääkaappiin ja toisen ulkopuolelle tunnustellen kumpi tuntui kylmemmältä. En havainnut eroa.

      Täkäläiset sukulaiset eivät meitä voi auttaa, koska ei heilläkään ole millä auttaa. Eikä raha- ja ruokapulamme kuulosta heistä varmaankaan kovin uskottavalta, koska asuntomme, automme ja poikamme koulu antavat toki aivan erilaisen kuvan varallisuudestamme kuin mitä se todellisuudessa on. En tiedä mitä he oikeasti minusta ajattelevat; pitävät varmaan tosi pihinä.

      Poista
  7. Löysin tämän blogisi vasta vähän aikaa sitten, ehkä Katan blogin kautta. Olen tätä nyt selaillut läpi ja kovasti vakuuttunut siitä, kuinka rohkeasti kuvaat arkeanne siellä.Toivottavasti siitäkin on ollut terapiaa. Ja toivottavasti myös nuo kadonneet rahat pian palautuvat.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kirjoittamisesta ollut apua ja jaksan sen avulla paremmin. Joskus kirjoittaessa ja muiden blogeja ja kommentteja lukiessa saa hyviä ideoita.

      Kuten ylempänä jo mainitsin rahat ovat palautuneet, tai oikeammin nosto on kumottu, minkä seurauksena mitään kulujakaan siitä ei ollut mennyt. Olen hyvin tyytyväinen.

      Poista
    2. Mukavaa lukea näin hyviä uutisia.

      Poista
  8. Vaikeuksia riittää. Toivotan voimia ja mielikuvitusta löytää ratkaisuja, jotka helpottaisivat tilannettanne. Jos edes rahat palautuisivat nopeasti.
    Olette ajatuksissani, vaikka ei sillä vatsa täyty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, vatsa täyttyy ruoalla ja kun mielikin vielä täyttyy näillä hyvillä voimien toivotuksilla, niin silloinhan kaikki on hyvin! Tänään on niin monta pikkuasiaa ratkennut, että olen aidosti hyvällä tuulella, vaikka päivä muuten raskas olikin.

      Poista
  9. Voi kun voisin kutsua teidät meille! En voisi tarjota suihkua, mutta paljon hedelmiä ja vihanneksia kyllä. Toivon sydämestäni, että saatte pian jotakin vaihtelua ruokavalioonne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chilessä olisikin mielenkiintoista käydä! Vesipula ei haittaisi, ollaan siihen jo totuttu. ;)
      Minäkin kaipaan vaihtelua ruokavalioomme ja näen jo unta siitä miten käyn Lidlissä ostoksilla ja ostan kärryn täyteen kasviksia, hedelmiä, lihaa, kalaa, pähkinöitä, maitoa, tuoremehua, juustoa, jne... niin, ja tietysti jäätelöä! Onhan tämä nyt aika vaikeaa, mutta ollaan ainakin kaikki opittu arvostamaan ruokaa (ja sitä vettä) tavalla, jota emme koto-Suomessa koskaan olisi voineet oppia. Teinipoikani ainakin sanoo, että on tästä kokemuksesta ollut hyötyä koko loppuelämäksi.

      Poista