lauantai 18. lokakuuta 2014

Reppu selässä Suomi-kouluun

Lapsilla oli tänään taas kuukauden kohokohta, kun oli suomikoulupäivä. Tavalliseen kouluun on ikävä mennä, mutta Suomi-kouluun ei lapsia ole vielä koskaan tarvinnut pakottaa tai houkutella lähtemään. Koko aamupäivän he kyselevät "koska me lähdetään?" ja seisovat valmiina oven suussa eväät repussa jo kauan ennenkuin äiti on valmiina, ja se on harvinaista se.

Suomi-koulu on ulkosuomalaisille lapsille tarkoitettu koulu, joka auttaa ylläpitämään suomenkielen taitoa ja suomalaista kulttuuria. Meillä täällä Ammanissa on vain vähän suomalaislapsia ja kouluakin vain kerran kuukaudessa, mutta olemme onnellisia edes siitä vähästä.


Lasten opiskellessa vanhemmat voivat kahvitella ja rupatella keskenään. Ylläoleva kuva on viime vuoden itsenäisyyspäivän juhlasta, jolloin lauloimme pitkästä aikaa myös Maamme-laulun. Eiväthän ulkosuomalaislapsemme sitä osanneet, tuskin ovat koskaan kuulleetkaan, mutta me vanhemmat seisoimme ja lauloimme tippa silmässä. Ikävä on kotimaahan, ja samalla melko murheellisena joutuu toteamaan, että kaikesta kielen ja suomalaisten tapojen opetuksesta huolimatta omien lasten juuret kasvavat vääjäämättä jonnekin muualle kuin Suomen kamaraan.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Jäätelökone

Vähän aikaa sitten vietettiin Eid-juhlaa, jonka aikana sukulaisilla on tapana antaa lapsille rahaa, jolla he voivat ostaa itselleen mitä mieli tekee. Meidän pikkutytöt lähtivät tällä kertaa itsekseen ostoksille talomme alakerrassa olevaan lelukauppaan, löivät vähät rahansa yhteen ja toivat mukanaan kotiin tällaisen härvelin:



Ensimmäiset järkytyksessä lausutut sanani olivat: "Tuo ei varmasti toimi, enkä olisi antanut ostaa, jos olisin ollut mukana!" Isompi tyttö vakuutti, että varmasti toimii, kun kerran television mainoksessakin toimii... Joopa joo, eikä siinä auttanut muu kuin ryhtyä lukemaan käyttöohjetta ja toivoa, etteivät lapset joutuisi pettymään kovin pahasti. Heidän koko rahansa meni laitteeseen ja odotukset tietysti korkealla: nyt saa syödä joka päivä ilmaista jäätelöä!

Saatiin vehje kasattua ohjeen mukaan. Metallisylinterin sisään tuli jääpaloja, suolaa ja lämmintä vettä. Ideana oli, että kampea pyörittämällä metallisylinterin jääkylmään ulkopintaan alkaisi jäätyä jäätelöä, joka sitten valuisi kourua pitkin alas kulhoon. Minkäänlaista jäätelöseoksen valmistusohjetta mukana ei ollut, vaan ainoastaan teksti "kaada sylinterin päälle maitoa tai jäätelöjauheen ja juoksevan jogurtin seosta". Siis pelkkää maitoako? Skeptisenä sekoitin maitoon hieman sokeria ja vaniljasokeria ja sitten ryhdyttiin toimeen. Kaadettiin maito sylinterin päälle ja veivattiin kampea määrätyt 5-10 minuuttia. Suureksi hämmästyksekseni laite todellakin toimi! Se teki kuin tekikin jäätelöä ja vieläpä hyvää sellaista!

Sittemmin tytöt ovat veivanneet kampea joka toinen päivä ja valmistaneet itselleen jäätelöä. Kerralla onnistuva määrä on todella píeni, vain kaksi noin yhden desin annosta, mutta se riittää kyllä mainiosti ilahduttamaan lapsia, joille homman suurin riemu onkin lienee itse tekemisessä eikä niinkään jäätelön saamisessa. Valmistusaineena käytämme edelleen pelkkää maitoa pienen sokerilisän kanssa, mutta tarkoitus on resurssien mukaan kokeilla myöhemmin muitakin vaihtoehtoja.

Kuvaa ottaessani kissa kävi vetäisemässä koko vempeleen lattialle, mutta yksikään osa ei särkynyt, joten toivo on korkealla, että laite myös kestää jonkun aikaa käytössä. Ei ollut sittenkään tytöiltä hullumpi päähänpisto käyttää lahjarahansa tähän nerokkaaseen keksintöön!

