Kolme päivää jouluun

Ammanin kaduilla, ainakaan meidän kaupunginosassamme, ei joulua näe eikä kuule juuri millään tavalla. Lapset toki iloitsevat siitä, ettei joulupäivänä tarvitse nousta kouluun, mutta tuskin kukaan täkäläisistä lapsista voi edes kaukaisesti kuvitella millaista suurta juhlaa oikea joulunvietto voi olla.

Meidän perheessämme joulua ei erityisemmin vietetä, mutta ainakin itseni valtaa aina joulun alla kaihoisa jouluinen mieli ja osallistun mielelläni juhlaan, jos ei muuten, niin ainakin kauniita kuvia katsellen ja kauniita lauluja kuunnellen. Joulutorttuja olemme sentään lasten kanssa leiponeet, mutta piparitaikina sai jäädä odottamaan ensi vuotta.

West Ammanissa joulutunnelmaan olisi varmasti helpompi päästä, ja edellisvuosina olen nähnyt siellä upeita joulukoristuksia niin liikkeissä kuin katujen varsillakin, mutta tänä vuonna emme ole päässet tiirailemaan. Asumme kaupungin eteläisimmässä osassa yli 10 km päässä keskustasta.

Lähimarkettimme Safeway pystytti sentään kassan viereen yhden jouluaiheisen myyntipöydän, mutta tässä muutaman viikon aikana ei hyllystä ole havaintojeni mukaan ostettu yhtään mitään, vaan samat suklaat ja koristeet siinä seisovat yhä edelleen. Vain harvat paikallisista ovat kiinnostuneita joulusta, ja niillekin harvoille on hyllyn tarjonta ilmeisesti ollut aivan liian tyyristä. Lindthin suklaarasia noin 12€ - kenellä täällä on sellaiseen varaa? Ovensuussa komeili vielä oikeaoppisesti koristeltu joulukuusi. Tässä nämä oman kaupunginosani jouluaiheet sitten taisivat ollakin, ainakaan muuta ei ole minun silmääni sattunut.

   
Lopuksi pieni mielipidetiedustelu: Kumpi malli on kauniimpi joulutortussa, luumuhillo päällä vai sisällä?

Follow my blog with Bloglovin

Huokauksia

Kaiken viime aikaisen kiireen keskellä olen ehtinyt huokaisemaan kerran jos toisenkin. Mistä aloittaisin kertomisen? Vaikka tämän aamun parkkiriemusta. Harva se aamu lähtiessäni viemään lapsia kouluun, on joku pysäköinyt autonsa omani taakse, enkä pääse minnekään, ennenkuin monen minuutin tuuttailun ja odottamisen jälkeen joku aamuostoksille eksynyt herra suvaitsee saapua siirtämään mobiilinsa pois tieltäni. Rouviakin on, mutta vasta iltapäivällä, kun olen lähdössä hakemaan lapsia koulusta.

Tänään tietäni ei oltu tukittu ainoastaan takaapäin, vaan myös sivusta. Komea GMC vei vierestä lähes kaksi parkkia eikä suonut edes lapsen mentävää koloa oman autoni ovelle. Mikä röyhkimys! Toisellakaan puolella ei ollut häävisti tilaa, mutta pääsin kuin pääsinkin änkeämään sisälle ja kiemurtelemaan omalle kuskin paikalleni. Tietenkin takanakin oli auto parkissa, ja ei muuta kuin tuuttailua ja odottamista taas. Kun sitten pääsin matkaan, keskityin täysin peruuttamiseen vilkkaalle tielle 20-sentin-taktiikalla - ja silloin kuului kräts! Peilini tunkeutui syvälle komean giiemciin kylkeen ja ikuisti siihen mielipiteeni mokomasta pröystäilijästä!

Mitäs minä sitten? No, ajelin muina naisina koululle ja sieltä takaisin samaisen jättiläisen viereen, tosin viisaasti kauas toiselle puolelle parkkeeraten. Mitäpä muutakaan? Kyllä kolmessa vuodessa pitää sen verran maan tavoille oppia, ja olihan se sitä paitsi oma syynsä, kun oli pysäköinyt autonsa kylkeeni kiinni! (Välillä mietin olenko minä enää minä ollenkaan...?)

