perjantai 9. lokakuuta 2015

Tiistain jälkeen ei dinaariakaan

Tiistaina olisi ollut tiedossa jotain kivaa: suomalaisnaisten kahvikutsut. Näitä aamupäiväkahveja on pidetty enemmän tai vähemmän säännöllisesti koko sen ajan mitä olen täällä asunut, mutta nyt olisi ollut pitkän kesätauon jälkeen ensimmäiset kutsut. Suomi-koulu ja nämä suomikahvit ovat lähes ainoa sosiaalinen elämäni täällä ja siksi hyvin tärkeitä minulle. En kuitenkaan päässyt lähtemään, koska ei ollut kyytiä, ja vaikka kyyti olisikin järjestynyt, niin minulla oli tiedossa muuta - ei todellakaan niin miellyttävää - ohjelmaa.

Toissaviikonloppuna Jordaniassa vietettiin, kuten maailmanlaajuisesti kaikkien muslimien keskuudessa, eid al-adhaa, uhrijuhlaa suuren pyhiinvaelluksen päätyttyä. Silloin tapana on pukeutua uusiin vaatteisiin, syödä tavallista paremmin ja käydä sukulaisten luona kylässä. Juhlan alussa menin nostamaan pankkiautomaatista mieheni lähettämää rahaa, jolla oli tarkoitus suoda lapsille hieman juhlan tuntua, mutta kuinka kävikään? Hups, pankkiautomaatista ei tullutkaan rahaa ulos, vaikka tililtä se kyllä meni! Sain jostain kaavittua sen verran, että pystyin antamaan lapsille juhlarahan, jonka merkitys täällä on suurinpiirtein sama kuin joululahjojen Suomessa (eli pakko on, olipa varaa tai ei), mutta muuten elettiin paistetuilla kananmunilla sen juhlan yli. Ensimmäinen vieras tosin toi tuliaisiksi suklaakonvehteja, joita sitten saimme mukavasti tarjoilla seuraaville vieraille, eikä tarvinnut ainakaan sen puolesta hävetä.

Kun automaatti nielaisee rahat, ne palautuvat tavallisesti takaisin tilille, jolta ne oli otettu. Meidän tapauksessamme näin ei käynyt, sillä käytössäni olevalle Master Cardin prepaid-kortille ei rahoja voi palauttaa, vaan kortin myöntäneen saksalaisen pankin mukaan ainoa keino saada rahat takaisin on saada ne automaatin omistavalta pankilta suoraan käteen. Pankin konttorilla saimme kuitenkin viileän vastaanoton eikä ongelmaamme otettu todesta. Rahat kuulemma palautuisivat viikon sisällä takaisin saksalaiselle tilille ja meidän pitäisi vain kärsivällisesti odottaa, vaikka tiesimme, ettei se ole mahdollista.

Nyt tiistaina viikko oli kulunut käynnistämme pankissa ja tarkoitus oli mennä sinne uudelleen vaatimaan kipeästi tarvitsemiani rahoja takaisin. Kyytini ja asiamieheni ei kuitenkaan päässytkään tulemaan, ja niin pankkireissukin peruuntui siltä päivältä. En kuitenkaan ollut turhaan jäänyt kaffeilta pois, sillä yksi lapsista jäi sairastumisen vuoksi pois koulusta, joten sen vuoksi minun olisi joka tapauksessa pitänyt viettää se päivä kotona.

Koko päivän mietin saamaamme huonoa kohtelua pankissa ja sitä kuinka pystyisin hillitsemään kiukkuni, kun sinne seuraavan kerran menemme. Epäilin, ettemme saisi rahoja koskaan takaisin. Kyse on vain 150 dinaarista (n. 200€), mutta meille se on iso raha. Päivän töistä ei oikein tullut mitään eikä ruoaksikaan ollut tarjota lapsille muuta kuin kananmunia, koska jopa riisi ja tomaatit olivat loppuneet. Aterian ja päiväkahvien jälkeen lähdin pojan kanssa asioille. Otan hänet mielelläni mukaan tulkiksi, kantajaksi ja myöskin ihan vain siksi, että edes joskus kävisimme yhdessä jossain. Teinin kanssa ei sitä yhdessäoloa enää tulee niin itsestäänselvästi kuin pienempien kanssa. Kävellessä tulee rupateltua kaikenlaista ja se on mukavaa. Tytöt puolestaan saivat jäädä keskenään kotiin; he pärjäävät jo hyvin, ellen ole kauan poissa.