Keittiössä tänään

Oikeastaan vasta tänään mielessäni realisoitui mitä tarkoittaa elää viidellä dinaarilla päivässä. Yksi kun menee välttämättömiin taskurahoihin, niin ruokakauppaan ja kaikkeen muuhun jää neljä dinaaria. Tänään ostoslistaani kuuluivat:

- munat 30kpl. Niitä on oltava aina ja niitä myös kuluu meillä paljon, koska ne ovat ainoa edullinen ja todella täyttävä ja ravitseva ruoka aamuisin ja iltaisin, kun muuta ei ole. Nyt ilahduin vielä alhaisesta 2 dinaarin hinnasta. Munat myydään aina 30 kappaleen kennoissa, ja jos niitä aikoisi ostaa pienemmän määrän irtomunina, niin hinta olisi kappaletta kohti suurempi ja vain tuurilla saisi kaikki ehjänä kotiin, koska ne annetaan kaupasta mukaan tavallisessa pienessä muovipussissa ilman mitään suojaavaa kennoa.
- härkäpapuja 1 tölkki. Härkäpavut eli foul on maukas arabialainen aamu- tai iltapala, josta meidän lapsemme pitävät hyvin paljon. Päädyin tähän valintaan tänään lähinnä saadakseni eilisestä jääneet persiljan tähteet hyötykäyttöön.
- appelsiineja. Koska kouluviikko päättyi tänään, halusin ilahduttaa kaupassa mukana olleita lapsia ja he saivat valita hedelmätiskiltä mitä hedelmiä ostettaisiin. Niin mukaan lähti neljä appelsiinia, kullekin yksi kappale.
- munakoiso. Loppurahan käytin yhteen munakoisoon, josta voisin tehdä mutabbalia, munakoisopyreetä.

Tämän päivän ruokasaalis 4 dinaarilla.

Kissakin siinä ihmetteli ostoksia ja sai tassunsa kuvaan. Meillä on kaksi kissaa ja ne ovat molemmat aina ensimmäisenä tutkimassa kauppakasseja, vaikka niissä ei koskaan mitään kissaa kiinnostavaa olekaan, tai siis ainakaan minun mielestäni ei kissaa pitäisi kiinnostaa, mutta kenties ne ovat itse eri mieltä. Mistäpä minä niiden aivoituksista tiedän... ainakin ne ovat silmiinpistävän uteliaita otuksia.

Pääruoaksi keittelin tänään okraa tomaattikastikkeessa. Sitä kun on edelleen pakastimessa ja tänään sattui sopivasti teini olemaan kaverin luona kyläilemässä, niin ei tarvinnut kuunnella hänen purnaustaan pahasta ruoasta. Minusta okra on aivan mielettömän hyvää ruokaa, mutta teen sitä todella harvoin, koska on kurja kokata sellaista, josta toiset eivät pidä. Perheen pienin myöskin sitkeästi poimii "pahat kasvikset" pois lautaseltaan, mutta sain houkuteltua hänet nielaisemaan edes yhden pikkuruisen okranpalan. En periaatteesta koskaan pakota lapsia syömään mitään, mutta yritän saada heidät edes maistamaan, jotta he tietäisivät miltä heidän inhokkinsa oikeasti maistuu. Pelkkä näkö ja haju kun ei aina kerro miltä jokin maistuu.

Okrat kiehumassa tomaattikastikkeessa.


Tavallisesti tuohon kuuluisi mukaan jauhelihaa, mutta tein tällä kertaa pelkän kasvisversion, ja tämä kastikehan sitten tarjoillaan riisin kera. Syyrialaiset maustavat bamjen korianterilla, mutta jordanialaiset eivät. Koska olen oppinut näitä arabialaisia ruokia syyrialaissyntyiseltä anopiltani, kuuluisi minunkin okrakastikkeeseeni korianteria, mutta valitettavasti unohdin ostaa sitä kaupassa käydessäni, joten tänään söimme jordanialaista versiota. Suomessa tuoreet yrtit ovat kalliita, mutta täällä perusyrtit persilja, korianteri ja minttu ovat todella halpoja, iso nippu vain n. 0,20€. Niiden käyttöä minun tulisi nyt varmaankin lisätä, koska ne ovat erittäin vitamiinipitoisia ja auttaisivat osaltaan pitämään ruokavaliomme terveellisempänä.