Toinen huokaus sitten koulun ja vastuun vuoksi. Suomessa ei ainakaan minun aikanani ollut toivoakaan päästä koulusta edes kymmentä minuuttia liian aikaisin, koska koulu kuulemma oli vastuussa oppilaista tarkasti lukujärjestykseen kirjattujen tuntien ajan. Täällä jopa ekaluokkalainen voidaan päästää koulusta kotiin milloin tahansa, eikä kenellekään ilmeisesti tule mieleen, ettei siellä kotona välttämättä ole ketään odottamassa eivätkä kaikki vanhemmat halua lastensa seikkailevan yksin vilkkaassa liikenteessä. Toissapäivänä meidän ekaluokkalaisemme teki vaarallisen kotireissun ensimmäistä kertaa omin päin, koska isosisko ei ollut koulussa mukana, ja kyllä piti peitellä pettymystäni tervehtiessäni pikkukoululaista koti-ovella tuntia ennenkuin olisi ollut määrä lähteä häntä hakemaan! Onneksi matka oli kuitenkin mennyt hyvin!

Sitten meidän muka-ihanat nelijalkaisemme! Minulla on niiden kanssa vakavia erimielisyyksiä siitä missä kissojen kuuluisi syödä eväänsä: minun mielestäni parvekkeella, mutta niiden mielestä olohuoneen tai keittiön matolla. Parveke kelpasi joskus ennenkin aivan hyvin, mutta mitä lie tasa-arvovouhotuksia ne nyt ovat päähänsä saaneet, kun kummatkin protestoivat ja ovat ryhtyneet jopa nälkälakkoon! Ne kerjäävät ruokaa, vien parvekkeelle, ne juoksevat perässä, mutta eivät koskekaan ruokaan, kun se on parvekkeella, mutta käyvät kyllä heti sen kimppuun, jos nostan lautasen sisälle. Aluksi ajattelin, että tarpeeksi nälkäisinä ne kyllä antavat periksi, mutta kyllä se olen ollut minä, joka on joutunut jo monet kerrat antamaan periksi. Toinen katti on vieläpä niin viheliäinen, ettei se suostu syömään kuin matolla, ja minä olen lopen kyllästynyt jatkuvasti siivoamaan ruoantähteitä - verta, rasvaa ja luun kappaleita - matoiltani! Parvekkeella niillä on kynnysmatto, jonka päällä ne voisivat syödä, niin miksi hyvänen aika se ei kelpaa?

Monta kertaa päivässä joudun siivoamaan tämän samaisen kaadetun roskasangon keittiössä, eikä se todellakaan naurata enää yhtään! Samoin vetää kulmat kurttuun tämäkin:

Lapsi unohti avaamattoman tuoreen leipäpussin pöydälle, ja aamulla se löytyi revittynä tuolini alta. Tuntuu, että mitä pidemmälle taistelumme ruokapaikasta jatkuu, sitä hankalammaksi kissat käyvät. Niillä on nälkä, mutta eivät silti suostu syömään! Voisiko joku kissapsykologiasta jotain ymmärtävä valistaa minua mikä niitä oikein vaivaa?

Katsokaas tätä! Oletteko moista ennen nähneet? Jääkaapin ovi pitää vetää nauhalla kiinni, koska kissat osaavat avata sen! Kaikki alkoi siitä, kun jääkaapin tiivisteeseen tuli jotain vikaa, eikä ovi yhtäkkiä pysynyt enää kiinni ilman sidontaa. Sittemmin tiiviste on korjaantunut (aivan itsestään, kuten autokin aina joskus), mutta kissatpa eivät kerran opittua temppua enää unohdakaan. Pitää varmaan ruveta miettimään keittiön kalusteiden uudelleen sijoitusta, vaikka sinänsä tuo taso jääkaapin vieressä on kyllä verraton apu itsellekin.
 
Kylpyhuoneissa taas olisi korjattavaa vaikka kuinka. Yksi suihku ei toimi ollenkaan, toinen heittää vedet minne sattuu, yksi käsisuihku vuotaa lattialle, samoin keittiön hana ja yksi pytyn kansi on kokonaan irti. Kylpyammeeseen sentään on tähän asti voitu laskea vettä, mutta nyt jo muutaman kerran tytöt ovat paleltuneet sinne, kun kesken kylvyn on vesi mennyt kylmäksi. Suomalaisesta saunasta tuttu tapa kaataa napolla vettä päälleen toimii täällä talvella huonosti, koska kylppäri on kylmä kuin jääkaappi, eikä siellä tarkene ilman runsasta kuumaa kylpyä tai suihkua. Kaasulämmitintä sinne ei saa vetää, koska tila on liian pieni ja sinne voisi pökertyä, ja sähkölämmitintä taas en uskalla märkään tilaan viedä. Vedenlämmitin toimii luullakseni muuten hyvin, mutta toisinaan veden paine on liian alhainen aktivoimaan kaasuliekkiä suureksi, ja silloin vesi ei tietenkään lämpene. Niinpä huokailen täällä kerta toisensa jälkeen näiden meidän kylppäreiden kanssa. Vaihtaisin kaikki kolme milloin vain yhteen lämpimään ja toimivaan!