Kävimme maksamassa puhelinlaskun, joka tälläkin kertaa oli tavallista suurempi, koska laskuun tuli maksua kahdelta eri kuukaudelta. Samalla selvisi, mistä edelliskerran tavallista suurempi lasku johtui. Maksoin siis 42JD, minkä jälkeen lompakooni jäi 8,25JD. Aamulla en ollut antanut lapsille lainkaan rahaa mukaan kouluun, vaan he maksoivat taksin ja sämpylänsä omista säästöistään. Paluumatkalla puhelinlaitokselta, joka onneksi on meiltä vain pienen kävelymatkan päässä, kävimme kaupassa. Vähästä rahasta huolimatta olin päättänyt viimein hankkia kumikäsineet, jotta saisimme siivottua kloriitilla homeet pois makuuhuoneestani. Pähkäilin sitten kaupassa hyllyn ääressä pitkään ottaisinko Viledan laatukäsineet hintaan 2,25 vai halvemman tuntemattoman merkin hintaan 1,25. Päättelin kolme kertaa paksumpien viledoiden varmasti kestävän koko talven yli, kun taas toiset saattaisivat särkyä jo ensi käytössä, joten ilman muuta kannattavampaa oli ottaa ne kalliimmat. Vaikka niihin menikin dinaari enemmän, nyyh. Ostin vielä säkin halvinta riisiä ja pussin maitojauhetta. Ostosten jälkeen rahaa jäi 0,95JD.

Illalla paistoin ison kasan räiskäleitä. Ne ovat idioottivarma keino saada lapset iloisiksi! Ei muutenkaan ollut kuin pari munaa jäljellä, niin lättytaikinassa sain ne huomattavasti energiapitoisempaan muotoon kuin jos olisin paistanut ne sellaisenaan pannussa. Arvatkaapa ovatko rasva ja sokeri nousseet meillä tärkeiksi lisiksi ruokavaliossa? Entisenä sokerikammoisena olen alkanut lisäämään sokeria jopa omaan teeheni, koska siitäkin saa hiukan lisää energiaa, joka pitää nälkää kauemmin poissa, ja saahan makea mielenkin paremmaksi. Paistoin lätyt öljyssä, koska voita ei ollut, ja söimme ne sellaisenaan ilman lisukkeita, mutta voin silti vakuuttaa, että hyvää oli! Kaikki meni, koko kahden litran taikina, paitsi kaksi viimeistä kappaletta, jotka säästin tytöille evääksi seuraavaa koulupäivää varten, kun ei ollut enää mitään mitä olisi leivän väliin laittanut.


14 kommenttia:

  1. Painajaismainen tilanne tuollainen, että tarvittuja rahoja ei saa mutta tililläkään niitä ei enää näy, kirjaimellisesti painajaismainen. Onpa raivostuttavaa, etteivät pankissa osaa tai ymmärrä auttaa tuon enempää. Kovasti tsemppiä asian selvittelyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On kyllä raivostuttavaa, ja pelkäänkin oman malttini puolesta. Osaan kyllä selvittää asioita asiallisen rauhallisesti, mutta vastapuolen kertakaikkinen typeryys ja huono kohtelu saattaa saada minutkin suuttumaan ja silloin saatan sanoa/tehdä jotain, mitä myöhemmin saan hävetä.

      Poista
  2. Siis mitä - onko tämä totta!!!!!
    Ei kukaan ehdoin tahdoin halua elää noin lastensa kanssa jossain h..tin Jordaniassa.
    Alkaa kuulostaa erittäin epäuskottavalta - missä linnassa se lasten isä luudaa. Palaa Suomeen

    VastaaPoista
  3. Voi miten ikävää! Minuakin on kyllä jännittänyt työntää korttia algerialaiseen automaattiin, kun olen hieman pelännyt, että jotakin tuollaista voisi käydä... Toivottavasti asia nyt kuitenkin ratkeaa mitä pikimiten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syynä siihen, ettei rahaa tullut, oli ilmeisesti se, ettei automaatissa ollut rahaa. Pankki kyllä kieltää tämän, mutta automaatti hurisi siihen malliin, että se aivan selvästi yritti antaa rahoja, jopa neljä viisi kertaa peräkkäin ennenkuin julkaisi tekstin, ettei tehtävää voitu suorittaa. Kuitin se onneksi printtasi ja siinä ei nostetun summan kohdalla lukenut mitään. Oli sellainen juhlapäivä, jolloin varmaan miljoona jordanialaista oli nostanut viimeiset roponsa tililtään, joten ei ihme, jos automaatti oli tyhjentynyt. Saksalaisessa pankissa, jossa mieheni kävi asiaa selvittämässä, sanottiin heti, ettei automaatissa ole ollut rahaa ja että tämä on yleinen ongelma esimerkiksi Itä-Euroopassa. Ilmeisesti nämä automaatit ovat kuitenkin sen verran luotettavia, etteivät ne muista syistä jätä rahaa antamatta enää sen jälkeen, kun se on tililtä otettu. Tavallisesti ongelmaa tosiaan ei ole, koska raha palautuu takaisin tilille, mutta ulkomaannostoissa voi käydä niin ja varmasti käykin, että palautettu summa on vähemmän, koska kurssia on jouduttu kahdesti vaihtamaan ja kulutkin tietenkin veloitettu vielä päälle. Meille on kerran vuosia sitten käynyt siten.