Illemmalla sitten aloin valmistamaan  mutabbalia munakoisosta. Nostettuani pehmeän munakoison uunista jäähtymään, kissa ei voinut taas pitää kuonoaan siitä erossa, vaan nuuhki ja ihmetteli höyryävää kummallisen hajuista möhkälettä matkan päästä luullen sitä kai joksikin eläväksi. Tassullaan se sitä arasti tökki kuin yrittäen saada outoa oliota liikkeelle, mutta lähti sitten kiiruusti käpälämäkeen, kun siirsin "oliota" hieman lähemmäksi.


torstai 16. lokakuuta 2014

Kukkaro 2

Edellisessä kukkarokirjoituksessa kerroin kuinka käytössä oleva talousrahani 150JD/kk ei riitä edes ruokakulujen (240JD/kk) kattamiseen. Kuinka tällaisessa tilanteessa voi selviytyä? Kuluneen vuoden aikana perheeni pelastus on ollut se, että olen pystynyt nostamaan omia säästöjäni ja lisäämään näin kuukausittaisen käyttörahan jopa 470 dinaariin. Sekin on vähän, mutta olemme tulleet toimeet.

Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa ja olemme jäämässä kokonaan sen rahan varaan, jonka saamme tilanteestamme vastuussa olevalta henkilöltä. Hän itse ei asu luonamme, mutta vaatii meitä asumaan Jordaniassa. Tässä maassa ei ole minkäänlaista sosiaaliturvaa, vaan ihmisten on tultava kaikissa elämäntilanteissa omillaan toimeen ja hädässä sukulaiset auttavat toinen toisiaan.

Köyhyydessä on erittäin tärkeää olla nipontarkka rahastaan. Mielenkiintoinen havaintoni on, että mitä varakkaampi ihminen on sitä tarkempi hän yleensä on rahankäytöstään, kun taas köyhät usein surutta kuluttavat vähät varansa miten sattuu. Ilmiön syynkin luulen selvittäneeni oman kokemuksen kautta: kun taskussa on vain yksi ainoa dinaari, on aivan se ja sama vaikka sillä ostaisi pullon Pepsiä, koska se on niin pieni raha, ettei sillä juuri mitään muutakaan saa.

Toimeentulon ABC on a) tarkka laskelma tuloista ja menoista, b) tarkka suunnitelma rahankäytöstä ja c) prosessin vaikein osuus: eläminen suunnitelman mukaan. Omat tuloni ovat hyvin epäsäännölliset, mutta olen laskenut menneiden 12 kuukauden keskiarvon. Menot ovat myös epäsäännölliset, koska koulumaksut ja vuokra maksetaan useammaksi kuukaudeksi kerrallaan, mutta niistäkin on helppo laskea keskiarvo. Merkitsen aina kaikki tulot ja menot tarkasti ylös, jotta pysyn hyvin kärryillä ja pystyn helposti laskemaan mihin rahat kuluvat ja missä voisi säästää.

Lasken erikseen ns. kiinteät kulut ja ns. käyttörahan. Kiinteiksi kuluiksi lasken kiinteiden kuukausimaksujen (esim. internet) lisäksi sellaiset kulut kuin bensa, jonka keskiarvokulutus on helppo laskea. Kun tuloista vähentää ensin kiinteät kulut, jää jäljelle käyttöraha, jonka itse mielelläni jaan päivärahaksi. On helpompi laatia ostoslista ja pysyä budjetissa, kun tietää paljonko rahaa on käytössä päivää kohti. Tällöin välttyy kiusaukselta kuluttaa rahapäivänä liikaa, minkä seurauksena joutuisi taas kituuttamaan kokonaan ilman rahaa loppuajat ennen seuraavaa rahapäivää.

Pienellä budjetilla eläminen on taitolaji. Erityisesti taitoa tarvitaan siinä, että pystyy säilyttämään hyvän mielen ja kokemaan elämänsä tyydyttäväksi, vaikka rahaa ei paljon olekaan. Vanhempana on vastuu vielä lapsistakin, jotta he kokisivat elämänsä ja lapsuutensa onnelliseksi vähävaraisuudesta huolimatta.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Gazpacho

Terveellisen aamiaisen valmistaminen on haastavaa, kun ruokavarat ovat niukat. Omaa suosikkiani maustamatonta jogurttia tuoreiden hedelmien ja itsetehdyn myslin kanssa en voi valmistaa, mutta olen löytänyt korvaajaksi espanjalaisesta keittiöstä ihanan gazpacho-keiton, joka on edullinen (tässä maailmankolkassa, mutta ei välttämättä Suomessa) ja nopea valmistaa ja riittävän kevyt kulauttaa menemään silloinkin, kun ruoka ei aamulla muuten maistu. Espanjalaiset eivät varmaankaan syö gazpachoa aamiaisella, mutta minusta se on aivan oivallinen aamupala, varsinkin laihduttajalle. Kun korvaa patongin keitetyllä munalla, niin kelpaa karppaajallekin!