Viereisessä kuvassa on vedenlämmittimemme. Se on liitetty putkistoon siten, että vesi kulkee suoraan sen läpi, ja siitä menee letku kaasupulloon, joka tietenkin huonolla tuurilla tyhjenee juuri silloin, kun seisot suihkussa shampoot päässä... Kaikista hanoistamme tulee lämmintä vettä ainoastaan silloin, kun lämmitin laitetaan päälle, eikä sitä tietenkään sytytetä esimerkiksi tiskaamista tai käsien pesua varten, vaan ainoastaan suihkua varten. Sytyttäminen on työlästä: toisella kädellä painetaan valkoista nappia ja toisella painellaan tikulla pientä mustaa koloa noin 100-200 kertaa, kunnes syttyy (eikä ole yhtään liioiteltu luku, vaan laskettu on painallukset moneen kertaan!). Suihkun jälkeen on muistettava sammuttaa laite ja sulkea kaasupullo; olisi hyvin vaarallista nukahtaa kaasuhana päällä. Musta väri keskellä olevan kolon ympärillä johtuu palosta, joka syttyi tuohon ensimmäisenä käyttöpäivänä. Olimme juuri muuttaneet ja laite oli vasta asennettu, ja satuin olemaan yksin pikkutyttöjen kanssa kotona, kun isot lieskat alkoivat lyödä laitteesta, ja minä tietenkin panikoin aika lailla, kun palo ei kaasupullon sulkemisesta huolimatta sammunut. Onneksi mitään syttyvää ei ollut lähellä ja pian palo sitten sammui itsestään, kun pitkästä letkusta loppui kaasu, mutta kokemus oli kyllä aika pelottava tällaiselle kaasun käyttöön tottumattomalle.

Auton takia ei tarvitse enää huokailla, sillä se on nyt korjattu ja katsastettu, vaivaiset kuusi kuukautta myöhässä! Nyt en toivottavasti enää jää harva se kerta tien päälle keittävän jäähdyttimen kanssa, vaikka mistäpä sitä täkäläisistä korjaamoista tietää... saattoihan ne tukkia sen siivilän vaikka purukumilla. Kuitenkin lamput palavat, ikkunat avautuvat, pakoputki vetää ja ilmastoinnin termostaattikin kuulemma toimii taas... mahtavaa!

Meni vain piiiiiiiiiiitkästi enemmän euroja korjaukseen kuin olin toivonut. Veronpalautusrahoilla olin haaveillut hankkivani uuden toimivan koneen, jolla voisin huoletta näpytellä tätä blogia ja tehdä kaikkea muutakin kivaa, mutta se nyt jäi tältä erää haaveeksi. Mitäpä tuosta, ei maailma siihen kaadu, eikä näiltä näkymin tämä blogikaan!

Jatkaisin listaa, mutta tässä alkaa kohta itsekin masentua, joten vaihdanpa toiseen aiheeseen: Mistä on syytä olla onnellinen? Minä olen ainakin hurjan onnellinen, ettei minun tarvitse roikkua tikkaissa ilman turvaköysiä ja ansaita leipääni kerrostalojen kiviseiniä pesemällä, kuten tuo ukko tuolla:

Hyvää syntymäpäivää, Suomi!

Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi saimme tänään nauttia kahdesta iloisesta tapahtumasta. Päivällä vietimme Suomi-koululla itsenäisyyspäivän juhlaa lasten esitysten ja kahvipöydän ääressä, ja nyt illalla pääsimme mukaan peräti Linnan juhliin Ylen suoran lähetyksen kautta. Tyttäreni kanssa istumme parasta aikaa ihailemassa vierailijoiden pukuja ja ihmettelemässä kuinka presidentti kauniine vaimoineen jaksaa kätellä yhteen menoon 1800 vierasta! Tytön mielestä nuo ihmiset voisi vain päästää kerralla sisään ja lausua kaikille yhtä aikaa tervetuloa, olisi paljon helpompaa ja nopeampaa. ;)

Suomi-koulun kahvipöytä, jossa on myös lasten töitä esillä.

Tarjolla suomalaisia herkkuja: joulutorttuja, piparkakkuja, Karjalan piirakoita ja unelmatorttua.

Juhlat Presidentinlinnassa alkavat.

Sauli Niinistö ja Jenni Haukio.

Vastaanottosali.

Valmiina kättelyyn.