      Prepaid-pankkiautomaattikortti on ilmeisesti aika uusi keksintö, kun ei täällä edes pankissa sitä tunnettu. Näiden kanssa suosittelen vahvasti, ettei kannata nostaa suuria summia juuri siltä varalta, ettei automaatti annakaan rahaa, sillä rahaa ei kortille voida palauttaa siten kuin tavalliselle pankkitilille.

      Poista
  4. Toivottavasti saat rahat takaisin pian. Minusta 200 euroa on iso raha. Meillä kävi aikoinaan niin, että itse oli opiskelemassa eikä minulla ollut juurikaan tuloa (ajoittaisia keikkatöitä lukuunottamatta) ja minun piti maksaa meidän vuokra puolisoni tililtä, mutta hänelle ei ollutkaan tullut palkkaa. Hänen työantajansa oli tehnyt konkurssin eikä palkkarahoja enää ollut. Meillä ei silloin vielä ollut kovin paljon säätöjä ja tunne oli kamala, kun tajusi, että meillä kummallakaan ei olisi tietoa siitä milloin meillä olisi vuokrarahat kasassa. Onneksi vanhempani auttoivat vuokramaksun kanssa, mutta se tunne oli kamala. Nykyään meillä on vararahasto ja varavararahasto. Tietysti en voi verrata meidän tilannetta sinun tilanteeseen, koska me olimme kaksi aikuista, mutta toisaalta tiedän, mitä on miettiä kuinka päästään eteenpäin kun ei ole tietoa tulevista tuloista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vararahasto on todellakin tuikitärkeä ja olen sellaista aina pyrkinyt pitämään. Kun on ollut jotain äkillistä tarvetta, olen voinut "lainata" itseltäni, omasta hätävarakassasta, sen sijaan, että olisin joutunut lainaamaan muilta. Nyt onkin tiukka paikka, kun ei ole enää sellaista vararahastoa turvana.

      Poista
  5. Kieltamatta minuakin ihmetyttaa, etta miksi olet siella, kun sinulla olisi vaihtoehto menna Suomeen..? On eri asia olla koyha, kuin rutikoyha..tai pakosti koyha, kuin vapaaehtoisesti koyha..Ja sina olet ileisesti vapaaehtoisesti rutikoyha? Miksi? Talonpoikaisjarjella ajateltuna, jokainen haluaa parempaa lapsille.Suomessa tilanteesi olisi huomattavasti parempi.

    VastaaPoista
  6. Mari Backman, olisiko parempi että et arvostelisi, kun et tunne kyseisen perheen taustoja. Minä tunnen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En arvostele-en todellakaan. JOkaisella toki on omat syynsa, miksi elaa elamaansa tietylla tavalla, ja tiedan hyvin itsekkin, etta vaikka ehka haluaisikin, niin aina se ei ole mahdollista kun jonkun valinnan on tehnyt. Ei ainakaan helpolla. Mutta ymmarran myos sen, etta tata lukiessa tulee yhdelle jos toisellekkin mieleen, etta miksi tassa tapauksessa elaa talla tavalla? Onko se pakosta vaiko vapaavalintaista? Eli haluaisi ymmartaa, ehka auttaakkin. Arvostelua se tuskin on.

      Poista
    2. Siis, 'aina tilanteen muuttaminen ei ole mahdollista kun jonkun valinnan on tehnyt'. Sita tuossa yhdessa lauseessa tarkoitin.

      Poista
    3. En itse ottanut Marin viestiä arvosteluna, vaan aivan asiallisena kysymyksenä. Ymmärrän, että blogini aiheuttaa monissa ristiriitaisia tuntemuksia ja epäuskoakin, koska en voi aivan kaikkea kertoa tilanteestamme ja siksi monet lukijoiden kysymyksistä jäävät vaille vastausta. "Vapaaehtoisesti rutiköyhä"... tälle nauroin pitkään...hauskasti sanottu! Ei se nyt ihan vapaaehtoista tietenkään ole.

      Poista
  7. Kyllä tuo on sen verran iso raha että ei ihme jos kiukuttaa ja harmittaa. Toivon että olisi joku keino saada nuo rahat takaisin,on niin väärin kun tuollaista tapahtuu,olen ihan vihainen puolestasi. Mutta kiva että teilläkin on suomalaisten naisten tapaamisia,vaikket sinne nyt päässytkään;meillä täällähän on suomalainen kirjasto,kerran kuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin muuten on suomalainen kirjasto ;)
      Vasta täällä Jordaniassa aloin lukemaan Remeksen dekkareita ja hurahdin niihin täysin :)
      En ikävä kyllä ole pystynyt lukemaan ainuttakaan kirjaa enää pariin vuoteen, mutta kenties taas joskus....

      Poista