sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Talven jälkeen paistaa aurinko!

Hellelukemissa ei vielä olla, ei lähellekään, mutta kevätaurinko alkaa jo vähitellen sulattaa pitkän ja kylmän talven aikana jäätyneitä luitani. Luiden lisäksi pääkin on ollut jäässä, piposta huolimatta, eikä tässä talossa ole tapahtunut mitään. Nyt kaikenlaiset paksut lika- ja pölykerrokset sekä kirjoituspöydän kulmille kasaantuneet paperi- ja muistilappuvuoret odottavat raivaustaan. Pikku hiljaa, kyllä se siitä, vaikka nyt hirvittääkin.

Kun oikein muistiani pinnistän, on menneiden kolmen kuukauden aikana sentään jotain tapahtunut. Joulupäivänä kävimme uudella Boulevardin joulukadulla kävelemässä (kiitos vinkistä eräälle blogiani kommentoineelle!), uutenavuonna poltimme sädetikkuja parvekkeella (olimme ainoat; mitään juhlintaa ei näkynyt muuten missään), tammikuussa oli erään sukulaisen häät, helmikuussa vietimme kahdet synttärit ja nyt maaliskuussa kävimme kerran leikkipuistossa. Onhan siinä ohjelmaa, vaikka väliin jäikin luvattoman paljon pelkkää kotona nyhjäämistä. Tosin en tiedä parempaa ajaviettoa kuin kotona nyhjääminen, joten ei siinä mielessä haittaa kyllä yhtään. ;)





 

1 kommentti:

  1. Onpa kiva kuulla, että olet kuitenkin vielä tallella. Aika monta kertaa tuli käytyä kattomassa, että etkö oikeasti ole päivittänyt tänne mitään. Sen huomasin, että oli aloittanut myös ruokablogia. Tsemppiä, vaikka nyt teillä tuntuukin olevan todella haastavaa, niin kuin täällä on nykyään tapana sanoa.

    VastaaPoista