Ensimmäisenä sisään astuvat sotaveteraanit.

Loputon jono juhlavieraita.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille!

Miten sinä vietit itsenäisyyspäivää?

Käsityötaidetta

Ammanissa järjestetään säännöllisesti erilaisia hyväntekeväisyysmyyjäisiä, joilla kerätään varoja milloin millekin avustusprojektille. Tällä kertaa käväisimme käsityömyyjäisissä, joiden tuoton kerrottiin menevän kokonaisuudessaan jordanialaisille, syyrialaisille ja irakilaisille taiteilijoille. Hieman epäselväksi jäi millä tavalla kyse oli hyväntekeväisyydestä, sillä käsitykseni mukaan taiteilija-käsityöläiset myivät tuolla itse omia töitään.

  

Osa tuotteista herätti kyllä epäilyksen aitoudestaan, mutta muutamien pöytien ääressä aitoudesta ei jäänyt pienintäkään epäilystä, kun myyjät jakelivat käyntikorttejaan ja kertoivat kuinka he näitä töitään tekevät. Myyjäisten kohokohta ainakin lasten mielestä (rehellisesti sanottuna kyllä me aikuisetkin sen pöydän ääressä kauimmin viihdyimme) oli suklaapöytä. Nuori naismyyjä kertoi valmistavansa ja pakkaavansa suklaan itse kotonaan, ja se oli muuten erittäin hyvänmakuista suklaata, täysin hintansa arvoista! Lapset saivat tuollaiset tummat kuusen malliset suklaatikut, joita näkyy alemman kuvan punaisessa korissa, hintaan 1JD/kpl.

Jordanialaisista käsitöistä kaikkein tunnetuimpia ovat mosaiikkityöt ja hiekkalasipullot. Nämä ovat myös oivallisia matkamuistoja, joita toivoisin kaikkien maassa käyvien ostavan tuliaisiksi kiinalaisen rihkaman sijasta, jotta nämä hienot taidot säilyisivät ja olisivat tekijöilleen kannattavia.

Ystävällinen käsityöläinen kutsui tytöt katsomaan valmistusta läheltä ja olisi antanut heidän itsekin kokeilla, mutta tytöt eivät uskaltaneet.

Useimmissa valmiissa lasipurkeissa on kameli- ja Jordania-aiheita, mutta niihin saa pyynnöstä minkä tahansa kuvan tai tekstin, vaikka oman nimensä. Taiteilijalla ei mene tuollaisen pienen pullon täyttämiseen kovinkaan kauan.

Mosaiikkitöitä. Kuvan vasemmassa laidassa näkyvä palmuaiheinen avaimenperä lähti matkaani, myöskin vaivaiseen yhden dinaarin hintaan. 

Uusi avaimenperäni. Kivet ovat oikeita ja tausta on maalattua puuta. Rakastan aitoa käsityötä, mutta budjettini ei sallinut tämän suurempaa sijoitusta tällä kerralla.

Hiekkalasipullo, jonka olen kymmenen vuotta sitten hankkinut muistoksi lomamatkalta.

Charity sale of handicrafts pidettiin Landmark hotellissa.

Näkymä Landmarkin parkkipaikalta.

Me Ammanin suomalaisnaiset olemme myös askarrelleet käsitöitä jokavuotiseen Al-Hussein Societyn basaariin, jolla kerätään varoja vammaisten hyväksi. Kenties viikon kuluttua pidettävästä basaarista riittää juttua tännekin saakka!

Popsi popsi porkkanaa...

Viime päivinä on taas tullut hamstrattua kasviksia jääkaappi täyteen; muuta siellä ei sitten juuri olekaan, enkä viitsinyt kuvata tyhjiä ylähyllyjä, vaan ainoastaan tuon mukavan näköisen alaosan. ;)

Kasvisruoat edellyttävät usein juuston tai kerman käyttöä, mutta minulla on vain harvoin vara ostaa niitä, joten olen jo pitkään etsiskellyt maukkaita reseptejä lähes pelkistä kasviksista. Porkkana on ollut nyt ruokapöydässämme erityisen edustettuna, koska löysin sitä 10kg säkin edulliseen hintaan. Se on mielestäni yksi mainioimmista kasviksista, koska sitä voi käyttää lähes mihin tarkoitukseen tahansa: ruokaan, salaattiin, leipomuksiin ja naposteluun. Uusin löytömme on aivan ihanan makuinen porkkanakakku, jonka reseptin löysin toisesta blogista. Sitä on tehty jo monta kertaa ilman kuorrutusta, ja aina se loppuu kesken ja saa aikaan pettyneitä ilmeitä pikkukasvoilla, jotka tulevat lautasen kanssa keittiöön kysymään saisiko lisää.