Gazpacho
4 pihvitomaattia tai 6 tomaattia tai 1 tlk tomaattimurskaa
1 kurkku
1 paprika
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
nippu persiljaa tai basilikaa tai 1-2 tl kuivattuja yrttejä
2 oksaa tuoretta meiramia tai 1 tl kuivattua
2 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
2 dl vettä tai kasvislientä
2 rkl sitruunamehua tai viinietikkaa
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria ja sokeria
pari tippaa tabascoa

Puhdista ja kuutioi kasvikset ja soseuta ne yhdessä muiden aineiden kanssa tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Koristele yrteillä ja tarjoa kylmänä krutonkien tai rapean patongin kera.


Ohje on tässä sellaisena kuin olen sen saanut, mutta itse en valmista sitä aivan tuolla tavoin, vaan heitän yhtä annosta varten kulhoon tomaatin tai pari, saman verran kurkkua, pienen palan paprikaa ja sipulia (molempia varovasti, ettei keitosta tule liian väkevää!) sekä muita mausteita ja yrttejä sen mukaan mitä sattuu kotoa löytymään ja soseutan sauvasekoittimella. Vettä en lisää lainkaan, sillä pidän keitosta hieman paksumpana. Valmistukseen menee vain noin 5 minuuttia!

Hyvää, suosittelen kokeilemaan!

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Mitä tänään kokkaisi?

Joskus aikoinaan sen päättäminen mitä tänään kokkaisi oli paljon vaikeampaa kuin nykyisin. Koska oli periaatteessa mahdollista kokata mitä tahansa kaikista kymmenistä tutuista ja sadoista vielä kokeilemattomista resepteistä, oli valinnan kriteerinä useimmiten fiilikset: syötiin sitä mitä sattui eniten tekemään mieli, tai oikeammin mitä kokkaajan eli äidin sattui eniten tekemään mieli. Jonkinlaisen systeeminkin kehittelin helpottamaan pääaterioiden valintaa: maanantaisin kokolihaa, tiistaisin kasvisruokaa, keskiviikkoisin kanaa, jne. Meillä syötiin kerran viikossa kalaa, viidesti lihaa ja vain kerran viikossa oli pelkkää kasvisruokaa. Olisin halunnut kahdesti viikossa kasvispäivän, mutta perhe kun purnasi jo siitä yhdestä, niin luovuin ajatuksesta suosiolla.

Nykyisin pääsen suunnittelussa helpommalla, ainakin näennäisesti. En enää käytä reseptejä kuin hyvin harvoin, koska kaapistani ei juuri koskaan löydy tarvittavia aineksia. Joudun improvisoimaan jonkinlaista ruokaa niistä aineksista, joita kaapista sattuu löytymään tai joiden ostamiseen juuri sillä hetkellä sattuu olemaan vara. Tietenkin jokainen ajattelee tekevänsä juuri siten, mutta ainakin omalla kohdallani näen valtavan eron nykyisen ja menneen keittiötyön välillä. Suuri apu on kyllä siitä, että on aikanaan oppinut tekemään monenlaista ruokaa, koska silloin osaa muutaman ruokatarvikkeen nähdessään mielessään kehitellä mitä niistä voisi ruoaksi valmistaa. Ainakin lasten mielestä äidin tekemä ruoka on yleensä hyvää, ja sehän se on pääasia!

Mitä siis tänään kokkaisi? Jääkaapissa on tomaattia ja paprikaa, pakastimessa kaksi kanankoipea, okraa ja hieman kermaa sekä kuivakaapissa munia, riisiä, burgulia, mannaryynejä, maitojauhetta ja lasagnelevyjä. Näiden lisäksi kaapeista löytyy lähinnä vain mausteita eikä ruokarahaakaan ole tälle päivälle käytettävissä kuin 1,20JD. Koska lapsille on tänään ostettava evästarvikkeet koulua varten, en voi ostaa mitään muuta, vaan on pärjättävä noilla mainituilla tarvikkeilla. Okran, burgulin ja lasagnelevyt unohdan saman tien, mutta kanankoivista, tomaatista, paprikasta ja kermasta voisi tehdä kastikkeen riisille ja illaksi sitten mannapuuroa. Wow, kuinka helppoa ja herkullisen kuuloista! Puuro tosin ei täytä meidän isompien vatsaa, joten varmaan pitää niitä muniakin paistaa. Huomenna sitten okrasta ja tomaatista kastike riisille ja illalla voisi tehdä burgulista tabouleh-salaatin. Lapset tosin eivät sitä okraa syö, joten heille on sitten huomenna kiukuttelu- ja paastopäivä...