Porkkanamuhennos.

Papu-porkkanakastike.

Salaatti, joka ei juuri koskaan puutu ruokapöydästä.

Porkkanamuhennoksen tein vanhaan suomalaiseen tapaan, mutta ripautin sekaan hieman currya ja tein siitä nestemäisempää, jotta se sopisi paremmin "kastikkeeksi" riisille. Lapsille kelpasi hyvin. Valkoisista pavuista tehty kastike taas on hyvin tavallinen jordanialainen ruoka, mutta siihen kuuluisi mukaan broilerinlihaa, jonka kuitenkin korvasin porkkanalla, ja aivan onnistunut oli tämäkin kokeilu. Mausteet ne ovat, jotka saavat ihmeitä aikaan ruoassa kuin ruoassa!

Kukkakaalikeitto.

Kukkakaalikeitto on yksi perheemme suosituimmista keitoista (taitaa olla kakkossijalla heti linssikeiton jälkeen), mutta tällä kertaa minulla ei ollut liemikuutioita eikä kermaa, joten lisäsin niiden sijasta keittoon porkkanaa, ja itse asiassa eroa maussa hädin tuskin edes huomasi!

Porkkanapihvit.

Tänään olikin sitten porkkanaruokien kuningattaren vuoro: porkkanapihvejä! Olen näitä ennenkin tehnyt ja  ohjeen mukaan uunissa paistanut, mutta sellaisina ne eivät oikein ole tehneet kauppaansa. Tällä kertaa päätin kokeilla pannussa paistamista, ja se todellakin teki ison eron pihveihin! Nyt ne menivät niin, että viimeisistä paloista suorastaan tapeltiin. :)

Tarjoilin porkkanapihvit - yllätys yllätys - riisin kera (uskokaa pois, en voi pian enää edes nähdä riisiä!) ja kastikkeen virkaa toimitti hyvänmakuinen kylmä curryjogurtti. Reseptin mukaan olisi pitänyt olla oikein hienosti ranskankermaa, mutta höh, jogurtti ajaa ihan saman asian! Joskus alkuaikoina etsin tyhmänä kaupoista ranskankermaa, samoin kuin rahkaa ja muita maitotuoteherkkuja, kunnes tajusin, että niitä saisi suunnilleen Ranskasta saakka hakea, joten parasta vain oli opetella käyttämään sitä jogurttia aina ja joka paikassa ja kaiken korvikkeena. Ayrania sentään ei tarvitse Turkista saakka hakea. Jogurttia ostaessani minulle tyrkytettiin sitä maistiaiseksi mukillinen ja voih, se oli niin hyvää, että sorruin ostamaan! En yleensä pidä täkäläisestä ayranista, mutta Saksassa asuessamme join sitä AINA turkkilaisen ruoan seurana.

Lapsukaiset ovat rouskutelleet porkkanoita tyytyväisinä siitä, kun kerrankin ovat saaneet jotain mielin määrin ilman, että on tarvinnut laskea montako kappaletta kukin on syönyt. Tavallisesti jokainen vähänkään herkumpi asia on meillä tarkoin säännösteltyä, ja lapset ovat jo tottuneet kysymään montako on jokaiselle? On ollut ihana kerrankin vastata niin monta kuin jaksat syödä! Myöskin kouluun he ovat ottaneet joka päivä porkkanat matkaan:

Marraskuussa Matti kurkisti kukkaroon

Kuukausi on vaihtunut, ja totean jälleen kuinka hirvittävän nopeasti ja salakavalasti aika kuluu. Pian on joulu, vaihtuu vuosi ja alkaa lasten talviloma, vaikka minusta tuntuu, etten ole vielä päässyt edes alkuun tämän vuoden 2014 kanssa. 

Aikaisemmissa rahakirjoituksissa (Kukkaro 1, Kukkaro 2 ja Kukkarossa kilisee vaan ei kahise) kerroin millaisilla summilla perheeni on kuluneen vuoden aikana keskimäärin elänyt ja miten tilanne on nyt vaikeutunut. Marraskuu oli ensimmäinen kuukausi, jonka aikana en enää turvautunut lainkaan säästöihin, vaan kulutin ainoastaan sen verran kuin tulot sallivat.

Marraskuun tulot 290JD (n. 319€)

Menot 290JD
- 120  ruoka
-   47  muut kulut 
-   45  bensa 
-   30  lasten taskurahat 
-   29  kaasu ja sähkö
-   19  puhelin

Hyvin näyttävät menot sopeutuvan tuloihin, mutta laskelma on tällaisenaan harhaanjohtava, sillä mukana ei ole lainkaan esimerkiksi lämmityskuluja eikä uuden lankapuhelin- ja internetliittymän maksua, samoin kuin ei vuokraa, koulumaksua tai muita isompia kuluja, joita lankeaa myöhemmin maksettavaksi. Vaikka kuinka noita lukuja tiiraan, en keksi niissä enää mitään missä voisin enemmän säästää. Yritin mm. lopettaa saldon ostamisen omaan kännykkääni kokonaan, mutta se osoittautui lopulta aivan mahdottomaksi ajatukseksi. Muissa kuluissa suurimmat menoerät olivat uusi paistinpannu (oli kerta kaikkiaan aivan pakko hankkia), koulutarvikkeet ja muutamat uudet sukkahousut tytöille.

Jordanialaisessa kulttuurissa (joka heijastuu myös lainsäädäntöön) elatusvastuu naisista ja lapsista on aina herrasväen harteilla. Aviomiehen/isän puuttuessa tai ollessa muuten kykenemätön siirtyy elatusvastuu seuraaville miespuolisille sukulaisille, yleensä sedille tai aikuisten naisten ollessa kyseessä heidän veljilleen. Perinteisessä kulttuurissa ei tulisi mieleenkään vaatia naista elättämään itse itsensä (ja lapsensa), vaan ennemminkin se on häneltä jopa kiellettyä. Kulttuurissa, laissa ja islamin säännöissä naisen mahdollinen oma palkkatulo ja esim. peritty omaisuus ovat hänen yksityisomaisuuttaan eikä häntä voida vaatia käyttämään sitä itsensä tai perheensä elättämiseen. Moderneissa perheissä tietenkin ajatusmaailma on muuttunut tai muuttumassa ja monet nuoremman polven naiset kouluttautuvat, käyvät työssä ja osallistuvat perheensä elatukseen.

Ylläolevan sekä muiden tähän tilanteeseen johtaneiden tapahtumien vuoksi vastuu tilanteestamme ei lepää omilla harteillani, eikä minulla edes ole suurempia mahdollisuuksia tilanteen parantamiseksi, vaikka haluaisinkin. Minulla on pieni palkkatyö, josta saan 20JD kuussa, jonka käytän kokonaisuudessaan omiin henkilökohtaisiin tarpeisiini enkä laske sitä mukaan talouskuluihin. Tämän rahan turvin pystyn kerran pari kuukaudessa tapaamaan suomalaisia ystäviäni ja osallistumaan mm. Suomi-koulun toimintaan. Lisäksi minulla on pientä pääomatuloa Suomesta, ja sen käytän pääosin vanhimman lapseni hyväksi. Voin täten turvata hänen kuntosaliharjoittelunsa (joka on hänen ainoa harrastuksensa ja liikuntamuotonsa) ja kohtuulliset syntymäpäivä- ja muut juhlarahat sekä antaa sen verran extraa taskurahaksi, että hän voi koulupäivinä syödä koululla ja joskus viikonloppuisin käydä kavereiden kanssa hampparilla. Näiden jälkeen pääomatulosta jää 30JD käteen ja sillä paikkaan vajaata talouskassaani. Yllä olevassa laskelmassa siis 260 on varsinaista elatustuloa ja 30 tätä omaa pääomatuloani, mutta nämä muut minun ja teinin omat kulut eivät ole mukana laskelmassa, sillä pidän ne talouskuluista erillään. Se vääristää hieman kokonaiskuvaa, joten tässä korjattu laskelma, jossa kaikki on tarkasti mukana (pyöristettyinä summina):

Tulot 380JD (418€)
- 260 perustulo
- 100 oma pääomatuloni
-   20 oma palkkani

Menot 380JD
- 120  ruoka
-   60  lasten taskurahat
-   47  muut kulut
-   45  bensa
-   40  sivuun kuntosalia, synttäreitä, yms. varten
-   29  kaasu ja sähkö
-   20  omat kuluni
-   19  kännykkämaksut

Periaatteessa voisin iskeä vanhimman lapseni kulutukseen, joka on tuloihimme nähden aivan liian suurta, ja kieltää häneltä kuntosalin ja lakata antamasta tasku- ja lahjarahaa, mutta en ole pystynyt sitä tekemään, vaikka monesti olen harkinnut. Nuoruusvuodet ovat kuitenkin nopeasti ohi menevää parasta aikaa elämässä, ja mitä se olisi jos ei koskaan voisi lähteä mukaan, kun kaverit tapaavat ostarilla, tai ei voisi koskaan ostaa pelejä, joita kaikki kaverit online pelaavat? Olen kehoittanut häntä menemään viikonlopputöihin ansaitsemaan itse omat taskurahansa ja jatkan painostamista siihen suuntaan, vaikkei hän ole ajatuksesta lainkaan innostunut, sillä koulu vie voimat eivätkä muutkaan hänen luokallaan vielä käy töissä.