lauantai 11. lokakuuta 2014

Kukkaro 1

Vuosi sitten minut ja kolme lastani jätettiin elämään yksin Jordaniassa ja meiltä evättiin mahdollisuus muuttaa muualle. Kaiken muun siihen liittyvän ikävyyden vielä jotenkin kestää ja kääntää lopulta edukseen, mutta on erittäin vaikea keksiä mitään hyvää siinä, että rahasta on jatkuva pula. Paitsi tietenkin se, että oppii a) tulemaan toimeen vähällä rahalla ja b) arvostamaan asioita, joita ennen ei osannut arvostaa.

Haluan tehdä kamppailustani toimeentulon kanssa julkisen ja pohtia avoimesti kuinka tällaisessa tilanteessa voi selviytyä. Tiedän, että Suomessakin asuu paljon köyhiä, joiden on vaikea saada niukat rahat riittämän kuun loppuun saakka. Kenties joku heistä voi saada mietiskelyjeni kautta vinkkejä omaan elämäänsä, ja se olisikin itselleni iso palkinto tämän blogin kirjoittamisesta.

Keräsin yhteen summat, joita tilanteestamme ja toimeentulostamme vastuussa oleva henkilö on viimeisten 12 kuukauden aikana lähettänyt, ja laskin niille kuukausittaisen keskiarvon. Tämän jälkeen tein saman kuluille, joista olen pitänyt tarkkaa kirjanpitoa. Sain aikaan tällaisen laskelman:

1020,40     TULOT

 870,70      PAKOLLISET MENOT
- 351,70     Koulumaksu
- 313,30     Vuokra
-  31,00      Sähkö, vesi ja kaasu
-  57,30      Auton huolto
-  36,40      Internet
-  22,50      Puhelin
-  58,50      Bensa ja taksi

Pakollisten laskujen jälkeen käteen jää siis 149,70. Kaikki nämä summat ovat paikallisessa valuutassa, Jordanian dinaareissa, mutta ne voi hyvin kuvitella euroissa, sillä 1 JD = n. 1,10 €. Kuukaudessa käteen jäävä raha, jolla minun olisi nelihenkinen perheeni elätettävä on siis noin 165€. Katsotaanpa kuinka sillä pärjää tämän maan hintatasossa:

Ruoka
Kokemukseni mukaan pienin summa, jolla pystyy valmistamaan yhdelle ihmisille kolme ateriaa päivässä, on 2JD. Tällä summalla ei pysty ostamaan mitään ylimääräistä, ei esim. hedelmiä, vaan se riittää ainoastaan yksinkertaiseen jordanialaiseen perusruokaan. Nelihenkisen perheen minimiruokakulut ovat siis 8JD/pv, mikä tekee kuukaudessa 240JD.

Muut
Itse asiassa tästä on turha jatkaa, sillä tarkkaavainen lukija varmasti huomasi jo, että pelkät ruokakulut (240) ovat reilusti suuremmat kuin kuukaudessa käteen jäävä talousrahani (150)! Kotona tarvitaan kuitenkin muutakin, esim. pesuaineita. Vaatteitakin pitäisi kasvaville lapsille pystyä silloin tällöin ostamaan. Lapset, varsinkin vanhin teini-ikäinen, tarvitsevat taskurahaa omiin menoihinsa. Koulukirjat, koulupuvut ja muut tarvikkeet on pakko hankkia, oli varaa tai ei. Joskus pitää ostaa lahja jollekulle, tai kotiin tulee vieraita, joille pitäisi tarjota muutakin kuin vettä ja leipää. Äitinä sitä uneksii myös, että lapsilla olisi mahdollisuus elämyksiin, kokemuksiin ja harrastuksiin elämässään. Kuitenkin kaikki maksaa, ihan kaikki, jopa leikkipuistossa käyminen, koska sellaista ei ole siedettävän kävelymatkan päässä. Ja voi kauhistus, jos joku sattuisi sairastumaan ja pitäisi lähteä lääkäriin! 

Yhtälö on siis täysin mahdoton! Seuraavassa kukkarokirjoituksessa kerron lisää selviytymiskeinoistani.