Omalla kohdallani mietin kaikenlaisia keinoja hankkia lisätuloja perheelleni, mutta minkään hyvän ajatuksen toteuttaminen ei onnistu aivan tältä istumalta, vaan vaatii valmisteluja ja/tai pääomaa, mutta toivon edes jonkun ideoista kantavan hedelmää jo ensi vuoden alusta. Lapset alkavat olla jo kovin väsyneitä tähän "ei ole rahaa"-tilanteeseen ja saan välillä kovaa kritiikkiä heidän suunnaltaan, varsinkin pienimmiltä, jotka eivät syitä ja tilannetta ymmärrä.

Huomenna 3.12 on veronpalautuspäivä ja minäkin pääsen tästä juhlasta osalliseksi, hipheihurraa! Saan vihdoin auton korjattua ja katsastettua (mikä olisi pitänyt hoitaa jo kesäkuussa, sniif) ja toivottavasti myös uuden läppärin hankittua, kun tämä vanha alkaa jo hajota käsiin. Niin hyvin kuin Jordaniassa viihdynkin, en voisi elää täällä ilman tietokonetta ja nettiyhteyttä. Ne ovat henkireikäni nro 1. 

Rabbasta Ammaniin

Ammaniin tutustuminen kannattaa ehdottomasti aloittaa Citadel-kukkulalta, joka sijaitsee aivan kaupungin ydinkeskustassa. Minulla oli viikko sitten jälleen etu käydä paikan päällä suomalaisten vieraideni kanssa, ja tässä on käyntini satoa.

Ensimmäisenä vierasta tervehtivät kolme patsasta, joihin on kirjattu Ammanin historialliset vaiheet. Todisteita asutuksesta on jopa yli 7000 vuoden takaa, joten Amman on yksi maailman vanhimpia edelleen asutettuja kaupunkeja. Sen varhainen nimi oli Rabbat-Ammon (lyhyesti Rabba), ja se toimi Raamatusta tuttujen ammonilaisten pääkaupunkina. Roomalaiset käyttivät kaupungista egyptiläisen hallitsijan Ptolemaios Filadelfoksen sille aikaisemmin antamaa nimeä Filadelfia ja liittivät sen osaksi Dekapolista (kymmenkaupunkiliittoa). 600-luvulla muslimit palauttivat kaupungille sen arabialaisen nimen Amman.

Citadel-kukkula on L-kirjaimen muotoinen ja sitä on ympäröinyt kautta aikojen paranneltu ja jälleenrakennettu muuri. Arkeologiset kaivaukset alueella ovat tuoneet päivänvaloon useita rakennuksia ja jäänteitä eri historiallisilta kausilta, mutta valitettavasti uusilla asukkailla on yleensä ollut tapana tuhota edellisten aikaansaannokset ja purkaa heidän rakennelmansa omiensa rakennusmateriaaliksi, joten jäänteitä roomalaisia edeltävältä ajalta on vain niukasti. Roomalaisten sanotaan jopa viskoneen kaiken löytämänsä ylimääräisen vanhan tavaran yksinkertaisesti reunan yli, ja tätä vanhaa keramiikkaa yms. on lyötynyt kukkulan juurelta, mutta nykyisen asutuksen vuoksi siellä ei voida tehdä laajempia kaivauksia.

Kukkulalta on joka suunnassa upeat näkymät ympäröivään kaupunkiin. Koillisessa huomiota herättää valtava Jordanian lippu, joka liehuu 126 metriä korkean tangon päässä. Lippu itse on kooltaan 60x30 m, ja se on liehunut paikoillaan vuodesta 2003 lähtien. 

Filadelfia rakennettiin alunperin seitsemälle kukkulalle, kuten Roomakin aikoinaan, mutta nykyisin kaupunki levittäytyy huomattavasti laajemmalle alueelle ja peittää rinteitä toinen toisensa perään. Välittömästi Citadelin alapuolella sijaitsee kuvassa osittain näkyvä alakaupunki eli Downtown, joka on yhä tänäkin päivänä paikallisen arabialaisen liike- ja kulttuurielämän keskus, mutta jossa roomalaiset rakennelmat (mm. teatteri ja forum) muistuttavat edelleen alueen ikivanhasta kulttuuriperinnöstä.

Toinen näkymä Downtowniin. Vastakkaisella kukkulalla voi tarkasti katsoen havaita kuuluisan Abu Darwish moskeijan, josta postasin kuvan aikaisemmin. Jotkut asuintalot on rakennettu aivan Citadelin kylkeen niin, että niiden katoilta ja takapihoilta voi astua suoraan museoalueelle, kuten voi nähdä kuvan oikeassa reunassa.

Citadelin tunnetuin nähtävyys ovat Herkules-temppelin rauniot, jotka näkyvät puolestaan kauas muille kukkuloille ja alakaupunkiin. On mahdollista, että tämä 160-luvulla valmistunut temppeli on rakennettu aiemmin samalla paikalla sijainneen ammonilaisten temppelin päälle.

Varhaisen pronssikauden (n. 2200 eaa.) aikainen hautaluola, jollaisia on useissa paikoissa Ammanissa ja joihin on yleensä haudattu useampia vainajia. Luolaa on aikojen kuluessa käytetty monenlaisiin tarkoituksiin, mm. Omaijadi-kaudella kivenhakkaajat puhdistivat haudan ja käyttivät sitä rakentaessaan kukkulalle massiivista linnoitusta.

Parhaiten säilynyt muinaismuisto on Omaijadi-kaudella (700-luvulla) rakennetun linnoituksen tai palatsin sisäänkäynti. Kupoli on kuitenkin rakennettu nykyaikana, eikä ole aivan varmaa onko alkuperäisessä rakennuksessa ollut kattoa lainkaan. Myöskään sisäänkäynnin takana sijaitsevan laajan rakennelman käyttötarkoitus ei ole aivan varma, mutta todennäköisesti se on toiminut hallintorakennuksena.

Arkeologisissa kaivauksissa esiin kaivettuja ja restauroituja linnoituksen huoneita. Alue on laaja, mutta tässä vaiheessa Lumiani akku veteli viimeiset henkäisynsä ja vaikeni sitten, joten valitettavasti en voi esitellä palatsia tämän enempää.

Jordanian arkeologinen museo sijaitsee sekin kukkulalla, ja siellä on nähtävänä myöskin muualta Jordaniasta löytyneitä esineitä, joista seuraavassa pieni kokoelma.

Viimeisessä kuvassa näkyvistä parimetrisistä keramiikka-astioista on kustakin löytynyt useamman vainajan jäänteet. Museokäynnit ovat mielestäni aina todella mielenkiintoisia ja uppoudun mielelläni historiaan ja pohdin millaista elämä on ollut ennen omaa aikaamme. Citadel-kukkulalla on todella sykähdyttävää miettiä, että tällä samalla paikalla ovat ihmiset seisoneet ja ihailleet ympäröiviä maisemia jo tuhansien vuosien ajan. Vanhat tekstit saavat myös aivan erilaisen merkityksen, kun on itse käynyt tapahtumapaikalla, ja esimerkiksi tämä Raamatussa kerrottu tapaus, jossa Daavid valloitti juuri Citadelilla sijainneen varsinaisen kaupungin (Rabban) sen jälkeen, kun Joab oli jo valloittanut nykyisen Downtownin paikalla sijainneen alakaupungin eli Vesikaupungin, herää eloon ja muuttuu mielenkiintoiseksi:

Joab hyökkäsi ammonilaisten pääkaupungin Rabban kimppuun

ja valtasi kuninkaan alakaupungin.

Hän lähetti Daavidin luo sananviejiä ja käski sanoa:

"Olen hyökännyt Rabbaan ja vallannut jo Vesikaupungin.

Kokoa nyt loput sotaväestä, pystytä tänne leirisi ja valloita kaupunki,

ennen kuin minä valtaan sen ja saan sen nimiini."

Daavid keräsi koko väkensä ja lähti Rabbaan, 

ja hän hyökkäsi kaupunkia vastaan ja valtasi sen.

Daavid otti ammonilaisten kuninkaan päästä  jalokivin koristetun kultaisen otsarivan,

talentin painoisen, ja siitä tuli hänen kruununsa.

Hän vei kaupungista runsaasti muutakin saalista.

Kaupungin asukkaat hän kuljetti pois ja pani pakkotyöhön:

toiset joutuivat sahaamaan kiviä, toiset tekemään tiiliä,

toiset saivat käteensä rautaisen kuokan tai kirveen.

Näin hän teki kaikille ammonilaisten kaupungeille.

Sen jälkeen hän palasi koko sotaväki mukanaan Jerusalemiin.

(2. Samuelin kirja 12: 26-31)